Häpeäväkivallan varjossa

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaanin Kahden maailman tyttö (Tammi, 2011; 261 sivua) nimi- ja päähenkilö on 17-vuotias Tara. Hän on paennut kurdiperheensä miesten väkivaltaa turvakotiin. Taran nuoruutta valotetaan hänen muistojensa ja turvakodissa töissä olevalle Lindalle kertomansa perusteella.

Perhe on asunut Suomessa Taran lapsuudesta saakka, mutta erityisesti isä vaatii perhettä noudattamaan perinteisiä arvoja ja tapoja. Hän ei halua tytärtensä käyvän kodin ulkopuolella juuri muualla kuin koulussa ja vahtii vanhimman poikansa avulla Taran jokaista liikettä sen jälkeen, kun tämä alkaa hyvin maltillisesti kapinoida tiukkoja sääntöjä vastaan haluten vain elää samaan tapaan kuin ikätoverit Suomessa elävät. Isot siskot on jo naitettu etukäteen sovituille miehille. Pikkuveli pitää Taran puolia ja äitikin haluaisi, muttei uskalla.

Kun kuvioihin ilmaantuu poikaystävän tapainen, alkaa vakava väkivalta. Koulussa ystävä saa lopulta Taran uskoutumaan terveydenhoitajalle, joka ei voi olla tekemättä lastensuojeluilmoitusta. Silti tyttö on vähällä menettää henkensä ennen kuin pääsee pakoon pakkoavioliiton uhkaa ja isää, joka palvoo perheen kunniaa yli kaiken.

Turvakodissa Taraa vaivaavat painajaiset ja ristiriidat. Hän pelkää suvun miesten verkoston lopulta löytävän hänet, mutta ikävöi pikkuveljeään, äitiään, sisariaan ja ystäviään. Hinta vapaudesta on kova.

Nuorille suunnattu romaani on kirjoitettu selkeällä ja helposti luettavalla kielellä. Asioista kerrotaan toteavaan sävyyn eikä Taran kohtaloa surkutella. Valitsemalla toisenlaisen tyylin voisi näillä aiheilla nostattaa suuria tunteita, itkettääkin, mutta nyt kertomus etenee tasaisen vauhdin menetelmällä hyvin realistisesti. Kahden aikatason tekniikka toimii selkeästi.

 

Mainokset

Sandhamnin murhat -sarja paranee edetessään

Ristiaallokossa (WSOY, 2017; I farans riktning, 2014; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) on Viveca Stenin Sandhamnin murhien kuudes osa. Sarja on dekkarin ystävän mielestä parantunut jatkuessaan, sillä hieman saippuasarjamaista ihmissuhdekuvausta on yhä vähemmän ja rikoskirjallisuusominaisuuksia siten enemmän.

Kirjan tapahtumat alkavat jouluaattona, kun Sandhamnin viimeiselle lautalle kiirehtii laiha ja stressaantunut nainen, joka majoittuu hotellin yhteydessä olevaan mökkiin. Samaan Jatkuu

Riidasta rikosvyyhdeksi

Peter Robinson kuuluu brittidekkaristisuosikkeihini sarjallaan, jonka pääosissa ovat ylikomisario Alan Banks ja komisario Annie Cabbot. Paha poika (Blue Moon, 2016; Bad Boy, 2010; suomentanut Ulla Ekman-Salokangas; 381 sivua) on laadukkaan sarjan yhdeksäs suomennos. Päätapahtumapaikkana on Eastvalen kaupunki Yorkshiressa, mutta tämä tarina kuljettaa henkilöitä ja lukijoita muun muassa Lontooseen ja Alan Banksin irtiottoreissun myötä myös Kaliforniaan.

Juliet Doyle, Banksien entinen naapuri, tulee poliisiasemalle kotoaan löytämänsä aseen kanssa tapaamaan Alania — ehkä toiveenaan hoitaa tilanne ystävien kesken. Banksin sijaisena Annie Cabbot toimii niin kuin kuuluu ja Doylen taloon tehdään etsintä. Moni asia menee kuitenkin peruuttamattomalla tavalla pieleen. Doylen tyttären pahispoikaystävältään suutuspäissään nappaamasta ja äidin sitten löytämästä aseesta alkanut lumipalloilmiö kasvaa melkoiseksi.

Kaikki on siis todella hullusti ja aivan sekaisin, kun Alan Banks palaa kotimaahan: tytär Tracy on pahan pojan matkassa, Annie Cabbot kuolemankielissä, koti mullin mallin ja sisäinen tutkinta häärii työpaikalla. Banksin lomalla saavuttama mielen tasapaino on heti uhattuna. Pienestä alkanut tapahtumasarja paisuu yhä suurempiin mittoihin niin poliisien kuin rikollistenkin näkökulmasta. Tarina etenee alun rauhallisuudesta kohti loppuratkaisua jatkuvasti tiivistyen ja tihentyen.

Banksin henkilöt, myös sivuhahmot, ovat todenmakuisia. Erakkomaisessa Banksissa voi havaita perinteisiä dekkarikirjallisuuden poliisiominaisuuksia, mutta siltiä hänen omapäinen ja melankolinen hahmonsa on aito. Robinson kirjoittaa selkeästi ja realistisesti, kikkailematta, luoden näennäisen vaivattomasti kokonaisen maailman.