Avainsana-arkisto: tiede

”Näin alkaa uusi aika.”

Lukeminen on näkemistä mutta kuulemista myös. Kirjoittaminen on lyhyttä piirtämistä. Kirjaimia on erilaisia vaikka ovat samoja, suuria ja pieniä ja kirjassa erilaisia kuin kirjeessä, eri ihmisillä vähän erilaisia sen mukaan kuinka käsi osaa tai ikää on karttunut. Kirjeen kirjoittaminen on piirtämistä mutta puhumista myös. Kun oppii lukemaan, oppii kuulemaan äänetöntä puhumista. Kun osaa kirjoittaa, pystyy puhumaan niin että ei sano mitään ääneen.

Olli Jalosen upeasti kirjoitettu Taivaanpallo (Otava, 2018; 461 sivua) on kasvutarina ja seikkailukertomus, historiallinen romaani, joka herättää monia ajatuksia paitsi menneisyydestä myös nykyajasta. Tarina alkaa vuonna 1679. Kahdeksanvuotias Angus pääsee avustamaan Lontoosta tullutta tiedemiestä Edmond Halleyta tähtitaivaan havainnoimisessa ja oppii samalla laskemaan.

Hänen kaltaisekseen älyssä mutta herra pastorin kaltaiseksi hyvyydessä haluan tulla. He ovat minun isiäni ja onneksi ovat keskenään ystävät jotka arvostavat toisiansa.

Tiedonjanoinen ja fiksu mutta isätön ja köyhä poika haluaa oppia myös lukemaan ja kirjoittamaan, joten äiti päästää hänet papin oppiin. Se muuttaa paitsi Anguksen myös hänen perheensä — johon kuuluvat ahkera leskiäiti, hitaanpuoleinen sisar, pikkuveli ja sisaren lapsi — elämän.

”En voi enkä tahdo kääntyä pois koska tämä on minulle annettu tehtävä.”

Angus uskoo muiden lailla kristinuskon jumalaan mutta tiede kiehtoo häntä.  On valistusajan alku, vaikka ihmisten eriarvoisuus, orjuus ja kammottava väkivalta ovatkin arkipäivää ja otetaan itsestäänselvyyksinä.

Samaan aikaan kun elämä saarella muuttuu levottomaksi, Anguksen perhe joutuu muiden saarelaisten silmätikuksi ja epäsuosioon. Pian vallitsee kuvernöörin hirmuvalta eikä kirjeyhteys Lontooseen enää toimi. Anguksesta tulee elävä kirje. Kaikki muuttuu.

Kun on paljon yksin, ehtii ajatella yhtä ajatusta kauan ja sillä lailla oppii uutta vaikka kukaan ei opettaisi. Silti yksin ajatellessa tuntuu että on tuulen ajokas.

Taivaanpallo korostaa ja ylistää oppimista ja tiedonjanoa. Se on totuudenjälkeisen ajan ja valeuutisten väkevä vastavoima. Jos luet paljon, lue tämäkin. Jos luet vähän, lue ainakin tämä.

Olli Jalonen sain ensimmäisen Finlandia-palkintonsa vuonna 1990 romaanista Isäksi ja tyttäreksi ja toisen Taivaanpallosta.

 

 

 

 

 

 

Kuva: NIina Tolonen

11. luukku: Tiedeaforismeja

Viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin ja haastoin itseni lukemaan runoja. Tänä vuonna vuorossa ovat aforismit. Tiedeaforismikirja — uusia ajatelmia tieteestä (Into, 2017; 84 sivua) on Timo Salon toimittama kokoelma, jonka ovat toteuttaneet Tieteen päivät ja Suomen aforismiyhdistys.

Luulosta versoo epäluulo, tietämisestä kasvaa tiedonjano.” (Merja Leppälahti)

Kokoelman ajatelmat ovat tiedeaforismikilpailun satoa ja kirjoittajia on kaikkiaan 56. Suurimmalta osalta on mukana vain yksi, mutta monelta useampikin ajatelma. Oli hauskaa huomata kirjoittajien joukosta myös serkkuni Lauri Rikala tällä ajatelmallaan:

Olemme tieteen kiinnostuksen kohteita, emme sen käskyläisiä.”

Kirjan aforismit on jaettu kuuden teeman alle: Kuva ja kaikkeus, Valta ja valistus, Erhe ja edistys, Vastuu ja vapaus, Meno ja metodi. Mennyt ja tuleva. Kunkin teeman avaa jokin kokoelmaa varhaisempi aforismi tai lainaus:

Korkeinta totuuden kunnioittamista ei ole sen julistaminen, vaan etsiminen.” (Edvard Westermarck, 1862-1939)

Aforismien lukeminen on toisaalta helppoa ja toisaalta vaikeaa. Ne ovat lyhyitä tekstejä, joissa parhaimmillaan on pitkä ajatus.

Tiede nojaa kumottavuuteensa.” (Juha Kare)

Huomisen luukku avatuu Ei vain mustaa valkoisella -blogissa. Eilisen luukun löydät Kirjapöllön huhuiluja -blogista.