Palkittu esikoinen

Petra Rautiainen palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla esikoisromaanistaan Tuhkaan piirretty maa (Otava, 2020; 298 sivua) ja vaikuttavaa työtä se onkin. Kertomus on kaunis ja karkea, upea ja julma.

Pian Lapin sodan päättymisen jälkeen toimittaja ja valokuvaaja Inkeri, jonka aviomies on kadonnut sota-aikana, muuttaa Enontekiölle tekemään reportaasia siitä, miten jälleenrakennus etenee pohjoisessa. Hän saa vuokralaisekseen Olavin, joka sodan loppuvaiheessa oli vartijana saksalaisten vankileirillä Inarissa. Vankileirin tapahtumista kerrotaan Väinö Remeksen päiväkirjamerkinnöin. Inkeri tutustuu myös saamelaisukko-Pieraan ja hänen lapsenlapseensa Bigga-Marjaan, joka kiinnostuu valokuvaamisesta.

Näiden henkilöiden kautta romaani kertoo sotavankileirien karmeista salaisuuksista ja Lapin jälleenrakennusajan alusta sekä saamelaisten häpeällisestä kohtelusta.

Tarina on rakennettu niin sujuvasti ja kirjoitettu niin kauniisti, että lukeminen käy helposti. Juoneltaan teos on sellainen, että sen herättämiin epäilyksiin haluaa vastauksia nopeasti. Mutta aiheiltaan romaani on niitä, joiden äärellä on pysähdyttävä pohtimaan. Miksi tiedämme niin valtavasti natsien hirmuteoista Saksassa, Puolassa ja muualla Keski-Euroopassa, mutta niin kovin vähän Lapin (jopa sadoista) kammottavista vankileireistä? Kuinka onnistumme unohtamaan oman rotuoppi- ja -sortohistoriamme samalla, kun tuomitsemme alkuperäiskansojen kohtelun kaukana meistä?

Iljetyksen valevaltakunta

… tuskin monikaan muodollinen vallanpitäjä on vaikuttanut Ruotsin kulttuurielämään enemmän kuin Arnault’n valeimperiumi.

Kun Matilda Gustavssonin teos Yhdeksästoista jäsen : Ruotsin akatemian romahdus (Otava, 2019; Klubben – en undersökning, 2019; suomentanut Elina Lustig; 266 sivua) voitti Blogistanian Tieto -äänestyksen, huomasin, etten ollut mitenkään noteerannut tätä teosta. Se ei ollut kiinnittänyt huomiotani, mutta onneksi palkinto muutti tilanteen eikä koukuttava ja tärkeä kirja jäänyt lukematta.

… vähitellen myös Ruotsin akatemia omaksui saman ristiriitaisen identiteetin: että on yhtä aikaa undergroundia ja eliittiä. Että on arvostettu toisinajattelija. Viljelee ulkopuolisuutta sisäpiiristä käsin.

Tutkiessaan Ruotsin akatemian jäsenen, runoilija Katarina Frostensonin ja hänen puolisonsa Jean-Claude Arnault’n omistaman kulttuurikeskus Forumin ja Ruotsin akatemian välisiä yhteyksiä ja taloudellisia epäselvyyksiä Gustavsson on ollut perusteellinen. Hän vakuuttaa ja vaikuttaa faktoillaan eikä kirja ole lainkaan sensaatiohakuinen, vaan asiallisen toteava.

Minun silmissäni hän oli pieni ja naurettava mies, joka teki itsestään tärkeää vaimonsa siivellä ja väitti olevansa vallan kahvassa, koska tunsi kulttuurieliittiä.

Mona

Arnault’n pitkään kestänyt iljettävä käytös tuli julkiseksi, kun Dagens Nyheterissa julkaistiin Gustavssonin laaja artikkeli kahdeksantoista naisen kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta. Gustavsson kuvaa artikkelin syntyprosessia ja vastaanottoa sekä sen jälkeen tekemiään tutkimuksia, joiden laajuutta hän tuskin osasi alunperin aavistaa.

Mitä tapahtuu, jos ryhmän jäsenten välille syntyy konflikteja, kun ryhmää ei voi purkaa? Millä kaikilla tavoilla voi toimia ihminen joka ei voi koskaan pudota korkeuksista?

Vaikka jo pelkkä #metoon myötä vihdoin vakavasti otettu ahdistelu oli pitkäkestoista, laajaa ja kulttuurieliitin hiljaisesti hyväksymää, oli pelissä paljon muutakin: perinteisistä perinteisimmän instituution uskottavuus sekä monilonkeroinen taloudellinen kähmintä ja suoranaiset talousrikokset.

… minusta toiminta oli kunniatonta ja tunsin tulleeni huijatuksi.

Love

Akatemia romahti siinä määrin, että kirjallisuuden Nobel-palkinto jäi kerran jakamatta. Voiko perinteinen instuutio enää saavuttaa entistä asemaansa? Mitä kaikkea iljetys ennättikään rikkoa lopullisesti?

Naistenviikko 2020 – nuori nainen tutkii nuorten naisten kohtaloita

Kun kuningas kuolee (Otava, 2020, 495 sivua) on Elina Backmanin esikoisdekkari ja sellaiseksi varsin taitavaa työtä. Pituutta kirjalla on ehkä hieman liikaa; olen tiivistämisen ystävä.

Päähenkilö on nuori helsinkiläinen Saana, joka on saanut potkut toimittajanhommista, ja muuttanut kesäksi tätinsä luo Hartolaan, joka kutsuu itseään kuningaskunnaksi. Siellä hän alkaa selvitellä paikkakunnalla vuosikymmeniä sitten tapahtunutta nuoren tytön surmaa, jonka tekijää ei ole saatu selville, ja huomaa selvittämättä jääneen nuoren tytön katoamisen samoihin aikoihin.

Helsingissä rikostutkijat Jan ja Heidi selvittävät murhaa, jossa on viitteitä rituaaleihin ja siihen, että surmia voi tulla lisää.

Takaumissa ollaan Hartolassa katoamisiin johtavissa tapahtumissa, joiden päähenkilöitä ovat nuoret naiset.

Kuten arvata saattaa, kaikki kietoutuu yhteen, ja mukaansatempaavan dekkarin ohella romaani onkin myös Saanan ja Janin herttainen romanssi.

Naistenviikon haasteen takana on jälleen Tuijata. Kulttuuripohdintoja.