Säätä säätämässä

Ukkoshuilu (Otava, 2021; 440 sivua) on Johanna Sinisalon romaaniksi varsin realistinen, vähemmän suomikummaa kuin moni muu.

Teos alkaa Joonan tarinalla, joka sijoittuu muinaiseen Assyriaan. Kauppias Joona joutuu huimiin tilanteisiin onton lasiesineen vuoksi. Tämä osa kattaa kuutisenkymmentä ensimmäistä sivua. Sen jälkeen siirrytään Leenan tarinan myötä nyky-Suomeen ja vuoteen 2018.

Vintiuksen irtisanomispaketin rahat loppuivat alle kolmessa kuukaudessa. En ollut koskaan tullut liittyneeksi mihinkään ammattiliittoon, joten sain vain peruspäiväraha.

Leena Lind on meteorologi. Potkut saatuaan ja avioliittonsa kariuduttua siihen, että seksisuhde kollega Raikan kanssa paljastuu, hän muuttaa tyttärensä Leian kanssa Helsingistä Tampereelle. Lappiin muuttaneilla vanhemmilla on tarjota asunto kaupungin keskustasta ja myös heidän kesämökkinsä on käytettävissä.

Kesämökille sijoittuvatkin tarinan ensimmäiset mielikuvitukselliset tapahtumat, kun Leia leikkii Fuerteventuran dyyneiltä löytyneellä huilumaisella fulguriitilla ja heti sen jälkeen nousee yllättävä ukonilma

Pian Leena joutuu työkokeiluun oman alansa firmaan, mutta saa siellä tehdä lähes näennäistyötä, tylsää rutiinia, johon ei meteorologia tarvittaisi. Asiantuntijana Leenalla ei kestä kauan huomata, etteivät uuden työnantajan kaikki hankkeet kestä päivänvaloa.

Olen verorahoilla korkeasti koulutettu ihminen, jota kansainvälinen, osittain epätieteelliseen, osittain moraalittomaan toimintaan erikoistunut investointifirma käyttää ilmaistyövoimana …

Käyttörahat ovat tiukemmalla kuin aiemmin, mutta Leenalla ja Leialla on silti kaikki hyvin, kun velkaa ei ole. Leena ajattelee kauhulla aikaa, jolloin tytär ehkä haluaa harrastaa jotakin kallista kuten ratsastusta tai taitoluistelua; onhan hänen ostettava ruoan lisäksi jokapäiväinen viinipullonsa ja perjantaisin kaksi. Viiniä jakamassa piipahtelee Raikka, satunnaisesti ja sitoutumatta, vaikka Leena mielessään toivoo enemmän.

Ihmissuhteet sekoittuvat yhteen työelämän yhä kummallisempien käänteiden kanssa. Voiko ukonvaajaan puhaltava pikkutyttö säädellä säätä? Entä ökyrikkaiden rahoittama hämäräperäinen sääpalveluyritys? Jos voi, kuka määrää, tilataanko sadetta vai poutaa? Voittaako kesäfestari vai perunanviljelijä säänsäätelijän tarjouskilpailun viikonlopun sateen ja poudan välillä? Saavatko rikkaat tehdä tällä pallolla mitä mieleen juolahtaa – vaikka säätää säät, piittaamatta siitä, mitä kuivuus tai rankkasade muille aiheuttaa?

Sekä Joona että Leena kertovat tarinaansa minämuodossa, minkä lisäksi romaani koostuu Leenan Säätyttö-blogin merkinnöistä. Niistä yhdessä hän kirjoittaa hämmentävästi karhun hiestyneestä turkista. Harvat eläimet hikoilevat ihmisen tavoin; karhut viilentävät itseään koirien tapaan läähättämällä. On myös mielenkiintoista, ettei Säätyttö huomauta Jaakosta ja kylmästä kivestä blogatessaan Jaakon päivän siirtymisestä 11 päivällä vuonna 1753.

Ukkoshuilu yhdistää mielenkiintoisesti yksinhuoltaja-arkea, työttömyystoimien absurdia todellisuutta, ihmissuhteiden monimutkaisuutta, meteorologiaa ja mytologiaa. Mielestäni romaani ei kuulu Sinisalon parhaimpiin, vaikka onkin ajatuksia herättävä ja viihdyttävä.

