Rikos ja rakkaus

Marja-Leena Tiainen on monipuolinen kirjailija, mutta Rakas Natasha (Myllylahti, 2019; 223 sivua) taitaa olla ensimmäinen dekkari häneltä. Toki esimerkiksi Kahden maailman tytössä on jännityselementtejä, mutta nyt ollaan rikosten ja rikollistenkin maailmassa. Jännityksen rinnalla tarinassa on romantiikkaa, mutta myös kipuilua nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Vartijaksi opiskelevan Joel Leinosen elämä on kaikin puolin mallillaan, kunnes hän täysi-ikäisyyteensä kynnyksellä tapaa biologisen isänsä Turkan. Turvallisesta perheestä, mukavasta kaveripiiristä ja selkeistä tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta Joelin elämään tulee myös varjoja ja vaaroja.

Joel tunsi olevansa keskellä rikoselokuvaa, mutta viihdyttävän jännityksen sijasta hän tunsi lamauttavaa pelkoa.

Ensin Joel huomaa puolivahingossa, että Turkalla näyttää olevan mitenkuten kitkuttelevan autokauppansa ohella hämäriäkin bisneksiä, joihin liittyy rikollinen liivijengi. Sitten Turkka yllättäen kuolee. Hautajaisissa Joel tapaa Turkan puolison tyttären Natashan ja rakastuu päätä pahkaa. Kaunis Natasha on aloitteleva malli, mutta myös oikullinen ja salaperäinen nuori nainen.

Välillä Joelista tuntui, että Natasha vain leikki hänen kanssaan. Tytön elämänasenne oli huomattavan paljon pinnallisempi kuin hänen omansa. Natashan tunteet heittelivät laidasta laitaan.

Liittyvätkö Turkan ja Natashan salaisuudet jotenkin toisiinsa? Mihin kaikkialle rikollisjengin lonkerot yltävät itäsuomalaisessa pikkukaupungissa? Entä venäläisten ökyrikkaiden, jotka omistavat hulppean huvilan, jossa Joelkin käy työharjoittelussa vartijana?

Joel on erittäin luotettava ja myös perin luottavainen. Hän ei halua tehdä mitään väärää eikä oikein usko muidenkaan haluavan. Rakastuminen Natashaan sekoittaa hänen moraalisen kompassinsa ja tekee hänestä myös hieman tyhmän – tai ainakin sokean.

Natashan touhut tuntuivat Joelista uskomattomilta. Miten ihmeessä joku kykeni sotkemaan asiansa niin perusteellisesti?

Rakas Natasha on viihdyttävä ja sujuva realistinen nuortenromaani, jonka aikuinenkin lukee mielellään.

 

(En voi olla huomauttamatta pienestä kauneusvirhestä: Ehkä Natasha ei osaa kovin hyvin ranskaa ja vain kopioi – kenties itselleen osoitettua – puhuttelua kirjoittaessaan Joelille, tai sitten kirjailija, tai viimeistään oikolukija, ole huomannut ranskan ma chérien olevan feminiinimuoto, vaikka Joelin puhutteleminen vaatii mon chéri -maskuliinin.)

 

 

 

 

 

 

Kuopio-trilogian päätös

Tuleeko minusta ikinä mitään? Eeva-Liisa mietti. Saanko vakituisen työn kaupungilta, opinko puhumaan englantia? Löydänkö kunnon miehen?

Marja-Leena Tiaisen romaanissa Kanslian naiset (Icasos, 2019; 384 sivua) on kolme eri-ikäistä päähenkilöä. Eeva-Liisaa, Virveä ja Tuulikkia yhdistää työpaikka, Kuopion kaupungintalon kanslia.

