Pandemian jälkeen

Tuli influenssa, joka räjähti maapallolla kuin neutronipommi, tuli romahduksen aiheuttama sokki ja ensimmäiset kammottavat vuodet, …

Asema 11 (Tammi, 2022; Station Eleven, 2014; suomentanut Aleksi Milonoff; 394 sivua) on Emily St. John Mandelin kiehtova dystopiaromaani, joka sijoittuu Kanadaan ja Yhdysvaltoihin yhtäältä muutamia viikkoja ja toisaalta 20 vuotta tuhoisan pandemian jälkeen.

Georgianvirus on tappavampi kuin SARS-CoV-2 alias Covid-19. Tauti tarttuu nopeasti ja tappaa parissa päivässä. Silti pieni osa ihmisistä jää eloon. Yhteiskunta kuitenkin romahtaa. Infrastruktuurit katoavat.

Miten kaunis olikaan maailma, joka oli tyhjentynyt ihmisistä lähes kokonaan. — Ihmiskunta saattaisi hävitä pian kokonaan, mutta Kirstenin mielestä ajatus tuntui pikemminkin levolliselta kuin surulliselta.

Kirsten Raymonde kuuluu Kiertävään sinfoniaorkesteriin, joka nimestään huolimatta esittää paitsi klassista musiikkia myös Shakespearen näytelmiä. He kulkevat hevosten vetämine vankkureineen Suurten järvien alueella vältellen väkivaltaisia seutuja, metsästävät ja keräävät ruokaa, löytävät toisinaan taloja, joita ei vielä ole putsattu kokonaan, ja hankkivat näin uusia vaatteita ja jalkineita sekä toisinaan onnekkaasti vaikkapa soitinten osia, saippuaa tai suolaa.

Kirsten oli kahdeksanvuotias, kun pandemia iski. Hänellä oli mykkä rooli näytelmässä, jonka pääosan esittäjän, kuuluisan Arthur Leanderin kautta tarinan kaksi aikatasoa ja suurin osa keskeisistä henkilöistä erilaisine kohtaloineen liittyvät yhteen. Aikatasojen vaihtelu ja risteäminen toimii hienosti eikä ole missään vaiheessa hämäävää tai sekavaa.

He olivat koko ajan eläneet itsestään selvien ihmeiden keskellä.

Uusi maailma on uudenlainen todellisuus. Usein pelottava ja väkivaltainen, mutta myös kaunis ja toivoa täynnä. Vanhemmat muistavat helpomman ja monimutkaisemman elämän. He kertovat nuoremmille menneen maailman ihmeistä kuten sähköstä, lentokoneista ja internetistä, mutta lapsena pandemiasta selviytyneet tai sen jälkeen syntyneet eivät osaa sellaista kaivata, heille sellaiset ovat kuin taruja.

Ja toisaalta, millainen merkitys onkaan Leanderin ensimmäisen vaimon Mirandan piirtämillä kiehtovilla sarjakuvilla? Entä kuka on pelätty Profeetta, ja mitä tapahtuu lentokentällä, kun yksikään lento ei enää koskaan lähde? Ja mikä kumman Asema 11? Lukekaa, niin tiedätte. Tämä romaani lumoaa.

He nukkuivat puun alla sillan tuntumassa maaten vierekkäin Augustin muovisuojan päällä. Kirsten nukkui katkonaisesti ja aisti aina herättyään maiseman tyhjyyden, ihmisten, eläinten ja vaunujen puuttumisen ympäriltään. Helvetti on rakkaiden ihmisten poissaolo.

Asema 11 on traagisuudestaan huolimatta ihmeen lohdullinen kertomus ihmisyydestä ja taiteesta, siitä mikä oikeasti on tärkeää.

Mietin, olisiko tämä upea romaani julkaistu suomeksi ilman koronapandemiaa. Alkuteoshan jo julkaistu jo vuonna 2014. Nyt romaani on – ja ihan syystä – päässyt laatukirjallisuuden Keltaiseen kirjastoon. Mistäpä tiedän, vaikka olisi päässyt muutenkin.

Asema 11 on Emily St. John Mandelin neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu. Jos taso on tämä, pyydän, saisinko pian lisää.

Keinoystävä

Nobelisti Kazuo Ishiguron uusin teos Klara ja aurinko (Tammi, 2021; Klara and the sun, 2021; suomentanut Helene Bützow; 371 sivua) sijoittuu maailmaan, jossa lähes kaikki lapset ja nuoret ovat geenimuuntelulla älyllisesti paranneltuja, mutta fyysisesti heikennettyjä, ja jossa heidän yksinäisyyttään lievitetään ihmisen kaltaisten keinoystävien (KY) avulla.

