Naistenviikko — Olgan päivänä vuorossa Virpi

Virpi ei ole naistenviikon nimiä eikä kirjassa esiinnyt Olgaa tai Oilia, mutta päivän kirjana on siitä huolimatta Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan Björk-sarjan kolmas dekkari, monimerkityksisen nimen saanut Kuka kuolleista palaa (Otava, 2016; 348 sivua). Sarja vain paranee edetessään, joten toivon, että siitä tulee pitkä.

Elokuussa 1921 Helsingissä liikkuu pyromaani. Yhä suurempia rakennuksia palaa, muttei asuintaloja, vaan varasto- ja teollisuusrakennuksia. Sitten tapahtuu palo, joka vaatii ihmishengen. Laivanvarustamon konttoripäällikkö löydetään kuolleena ja ylityöllistetty poliisi tarvitsee avukseen Karl Axel Björkin, sisäministeriön virkamiehen, joka harrastaa rikostutkintaa, viihtyy valepuvuissa ja osaa muun muassa tiirikoida. On selvitettävä, liittyykö tuore tuhopoltto entisten sarjaan, ja minne uhrin leski on kadonnut. Ilman fiksua nuorta apulaistaan Frans Valkamaa ei Björk tätä juttua selvittäisi.

Tuoreen perinnön turvin ja sivistyneiden sukulaisten parissa Björkin elämä sujuu aiempaa mukavammin eikä häntä haittaa, että itsekeskeinen ja karkeatapainen isä on luultavasti kuollut sekasortoisella Venäjänmaalla. Sitten tämä ilmaantuukin elävänä Siperian perukoilta ja alkaa (taas) tehdä poikansa ja muunkin perheensä elämästä hankalaa. Myös Björkin verivihollinen, pelätty rikollispomo Atamaani on edelleen vapaana, joten hänenkin suhteensa on oltava varuillaan.

Teoksen, ja koko sarjan, parasta antia on aidonoloinen ajankuva, joka perustuu vankkaan taustatutkimukseen. Romaanin lopussa on taustatiedoksi pari pienoisesseetä teoksen teeemoista.

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Mainokset

Tuli kulje kanssani

Marianne Peltomaa kuuluu suomalaisten dekkaristien kärkijoukkoon. Neljäs romaani rikoskonstaapeli Vera Gröhnin ja komisario Heimo Partasen tutkimuksista pureutuu paitsi tuhopolttoihin myös ihmisten välisiin valtapeleihin terävästi havannoiden ja tämän maailman arjessa eläen.

Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan (Schildts, 2011; , Och jag skall avlägsna din slagg, suom. Salla Simukka) teoksen nimenä viittaa raamatunlausesitaatteihin, joita Vera Gröhn alkaa saada postitse työpaikalleen. Liittyvätkö ne eri puolilla pääkaupunkiseutua tapahtuneisiin lukuisiin erilaisiin tuhopolttoihin ja jos, niin vakaviinko, jotka vaativat ihmishenkiä, vaiko roskiksenpolttokolttosiin?

Kun Kruununhaassa menehtyy hurjasti edenneessä palossa pariskunta koirineen, Vera siirtyy väliaikaisesti poliisin tuhopolttoryhmään. Ovatko sitaattiviestit henkilökohtaisia? Mitä Veralta jää huomaamatta?

Säntillinen palomies Aarno Metso on huolissaan autoporukkansa jäsenestä Niklaksesta, joka ei näytä toipuvan palopaikkakokemuksistaan. Ongelmia on myös 14-vuotiaalle Jennalla, joka ulkoilutti palon uhrien koiraa näiden tehdessä pitkää päivää kustantaakseen taidekokoelmansa kartuttamisen. Pariskunnan kummankaan osapuolen sukulaiset eivät suuremmin näytä surevan. Mitä paljastuu uhrien moitteettomalta vaikuttaneen elämän kulissien takaa? Ja mitä tarkoittavat palossa menehtyneen miehen viimeiset sanat palamaan syttyneestä salaatista?

Romaani on tiivistunnelmainen ja sen henkilöissä on särmää. Juoni etenee loogisesti ja tapahtumien kuvaus on luontevaa. Ennalta-arvattavuuksilta ja kliseiltä vältytään. Oivallinen rikosromaani.