Ian McEwanin Pähkinänkuori (Otava, 2017; Nutshell, 2016; suomentanut Juhani Lindholm; 206 sivua) saattaa olla maailman ainoa romaani, jonka minäkertoja on syntymätön lapsi. Hän kertoo Shakespearen Hamletin tarinan uudesta näkökulmasta, kun syntymäänsä odottava poika seuraa juonittelua äitinsä kohdusta.
Kertojan kaunis mutta piittaamaton äiti Trudy on heittänyt runoilijamiehensä Johnin ulos tämän omistamasta arvokkaasta ja rapistuvasta lontoolaistalosta, ja ottanut sänkyynsä sivistymättömän lankonsa Clauden. Syntymätön lapsi kuulee äitinsä ja setänsä suunnittelevan Johnin murhaamista, mutta myös lapsen ”heivaamista”.
Koko asetelma on hullu, mutta tämähän onkin fiktiota. Voiko syntymätön lapsi jopa jotenkin vaikuttaa tapahtumiin? Vaikka tarina on hulvaton, on se myös vakava.
Pähkinänkuori on psykologinen jännäri, jossa on tiivis tunnelma ja runsaasti mustaa huumoria. Se on tuttua McEwanin aiemmista pahuutta käsittelevistä romaaneista, joissa tavalliset ihmiset tekevät rikoksia. Näennäisessä älyttömyydessään romaani on selkeä välityö, jopa hulluttelu, mutta samalla taitavan kirjailijan laatutyötä.
Tuulevin lukublogi 