Nimeni on Shylock

Venetsian kauppias (The Merchant of Venice) on William Shakespearen näytelmä, joka tunnetaan paremmin Shylock-nimisestä juutalaisesta kuin nimihenkilöstään Antoniosta. Shylock, ikuinen (Johnny Kniga, 2020; Shylock is my name, 2016: suomentanut Kaijamari Sivill; 314 sivua) on Howard Jacobsonin romaaniversiointi Venetsian kauppiaasta.

Shakespearen ristiriitaisimmaksi teokseksi sanotussa näytelmässä nuori Bassanio lainaa kosiomatkarahaa kauppias Antoniolta, joka puolestaan lainaa juutalainen Shylockilta. Tämä inhoaa Antoniota, joka on sylkenyt hänen päälleen, joten lainan ehtona on lihapala Antonion kehosta, jollei lainaa makseta takaisin. Shylock on raivoissaan, koska tytär on karannut kristityn miehen kanssa. Bassanion kosiomatka Portian luo onnistuu, mutta Antonion lainanmaksu ei. Palattuaan Bassanio haluaa maksaa velan, mutta Shylock vaatii paunan Antonion lihaa. Valeoikeudenkäynnissä se myönnetään hänelle, mutta ilman verenvuodatusta, koska verta ei sopimuksessa mainita. Shylock joutuu syytteeseen tappoyrityksestä, menettää omaisuutensa ja pakotetaan kääntymään kristinuskoon. Tarinaan liittyy sormuksia, käsineitä, valepukuja jne. Lopussa kaikki paitsi Shylock ovat onnellisia.

Minä en ole sinä, Strulovitch ajatteli. En herätä samanlaista inhoa. Olen eri ihminen ja elän eri ajassa.
Silti melkein harmitti, että niin oli.

Näistä aineksista Jacobson muotoilee modernin romaanin, jonka alussa varakas taidekauppias Simon Strulovitch kohtaa luoteisenglantilaisella hautausmaalla miehen, joka lukee vaimonsa haudalla tälle kirjaa. Hän kutsuu Shylockiksi osoittautuneen vieraan kotiinsa.

Hän mietti, olisiko Shylock yhtä olohuoneessa. Tai oliko koskaan siellä ollutkaan.

Strulovitchin teini-ikäinen tytär Beatrice tuottaa isälleen huolta ja murhetta, eikä vähiten heilastelemalla ei-juutalaisten jalkapalloilijan Gratanin kanssa. Gratan liikkuu samoissa piireissä kuin taidevälittäjä D’Anton ja tv-tähti Plurabelle. Henkilöt ovat oikeastaan kaikki aivan kamalia, mutta varsin kiehtovia. Mukana juonen moninaisissa käänteissä ovat niin sormukset, käsineet kuin valepuvutkin.

”Olen herra Strulovichin tuttava”; Shylock sanoi. ”En edusta häntä enkä ole hänellä töissä.”
”Voisinko siinä tapauksessa keskustella hänen itsensä kanssa?”
”Hän ei ole paikalla. Voitte puhua minulle. Hän pitää minua omanatuntonaan.”

Strulovitch ja Shylock pohtivat koko kirjan ajan kuolemaa, elämää, perhettä, rakkautta, varallisuutta ja juutalaisuutta. Romaani on hirtehisen hauska, juonellisesti oivaltava ja viiltävän kriittinen versiointi, tulkinta ja väännelmä klassikkonäytelmän teemoista ja sen ristiriitaisista hahmoista.

Romaanin voi mielestäni lukea itsenäisenä teoksenakin, mutta enemmän saa irti, jos lukee tai kertaa alkuteoksen pääpiirteet – jollei koko näytelmää. Se on suomennettu kolmesti: Paavo Cajanderin suomennos Venetian kauppias on vuodelta 1882 ja luettavissa Project Gutenbergissä, Yrjö Jylhän suomennos vuodelta 1956 ja Tiina Ohinmaan vuodelta 2013.