Romaanin minäkertoja on aurinkoenergialla toimiva KY Klara, joka näkee maailman ja sen asukkaat androidin silmin. Aurinko on Klaralle paitsi energiaa myös kaikinpuolinen elämänehto. Jos Klara olisi ihminen, voisi sanoa, että hän uskoo Aurinkoon.

Tarina alkaa kaupasta, jossa Klara on myytävänä. Hänen paikkansa liikkeen tiloissa vaihtelee, mutta hän pääsee kahdesti näyteikkunaan, josta hänet huomaa tyttö nimeltä Josie, joka haluaa hänet omakseen. Kestää aikansa ennen kuin Klara on Josien kotona tytön, tämän äidin ja taloudenhoitajan kanssa. Koti on maaseudulla ja naapuritaloja on vain yksi. Siellä asuvat Josien lapsuudenystävä Rick ja hänen äitinsä.

En voinut olla kuulematta, mitä takanani puhuttiin, ja vaikka ajattelin välillä, että minun ei pitäisi kuunnella, muistin aina, että velvollisuuteni oli oppia Josiesta niin paljon kuin mahdollista ja että kuuntelemalla häntä tällä tavalla sain tuoreita havaintoja, joita en olisi muuten voinut tehdä.

Klaralle selviää, että Josien sisko Sal on kuollut, ja ettei Josiekaan ole terve. Jaksaessaan hän opiskelee ”pitkulaisellaan” etänä, kuten kaikki muutkin, mutta usein hän joutuu jäämään päiväkausiksi vuoteeseen.

Keinoystäviä sanotaan älykkäiksi, mutta kyse on tietenkin niin sanotusta oppivasta tekoälystä. Klaraa pidetään erityisen kyvykkäänä oppimaan ikään kuin tuntemaan ihmisensä. Klaran kyvyt vaikuttavat rajoittuvan tarkkaan havainnointiin ja hänen tulkinnoistaan näyttää pitkään puuttuvan kyky kokonaisuuksien hahmottamiseen. Klara myös uskoo kaiken, mitä hänelle kerrotaan, eikä hänessä ole lainkaan vilpillisyyttä, vaikkakin hän osaa salata asioita.

Alun Klaran ymmärrys maailmasta on kuitenkin todella suppea verrattuna siihen, mitä hän tarinan lopussa tietää – vaiko ymmärtää? Tunteita Klaralla ei kuitenkaan ole, vaikka hän osaa heijastaa ihmisten emootioita.

Kuvioihin kuuluu myös Josien etäinen isä, joka asuu yhteiskunnan laitamilla toisin kuin uraäiti, sekä herra Capaldi, jonka luona Josie käy kuvattavana muotokuvaa varten. Hänen toimissaan on kuitenkin jotakin epäilyttävää. Mitä Äiti oikein suunnittelee?

Jokin meissä ei suostu hellittämään. Ja se jokin meissä haluaa uskoa, että jokaisen ihmisen sisimmässä on jotakin tavoittamatonta. Jotakin ainutkertaista jota ei voi siirtää. Mutta sellaista ei ole, tiedämme sen nyt. … Josien sisimmässä ei ole mitään, mitä tämän maailman klarat eivät pystyisi jatkamaan.

[herra Capaldi]

Romaanin teemoja ovat rakkaus ja ystävyys, vanhempien kunnianhimo ja lasten oikeus olla lapsia sekä ihmisyys eli mitä on olla ihminen. Klaran valitseminen kertojaksi tarkoittaa, ettei maailmaa ja sen mahdollisia omituisuuksia ole tarpeen selittää, koska asiat vain käyvät ilmi sitä mukaa, kun Klara oppii. Androidi ei tiedä ihmisten ajatuksista ja tunteista sen enempää kuin hänelle/sille kerrotaan, vaikka Klara tekeekin parhaansa esimerkiksi yrittäessään tulkita Josien ja Rickin leikkiä, jossa poika kirjoittaa kuvatekstit tytön piirtämien kuvien hahmoille.

Klara ja aurinko on surumielinen, varovaisen toiveikas romaani pelottavasta tulevaisuudesta, jonka tapainen on kenties lähempänä kuin useimmat meistä haluavat uskoa.

Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: