Poikarukka

Shuggie meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen vyötäisilleen. ”Äiti, mä tekisin sun puolestasi ihan mitä tahansa.”

Shuggie Bain (WSOY, 2022; Shuggie Bain, 2020; suomentanut Laura Jänisniemi; 496 sivua) on Douglas Stuartin omaelämäkerrallispohjainen Booker-palkittu esikoisromaani.

Nimihenkilö Shuggie elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1980-luvun ja 1990-luvun alun Glasgowssa. Vuode 1992 South Sideeb sijoittuvat tapahtumat kehystävät vuosien 1981, 1982 ja 1989 ja paikkojen – Sighthill, Pithead, East End – mukaan nimettyjä laajoja lukuja.

Vuonna 1981 Shuggie on pikkupoika, joka asuu vanhempiensa sekä sisar- ja velipuolensa kanssa äitinsä vanhempien Lizzien ja Wullien luona. Agnes-äiti on lähtenyt kiltin ensimmäisen miehensä luota kovapintaisen ja uskottoman Hugh/Shug-taksikuskin matkaan, mutta omaa kotia heillä ei ole.

Agnes katseli poikia ikkunasta, ja oli ilmiselvää, että kumpikin olisi halunnut olla jossain muualla. Hän löysi tiskialtaan alta muutaman sinne jemmaamansa vahvan oluen. Hän pyöritteli kylmää pronssinväristä tölkkiä käsissään ja mietti, herättäisikö sisällään asuvat demonit. Jos hän joisi itsensä humalaan, ennen iltaa hän tappelisi kadulla. Hän istui puhtaan sohvan laidalle tölkki rohkeutta kädessään ja sihautti sen auki.

Sitten iso-Shug löytää heille oman kodin kaukaa kaupungin reunamailta, lopetetun hiilikaivoksen vierestä, sen työttömiksi jääneiden asukkaiden naapurustosta. Agnes on innoissaan, kunnes julma totuus paljastuu. Hän onkin yksinhuoltaja.

Agnesista ei ollut mitään apua matikanläksyissä, ja joinakin päivinä Shuggie olisi mieluummin nähnyt nälkää kuin syönyt hänen laittamaansa ruokaa, mutta nyt Shuggie katsoi äitiään ja tajusi, että tässä hän oli loistava. Hän kiipesi joka päivä haudastaan meikit naamassa ja hiukset laitettuina ja piti päänsä pystyssä. Nolattuaan itsensä juovuksissa hän nousi seuraavana päivänä ylös, puki parhaan takin ylleen ja kohtasi maailman silmästä silmään. Kun hänen mahansa oli tyhjä ja lapsilla oli nälkä, hän laittoi hiuksensa kauniisti ja antoi maailman kuvitella ihan muuta.

Shuggie on nimihenkilö, mutta pääroolin pojan elämässä ja romaanissa varastaa alkoholistiäiti Agnes. Haavoittuvainen ja hyväksikäytetty Agnes on kaunis ja tyylikäs, miesten mieleen.

”Mä pelkään että se tekee itselleen pahaa.”
”Ai että se tappaa ittensä?”
”Niin kai. Joskus mä piilotan ennen kouluunlähtöä kaikki pillerit kylppäristä. Tiedän että mun veli ottaa joka päivä partaterät mukaan töihin.”

Kun hän ei juo, hän pitää hyvää huolta kodistaan, lapsistaan ja itsestään. Mutta hän juo usein ja paljon, ensin oluttaa, sitten vodkaa. Ja silloin hän ei jaksa huolehtia muusta kuin alkoholin saatavuusta ja ulkonäöstään, joka kääntää aina päät. Työttömien työläisten rähjäisissä kortteleissa naiset eivät aina jaksa edes kammata hiuksiaan, mutta Agnes värjää, lakkaa, meikkaa, pukeutuu.