1960-luvulle sijoittuvista trilogian (itsenäisistä) osista Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia tuttu Eeva-Liisa on aikuistumassa ja muuttamassa pois vanhempiensa luota vaatimattomasta mökistä saaressa. Nuori aviovaimo ja äiti Virve tekee kahta työpäivää, toista kansliassa ja toista illalla kotona. Puoliso korkeintaan leikkii lasten kanssa iltaisin ja suhtautuu huolettomasti perheen rahahuoliin, jotka valvottavat Virveä. Päivisin Virvellä on huono omatunto lasten hoitotädin kalseuden vuoksi. Keski-ikäinen Tuulikki asuu vanhan, sairastelevan äitinsä kanssa ja viihtyy kulttuurin parissa.

Kaikki kolme unelmoivat toisenlaisesta elämästä — yksi itsenäisyydestä ja romanttisesta rakkaudesta, toinen taloudellisesti vakaasta elämästä, puhelimesta ja pesukoneesta, kolmas vähemmän yksinäisestä lähitulevaisuudesta (ja gynekologisten vaivojen loppumisesta).

Eletään 1970-luvun alkupuolta, jolloin monenlaiset yhteiskunnalliset aatteet ja kulttuuriset virtaukset vaikuttivat ihmisten elämään myös savolaisessa maakuntakeskuksessa. Kaupungintalon herroilla käy vieraita lähinnä itäblokin maiden ystävyyskaupungeista, tanssiravintoloissa esiintyy strippareita, muoti suosii niin miniä kuin maksiakin, elintaso nousee, ja sensaatiolehdissä kirjoitetaan avoimesti seksuaalivähemmistöistä. (Toisin kuin kirjassa sanotaan, homoseksuaaliset teot eivät olleet Suomessa kriminalisoituja enää 70-luvulla, mutta tautiluokituksessa homoseksuaalisuus kyllä pysyi aina vuoteen 1981.)

Monenmoista kaikille keskushenkilöille tapahtuukin ja niiden tapahtumien, sekä henkilöiden tunteiden ja tuntemusten, parissa kyllä viihtyy. Julkistamistilaisuudessa kirjailija kertoi romaaninsa sopivan niin sanotun rennomman kirjallisuuden ystäville. Muuhun lajityyppiin sitä onkin vaikea yrittää tunkea. Romantiikkaa on, muttei niin paljon, että se määrittelisi kokonaisuutta. Jännityselementit liittyen lähinnä Virven (äidin) menneisyyden salaisuuksiin ovat vähäisiä. Politiittisia aatteita vain sivutaan, vaikka kunnallisvaalit ovatkin ajankohtaiset, eikä naisten asemastakaan puhuta muuten kuin yksilötasolla.

Tyyli on täysin realistinen, mutta tunnelmaltaan romaani on raskaistakin teemoista — seksuaalinen ahdistelu, jopa hyväksikäyttö, sukupuolten epätasa-arvo sekä työpaikalla että kotona, epäoikeudenmukainen perinnönjako, uskottomuus, yksinäisyys, mustasukkaisuus — huolimatta kevyt. Huumoria olisi voinut olla hieman enemmän ja kuukautisverta vähän vähemmän. Pienestä tiivistämisestä teos olisi muutenkin hyötynyt, mutta toisaalta kaipasin siihen enemmän kuvausta naisten ystävyydestä.

Pidin kirjasta paitsi sen tunnistettavuuden ja helpostilähestyttävyyden vuoksi myös siksi, että 1970-luvun alku on aikaa, josta muistan jotain. Tunnistan ja tunnustan, että luin tätä romaania osittain jonkinlaisen nostalgisuuden kautta, vaikken lapsena kuopiolainen ollutkaan.

Harmikseni panin merkille, että klassinen ohje ”tarkista nimet, tarkista numerot” oli oikolukuvaiheessa välillä unohtunut. Ei nettiaikoina tällaisia pidä romaanitekstiin jäädä: ”Virve vilkaisi levynkansia: Simon & Garefunkelia ja Clearance Clearwater Revivalia.”


Poikkeus: Sain kirjan kirjailijalta kustantamon tilaisuudessa.

Kuuskytluvun Kuopiossa

Kulmakaupan naiset (Tammi, 1999; 301 sivua) on Marja-Leena Tiaisen 1960-luvun puolivälin Kuopioon, erityisesti Linnanpellolla sijaitsevaan Kulmakauppaan, sijoittuva romaani. Päähenkilöinä on joukko eri-ikäisiä naisia, joiden elämää seurataan noin vuoden ajan. Jokaisella on omat murheensa ja onnensa; surut useinkin suurempia kuin pienet ilot.

Maila Jäntti on pitänyt kauppaa miehensä Sepon kanssa, mutta jäänyt eron jälkeen kauppiaaksi ja 10-vuotiaan pojan kanssa yksin, kun kauppaedustajaksi ryhtynyt mies on perustanut uuden perheen Helsinkiin. Vanhanaikainen ja remontin tarpeessa oleva ruoka- ja siirtomaatavarakauppa on tiukoilla, kun lähistölle avattu uusi itsepalvelumyymälä vetää asiakkaita, ja terveystarkastaja huomauttaa milloin mistäkin epäkohdasta.

Kotiinkuljetuksen avulla pikkukauppa saa toistaiseksi pidettyä joukon uskollisia asiakkaita, mutta vähitellen Mailan on harkittava siitä luopumista ja joko isäntämies Kyöstin kosintaan suostumista tai palkkatyötä; kauppiaana hän tienaa itselleen vähemmän kukaan pienipalkkaisista työntekijöistään.

Kaupan juoksutyttönä painavia kasseja naapurustoon raahaa Mailan pikkusisko Eeva-Liisa, joka haaveilee Ateneumiin pyrkimisestä ja saa siihen kannustusta taidemaalarilta, jolle käy viemässä tilattuja tavaroita. Onnenonkijatyyppinen, kevytkenkäinen Soili tulee kauppa-apulaiseksi, kun tarinan ainoa sopuisasta perhe-elämästä nauttiva henkilöhahmo Kerttu joutuu pitkälle sairauslomalle. Toisen myyjän Helinän elämäniloa ja -piiriä rajoittaa mustasukkainen ja humalassa väkivaltainen puoliso.

Tiaisen kirjoittama ajankuva on yksityiskohtainen ja aito. Hän luo sitä muun muassa elokuvien, musiikin, vaatteiden, paikkojen ja elävästi kuvattujen tilanteiden kautta.  Kuopion uusi teatteritalo (1963) on lähes uusi ja jonkun mainitaan pari kesää aiemmin nähneen Rollarit Yyterissä (1965). Muistan maitopussit, joihin Mailan kaupassa juuri siirrytään irtomaidon myynnistä, mutta muuten romaani kuvaa vuosikymmentä, josta minulla on vain hataria muistikuvia. Tiainen näyttää mukaansa tempaavan tarinan ja kiinnostavien henkilöiden kautta myös sen, miten elinaikanani vaikkapa yleinen elintaso on parantunut, asuminen väljentynyt ja sen taso noussut, naisten asema (lähes) tasa-arvoistunut ja yhteiskunta muutenkin nykyaikaistunut.

Romaani kuvaa paitsi pää- ja sivuhenkilöidensä elämää myös muuttuvaa yhteiskuntaa, jonka ilmiöitä ovat niin avioerot, kaupungistuminen kuin vanhempien yhteiskuntaluokasta irtautuminenkin. Luontevasti kirjoitettu, sujuvasti etenevä ja realistinen romaani puolen vuosisadan takaisista ajoista, joista toisaalta on ikuisuus ja toisaalta vain silmänräpäys.

P. S. Henkilökohtaisesti teos on minulle jonkinlainen merkkitapaus siksi, että sitä lukiessa kohtasin ensi kerran romaanin sivuilla oman nimeni: Mailan ex-miehen Sepon ja tämän uuden vaimon Auran tyttären nimi on Tuulevi. Meitä on vähän: Tuulevi-nimi on annettu 435:lle lapselle, joista suurin osa, 307, 1960-70-luvuilla, mutta se ole (koskaan ollut) nimipäiväkalenterissa. Itse elin parikymppiseksi ennen kuin kohtasin ensimmäisen kaiman.