Ahneen loppu

Johanna Tuomola revittelee viihdyttävästi uudessa dekkarissaan. Vielä kerran (Myllylahti, 2015; 281 sivua) ei jatka Noora Nurkka -poliisiromaanien sarjaa, vaan on satiirinen rikoshupailu. Teoksen pääosassa on yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Eero Lampinen, itserakas ja ylimielinen naistenmies — sellainen huijati ja kieroilija, että useampikin ihminen haluaa hänet hengiltä.

Helposti se ei kuitenkaan käy, vaikka toisistaan — jopa itsestään! — tietämättömien murhaajakandidaattien yritys on kova. Tämän veijaritarinan karrikoituine henkilöhahmoineen voisi todennäköisesti sovittaa kesäteatterien vetonaulaksi.  Kesädekkarinakin se toimii paremmin kuin hyvin.

Olavi Maununpoika seikkailee – osa 3

Milja Kauniston Olavi Maununpoika -trilogia päättyy romaaniin Piispansormus (Gummerus, 2015; 469 sivua), joka on ensimmäistä ja toistakin osaa vähemmän hilpeä — hitaampi ja vakavampi. Raskaampikin. Silti toki kevyt, sillä tyyli on edelleen ilakoiva.

Pääosassa koko trilogiassa on Olavi Maununpoika (1405-1460), Olaus Magni, Suomen piispa vuosina 1450-1460. Se, mitä Kaunisto hänen historiallisen hahmonsa ympärille on vilkkaalla mielikuvituksellaan ja taitavilla kertojanlahjoillaan kutonut, on silkkaa, pelkkää, viihdyttävää fiktiota.

Kaikki alkaa leppoisissa tunnelmissa Servièresin linnassa eteläisessä Ranskassa. On koti, on rahaa, on aikaa, on ruokaa ja etenkin juomaa. Sitten tapahtuu jotakin kohtalokasta ja lopullista. Samoihin aikoihin satavuotinen sota päättyy ja valtasuhteet Ranskan maalla muuttuvat. Niiden pyörteissä Olavi joutuu ryöpytyksestä toiseen ennen kuin älyää palata kylmään Pohjolaansa.

Ajallisesti trilogian kolmas osa kattaa suurimman osan päähenkilönsä elämästä puuttumatta silti enempää kuin muutamalla lauseella Olavin toimiin Turun piispana. Hyvä niin, sillä tämän tarinan ytimessä ei ole piispuus, vaan rakkaus. Ehkä päähenkilökään ei lopulta ole Olavi, vaan ihmeellinen Miracle? Tahtoisin tietää, mikä Olavissa häneen vetoaa.