Booker-palkittua brittikirjailijaa Howard Jacobsonia (s. 1942) ei jostain syystä ole aiemmin suomennettu, joten Shakespeare-versioiden romaanisarja tuo hänet ensi kertaa saataville suomeksi. Olen aiemmin kirjoittanut sarjan teoksista Noidan sikiö (Margaret Atwood), Äkäpussi (Anne Tyler) ja Aikakuilu (Jeanette Winterson).

Matkalla

Saksalaisen Lucy Fricken neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu teos Tyttäret (Huippu, 2020; Töchter, 2018; suomentanut Anne Kilpi; 272 sivua) on kertomus kahden isiään kaipaavan naisen matkasta muistoihin, toiveisiin ja pettymyksiin.

Ei automatkojen välttämättä tarvinnut olla täynnä yllätyksiä eikä jokaisen levähdyspaikan lupaus rakkaudesta, seksistä tai rikoksista. Niin tapahtui elokuvissa ja romaaneissa, kasvutarina ohituskaistalla. Elämä sen sijaan oli hidas.

Betty ja Martha ovat nelikymppisiä berliiniläisystävyksiä, jotka päätyvät kuskaamaan Marthan isää Kurtia Hannoverista kohti sveitsiläistä eutanasiaklinikkaa. Matkasta tulee kuitenkin hyvin erilainen ja hieman pidempi kuin se parin päivän reissu, josta on alun perin kyse.

Perintöauto tuntui varastetulta, mikä oli jotenkin parempi, oikeutetumpi, vähemmän kuolemaan sidottu vaihtoehto. Sillä hetkellä vapaus oli saanut meidät takaisin tai me vapauden, en osannut tarkkaan sanoa.

Martha vierellään ja tämän isän istuessa takapenkillä Betty kuljettaa paitsi kolmikkoa etelään myös muistojaan omaan isänkaipuuseensa ja kohti tämän hautapaikkaa.

Martha liioitteli. Periaatteessa isiä oli vain kolme. Hyvä, myös Pasunistiksi kutsuttu, paha, myös Siaksi kutsuttu, ja lihallinen, jota kutsuimme nimellä Se Jochen.
…Ainoa valopilkku tuossa miesten valtaamassa murheen laaksossa, jonka läpi äitini minut raahasi, oli Pasunisti. Tuo peliriippuvainen italialainen, macho täynnä jalat alta vievää viehätysvoimaa, oli kantanut minua harteillaan yli puolet lapsuudestani ja minä olin rakastanut häntä kuin hullu.

Isäsuhteita ja niiden muistoja eli olisi ilman äitisuhteita. Bettyllä sekin on monimutkaista. Hän on levoton, masentunut ja yksinäinen, jokseenkin eksyksissä omassa elämässään, jonka ainoana pysyvänä asiana näyttäytyy Martha, joka taas on keskenmenojen uuvuttama ja etäiseksi jääneen isän lähestyvän kuoleman ahdistama.

Näkemykseni mukaan me olimme ensimmäinen naissukupolvi, joka saattoi tehdä mitä halusi. Se tarkoitti kuitenkin myös sitä, että piti tehdä, mitä halusimme, mikä taas tarkoitti sitä, että meidän piti haluta jotain. Sen puolesta äitimme olivat taistelleet.

Teemoistaan huolimatta Tyttäret on paikoin, etenkin alkupuolella, aika hauska romaani. Koska kyse on elämästä ja kuolemasta, kaipuusta ja surusta, rakkaudesta ja petoksesta, se on myös riipaisevan haikea ja vakavan syvällinen, olematta hetkeäkään teennäinen tai ylitunteellinen. Suomennos on nautittavan soljuva.

Silmänräpäyksen ajan minusta tuntui, että olimme saapuneet perille. Tunne, jonka kaikkein rauhallisin paikka saattoi kaikkien pahimpien aikojen jälkeen antaa: että on saapunut perille. Nyt piti hengittää syvään, uloshengityksellä tunne jo taas hälvenisi, …

Arvostelukappale (poikkeus)

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: