Caroline Erikssonin psykologinen jännitysromaani Kadonneet (Otava, 2016; De försvunna, 2015; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 235 sivua) on yksi imaisevimmista lukukokemuksistani aikoihin.
Alussa Greta, Alex ja Smilla rantautuvat Maran-järvellä pienen saaren rantaan. Greta jää veneeseen, kun isä ja tytär lähtevät saareen seikkailemaan. Hän kadottaa ajantajunsa, kun toiset eivät palaa. Hän etsii heitä saaresta eikä löydä. Hän palaa mantereelle mökkiin, etsii puhelintaan, yrittää soittaa Alexille, melkein soittaa hätänumeroon, vastaa äitinsä soittoon muttei kerro tilanteesta.
Mistä oikein on kyse? Onko Greta luotettava kertoja? Onko hän kuvittelija, sekopää vai jotain muuta? Ainakin myös hän tuntuu olevan jotenkin hukassa — itseltään, muilta, elämältään…
Tunnelma on alusta alkaen todella painostava, lähes uhkaava. Mutta ei lainkaan vastenmielinen, vaan vastustamattoman kiehtova. Lukemisen aloittaminen tarkoittaa koukkuun jäämistä. On välttämätöntä tietää, mistä kaikesta oikein on kyse, ja se selviää vain lukemalla. Psykologinen jännitys ei ole helppo laji, mutta Eriksson onnistuu erinomaisesti.
Tuulevin lukublogi 