Avainsana-arkisto: toimittajat

Dekkariviikko 2019: Britannia

Belinda Bauerin uusin suomennettu romaani Kauniit kuollessaan (Karisto, 2019; The Beautiful Dead, 2016; suomentanut; Annukka Kolehmainen; 470 sivua) oli pieni pettymys.

Muistin Bauerilta erityisesti vaikuttavan esikoisen Hautanummi ja muutenkin omintakeisena rikoskirjailijana, mutta tämä teos tuntui pitkitetyltä, paikoin kaavamaiselta ja jossain määrin laskelmoidulta sekä ennen kaikkea psykologisesti epäuskottavalta. Silti paksu jännäri piti otteessaan.

”Minä luon taideteokset”, murhaaja sanoin kuin olisi lukenut Even ajatukset. ”Ja sinä järjestät näyttelyn.”
”E-ei”, Eve kuistasi. ”Ei.”
Mutta miehen matala ääni kiemursi hänen korvaansa ja kietoi hänen syyllisen sydämensä okaiseen syleilyyn.
”Me olemme nyt yhteistyökumppaneita, Eve.”

Eve Singer on rikostoimiitaja, jonka tehtävä on raportoida tv-ruudussa murhista ja muista kauheuksista mahdollisimman nopeasti. Alan kilpailu on kovaa, mutta suostuako silti ”kauniita ruumiita taiteilevan” sekopään tarjoamaan diiliin?

Työn lisäksi Eveä stressaa asuinkumppani, muistisairas isä. Bauer kuljettaa kuvioitaan niin Even, tämän isän kuin murhaajan mielen kautta.

Dekkarin media- ja yhteiskuntakritiikki jää lähtötelineisiin, mutta jännittävä tämä trilleri toki on.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Poika

Saarretut (S&S, 2018; Pojken, 2018; suomentanut Laura Varjola; 212 sivua) on toinen lukemani Karin Erlandssonin romaani. Monet henkilöistä ovat samoja kuin Kuolonkielot-romaanissa ja tapahtumapaikka on sama ruotsinkielinen pohjanmaalainen pikkukaupunki. Kuolonkielojen tapahtumiin viitataan, tai niistä jatketaan.

Eletään 1990-lukua. Sureva perhe yrittää jatkaa elämäänsä äidin murhan jälkeen. Oikeastaan perhettä ei kuitenkaan enää ole, vaan vain kolme surun murtamaa ihmistä: kouluikäinen tytär Kajsa, joka yrittää ylläpitää arkea; sohvalla makaava isä Krister, joka ei edes syö; lähes aikuinen poika Jonas, joka on kaikkein arvoituksellisin. Lamaantuneet perheenjäsenet eivät pysty lohduttamaan toisiaan. Ystävät ovat jättäneet perheen omiin oloihinsa; koulutoverit näyttävät jopa syrjivän Kajsaa.

Paikallislehden toimittaja Sara Kvist kollegoineen raportoi vuosisadan lumimyrskystä, joka katkaisee neljä kaupungin viidestä ulospääsytiestä. Käytössä on vain yksi lumiaura, jota kuljettaa Saran Kuolonkieloissa pahoinpidellyt entinen poikaystävä. Sitten toimitukseen syntyy panttivankitilanne.

Kuolonkielojen lailla Saarretut kuulostaa dekkarilta, muttei lopulta ole sellainen, vaan pikemminkin uhkaavaa jännitystä sisältävä yhteisökuvaus, jossa on uhkaava yleistunnelma.

 

Toimittaja löytää ruumiin

Marja Aarnipuron esikoisdekkari Maakellarin salaisuus (CrimeTime, 2017; 294 sivua) on kokeneen kirjoittajan työtä. Silti alku uhkaa jumittaa. Viikko-nimisen aikakauslehden toimittaja Kaarina Riikosen taustoihin perehdytään liikaa heti sen jälkeen, kun tarina on lupaavasti alkanut itse asialla eli ruumiin löytymisellä. Kesäpaikkaan, perheeseen ja työtilanteeseen olisi voinut tutustuttaa pienemmissä erissä samalla, kun dekkarijuoni olisi edennyt.

Onneksi tilanne sitten jonkin verran paranee, kun saadaan poliisit tutkimaan tapausta, ja ensijärkytyksestään toipunut toimittaja oivaltamaan, millaisesta jymyjutusta on kyse. Lopulta lehtiväki ja rikostutkijat suorastaan kilpailevat siinä, kumpi ensiksi selvittää rikoksen. Arkielämän kuvausta on kuitenkin koko ajan mukana normidekkaria enemmän. Juoni ei ole dekkariksi lainkaan jännittävä, vaan aika varovainen, jotenkin liian kiltti.

Päähenkilöistä on kaiketi pyritty tekemään mahdollisimman tavallisia, mutta sen sijaan heistä on muodostunut hieman tylsiä. Joissakin sivuhenkilöissä on mukavasti särmää. Erityisesti todistajana kuultu mökkinaapurimummeli on mainio hahmo.

Juoksevassa ja kuntoyrkkeilevässä keski-ikäisessä Kaarinassa lienee paljon samaa kuin luojassaan, Apu-lehden päätoimittajassa, joka on kirjoittanut myös kaksi omakohtaista kirjaa rintasyövästä. Maakellarin salaisuuden on luvattu olevan sarjan aloitus, joten saa nähdä, kuinka Kaarinalle sairauksien suhteen käy. Tässä kirjassa hän aloittaa vaihdevuosien hormonikorvaushoidon.

P. S. Yksi pikkuseikka jäi vähän vaivaamaan: Diagnosoitiinko Kaarinan keliakia viisi (s. 72)  vai kymmenen vuotta (s. 165) sitten?