Niin pahoja kuin sedät olivatkin, heitä kiinnosti vain äiti. Shuggien kannalta pahempia olivat usein tädit, jotka kävivät kyläilemässä. Tuntui kuin Agnesin pahimmat puolet olisivat lähteneet ulos ja löytäneet kaverin. Shuggie joutui vahtimaan molempia naisia, kun he vaipuivat mekastaen humalaiseen unohdukseen…

Ikään kuin äidin alkoholismi, perheen köyhyys ja kaikkien turvaverkkojen ilmeinen puute eivät olisi tarpeeksi, Shuggie saa myös kuulla olevansa tyttömäinen, homosteleva, neitimäinen. Ei hän poikien rajuissa puuhissa viihdykään, vaan leikkii mieluiten värikkäillä pikku poneilla tai äitinsä posliinisilla koriste-esineillä. Leek-veli opettaa häntä kävelemään miehekkäämmin; ei siksi, että häpeäisi Shuggieta, vaan siksi, ettei tätä kiusattaisi, että pikkuveli mahtuisi naapuruston ja koulun ahtaisiin poikalokeroihin.

Shuggie toivoo ja uskoo, että Agnes joskus parantuu, ja että on hänen tehtävänsä auttaa ja huolehtia. Ei ole kyse anteeksi antamisesta. Ei Shuggie ajattele, että olisi jotakin anteeksi annettavaa. Hän rakastaa äitiään koko sydämestään.

Tällaista on riippuvuus ja syjäytyminen; tällaista on rohkeus ja rakkaus. Shuggie Bain menee tunteisiin, koskettaa, riipaisee, ahdistaakin.

”Meidän äidillä oli kerran hyvä vuosi. Se oli ihanaa.”

Vuonna 1976 syntynyt Douglas Stuart syntyi ja kasvoi Glasgowssa. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti New Yorkiin. Hän on mukana vuoden 2022 HelsinkiLit-kirjallisuustapahtumassa. Toivottavasti myös Stuartin muut teokset julkaistaan suomeksi.

Säätä säätämässä

Ukkoshuilu (Otava, 2021; 440 sivua) on Johanna Sinisalon romaaniksi varsin realistinen, vähemmän suomikummaa kuin moni muu.

Teos alkaa Joonan tarinalla, joka sijoittuu muinaiseen Assyriaan. Kauppias Joona joutuu huimiin tilanteisiin onton lasiesineen vuoksi. Tämä osa kattaa kuutisenkymmentä ensimmäistä sivua. Sen jälkeen siirrytään Leenan tarinan myötä nyky-Suomeen ja vuoteen 2018.

Vintiuksen irtisanomispaketin rahat loppuivat alle kolmessa kuukaudessa. En ollut koskaan tullut liittyneeksi mihinkään ammattiliittoon, joten sain vain peruspäiväraha.

Leena Lind on meteorologi. Potkut saatuaan ja avioliittonsa kariuduttua siihen, että seksisuhde kollega Raikan kanssa paljastuu, hän muuttaa tyttärensä Leian kanssa Helsingistä Tampereelle. Lappiin muuttaneilla vanhemmilla on tarjota asunto kaupungin keskustasta ja myös heidän kesämökkinsä on käytettävissä.

Kesämökille sijoittuvatkin tarinan ensimmäiset mielikuvitukselliset tapahtumat, kun Leia leikkii Fuerteventuran dyyneiltä löytyneellä huilumaisella fulguriitilla ja heti sen jälkeen nousee yllättävä ukonilma

Pian Leena joutuu työkokeiluun oman alansa firmaan, mutta saa siellä tehdä lähes näennäistyötä, tylsää rutiinia, johon ei meteorologia tarvittaisi. Asiantuntijana Leenalla ei kestä kauan huomata, etteivät uuden työnantajan kaikki hankkeet kestä päivänvaloa.

Olen verorahoilla korkeasti koulutettu ihminen, jota kansainvälinen, osittain epätieteelliseen, osittain moraalittomaan toimintaan erikoistunut investointifirma käyttää ilmaistyövoimana …

Käyttörahat ovat tiukemmalla kuin aiemmin, mutta Leenalla ja Leialla on silti kaikki hyvin, kun velkaa ei ole. Leena ajattelee kauhulla aikaa, jolloin tytär ehkä haluaa harrastaa jotakin kallista kuten ratsastusta tai taitoluistelua; onhan hänen ostettava ruoan lisäksi jokapäiväinen viinipullonsa ja perjantaisin kaksi. Viiniä jakamassa piipahtelee Raikka, satunnaisesti ja sitoutumatta, vaikka Leena mielessään toivoo enemmän.

Ihmissuhteet sekoittuvat yhteen työelämän yhä kummallisempien käänteiden kanssa. Voiko ukonvaajaan puhaltava pikkutyttö säädellä säätä? Entä ökyrikkaiden rahoittama hämäräperäinen sääpalveluyritys? Jos voi, kuka määrää, tilataanko sadetta vai poutaa? Voittaako kesäfestari vai perunanviljelijä säänsäätelijän tarjouskilpailun viikonlopun sateen ja poudan välillä? Saavatko rikkaat tehdä tällä pallolla mitä mieleen juolahtaa – vaikka säätää säät, piittaamatta siitä, mitä kuivuus tai rankkasade muille aiheuttaa?

Sekä Joona että Leena kertovat tarinaansa minämuodossa, minkä lisäksi romaani koostuu Leenan Säätyttö-blogin merkinnöistä. Niistä yhdessä hän kirjoittaa hämmentävästi karhun hiestyneestä turkista. Harvat eläimet hikoilevat ihmisen tavoin; karhut viilentävät itseään koirien tapaan läähättämällä. On myös mielenkiintoista, ettei Säätyttö huomauta Jaakosta ja kylmästä kivestä blogatessaan Jaakon päivän siirtymisestä 11 päivällä vuonna 1753.

Ukkoshuilu yhdistää mielenkiintoisesti yksinhuoltaja-arkea, työttömyystoimien absurdia todellisuutta, ihmissuhteiden monimutkaisuutta, meteorologiaa ja mytologiaa. Mielestäni romaani ei kuulu Sinisalon parhaimpiin, vaikka onkin ajatuksia herättävä ja viihdyttävä.

Synkän sarjan avaus — dekkariviikko 2017: 3

Marko Kilpi avaa teoksella Kuolemantuomio (CrimeTime, 2017; 335 sivua) Undertaker-nimisen rikosromaanisarjan, jonka lajityyppi on mustaakin synkempi noir. Päähenkilö Jarmo Kivi on kovan luokan ja korkean tason ammattirikollinen, jonka kätevänä peitetyöpaikkana toimii hautaustoimisto; eikä siitäkään liene peiteroolille haittaa, että vaimo pappi.

Rinnan Kiven tekojen kanssa seurataan Mariaa ja Tuomasta, jotka ovat vajoamassa masennuksen ja työttömyyden synnyttämään syrjäytymiskuiluun. Miten käy, kun työnhaussa nöyryytetyn Tuomaan ja Kiven tiet kohtaavat?

Näiden rinnakkaisjuonten lisäksi romaanissa kuvataan myös poliisien arkea eikä poliisikirjailija sitäkään kaunistele.

Teoksen maailmassa ihmisten eriarvoisuus nostetaan armotta näkyville. Ikävä kyllä tuloerojen kasvua kannattavat eivät taida tätä kirjaa lukea — tai viestiä ymmärtää.

Teos ei ole perinteinen dekkari, mysteeri tai trilleri, vaan alku jatkumolle, jonka toivon päättyvän rikosten ratkeamiseen ja syyllisten joutumiseen vastuuseen. Mitään lupausta sellaisesta ei kuitenkaan anneta. Ehkä paha voittaa.

Eivät Kilven aiemmatkaan romaanit ole hilpeitä olleet, mutta nyt ollaan kyllä epätoivon, murheen ja surkean ytimessä. Undertaker-sarjan luvataan kasvavan jopa kahdeksanosaiseksi.

Teoksen tyyli on hyvin käsikirjoitusmainen: tiivis, toteava, jopa välähdyksenomaisia kohtauksia sisältävä. Vakuuttavaa, vaikken olekaan ihan varma siitä, voinko pitää tästä.

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

dekkariviikko17

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

%d bloggaajaa tykkää tästä: