Loppuuko aika?

Pelon vangit (Gummerus, 2017; Rädslans fångar, 2016; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 325 sivua) on Anna Janssonin Gotlantiin sijoittuvan Maria Wern -dekkarisarjan kuudestoista osa. Pitkästä aikaa sarja etenee oikein vetävällä ja jännittävällä osalla.

Kesäkuisessa Visbyssä poliisi Maria Wern kollegoineen valmistautuu lomakauden turistimassoihin lieveilmiöineen, joista yksi on saarella yleistyvä kannabis, jonka alkuperää tuntuu olevan lähes mahdoton jäljittää. Huumetutkinta jää kuitenkin toiseksi, kun nuorehko yliopistotutkija löydetään murhattuna kotoaan juuri ennen Almedalen-viikolle valmistelemaansa esitelmää, jossa hänen oli tarkoitus käsitellä saaren historiaan liittyvää salaperäistä maailmanlopunkelloa.

Kesäsääkin osoittautuu oudoksi. Kesämyrsky keskeyttää niin laiva- ja kuin lentoliikenteenkin ja saari jää saarroksiin. Tilanne vaikeuttaa niin poliisitutkintaa kuin Marian alati ongelmallista yksityiselämääkin, johon tällä kertaa ilmaantuu yllätysperheenjäseneksi ongelmateini.

Dekkarijuonen ohessa Jansson herättelee suorastaan terävästi ruotsalaisia huomaamaan, miten yhteiskunta pysähtyy, jos sähköä ei ole saatavilla. Ruotsalaisethan eivät käytännössä enää käytä käteistä rahaa eikä valtio ylläpidä varmuusvarastoja. Varautuminen katastrofeihin — joiden ei tarvitse olla maailmanloppuja, sotia tai terroristi-iskuja — voi ilmastonmuutoksen edetessä olla sittenkin ihan fiksua touhua.

Hilja ja kartanon salaisuus

Tiikerinsilmä (Tammi, 2016; 344 sivua) on Leena Lehtolaisen neljäs henkivartija Hilja Ilveskerosta kertova romaani. On piristävää saada käsiinsä Ilveskero-romaani, sillä Maria Kallio ei enää viimeaikoina ole jaksanut valtavasti innostaa, vaikka olenkin sarjan jokaisen osan tunnollisesti lukenut.

Keikkailevan henkivartija-Hiljan tämänkertainen työnantaja on Minna Canthin äidiltä nimensä lainannut Lovisa Johnson, 92-vuotias teollisuusneuvos, joka elää tekstiilifirmansa tuotoilla syrjäisessä kartanossa Raaseporissa ja on alkanut pelätä henkensä edestä. Taloudenhoitaja Dunjan on nuoruus Jugoslavian sodassa tehnyt liian säikyksi olemaan kenenkään turvana, joten taloon tarvitaan ammattilainen.

Perintöä kärkkyvät naimattoman Lovisan edesmenneen sisaren lapsenlapset, joista epätasapainoisen oloinen Aurora kutsuu itsään näkijäksi, salaperäinen ja väsynyt Johannes auttaa pakolaisia ja paperittomia siirtolaisia lääkärinä, kylmänkolea Raisa lobbaa arktista öljynporausta Venäjällä ja patrioottinen Sampo toimii vartijana. He vierailevat kartanossa yhtenään. Paikalle saadaan myös venäläinen Sergei-pakolainen, jonka on tarkoitus jatkaa matkaansa Norjaan. Kuka uhkaa vanhuksen henkeä?

Lehtolainen keittelee kokoon kartanomysteerin, johon hän sijoittelee vähintään riittävän määrän ajankohtaisia teemoja eri henkilöhahmojen kautta. Myös Hiljan menneisyys pyrkii sitkeästi esille, vaikka hän mieluiten eläisikin vain tässä ja nyt. Tarina etenee sujuvasti, jopa lennokkaasti, yhdistäen salahumoristisen otteen päivänpolttaviin vakaviin aiheisiin varsin tehokkaalla tavalla. Viihdyttävä dekkari.

 Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi kutsui Marrasjännitystä 2016 -teemaviikolle, jolle ennätin mukaan vain yhdellä kirjalla.

 

Pommiuhka lentokoneessa

Kristina Ohlssonin Paratiisiuhrit (WSOY, 2014; Paradisoffer, 2012; suomentanut Pekka Marjamäki; 438 sivua) ei mielestäni yllä samalle tasolle kuin sarjan aiemmat kolme teosta, etenkin Varjelijat. Sitä olisi pitänyt tiivistää, että jännite olisi säilynyt alusta loppuun saakka. Lisäksi aavistin ”kupletin juonen” liian aikaisin.

Tukholmasta New Yorkiin lentävästä lentokoneesta löytyy pian nousun jälkeen uhkausviesti, jonka mukaan kone räjäytetään, jos Ruotsi ei peru juuri tehtyä terroristiepäillyn karkotuspäätöstä ja Yhdysvallat sulje tiettyä salaista vankilaansa Afganistanissa. Koneen polttoaine riittää noin 13 tunniksi ja sen verran on aikaa rikos- ja turvallisuuspoliiseilla sekä poliittisilla päättäjillä yrittää ehkäistä ainakin neljänsadan ihmisen kuolema.

Ohlsson kuljettaa tarinaa todella monen tapahtumapaikan sekä ihmisen ja ihmisjoukon välillä. Siirtymät paikoista — taivaalla uhattu lentokone (sielläkin ohjaamo, matkustamo, wc), Ruotsissa rikospoliisi, turvallisuuspoliisi, pari ministeriötä, eri ihmisten kodit, Yhdysvalloissa FBI — ja ihmisistä toisiin ovat nopeita; lisäksi tutkijat liikkuvat vähän väliä jonnekin ja takaisin — ajetaan hetki autolla, istutaan tuokio neuvotteluhuoneessa. Tunnelma on hektinen ja sekava. Se kuvastaa hyvin tilannetta, joka on huippukiireinen ja erittäin stressaava, mutta tekee lukemisesta välillä hyvin rasittavaa. Lentokoneeseen, joka lentää kohti tuhoa ja josta ei pääse minnekään, sijoittuvat kohtaukset toimivat parhaiten jännityksen luojina ja ylläpitäjinä. Toimistoissa ei siihen päästä. Uskottavuuden nimissä näin varmasti onkin, mutta valitettavasti juoni hajoaa näillä keinoilla liikaa.

Ohlssonin aiemmista romaaneista tutut henkilöt kriminologi Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht jäävät tässä tarinassa aika vaisuiksi hahmoiksi, vaikka Alexilla on tilanteessa myös valtava henkilökohtainen paine, ja saavat tehdä tilaa turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön päällikölle Eden Lundellille, joka on kova ja voimakastahtoinen nainen. (Jolla on kirjan puolivälissä sotkuinen nuttura ja loppupuolella, siis samana päivänä, lyhyeksi leikattu tukka, vaikkei hän taatusti ole ehtinyt edes syödä, saati kampaajalle. Epärelevanttia, mutta pisti silmään.)

Miten estää panttivangeiksi joutuneiden matkustajien ja henkilökunnan surma? Liittyvätkö edellispäiväiset, perättömät pommiuhkaukset Tukholmassa tapaukseen? Onko koneessa todella pommi? Onko koneessa kaappajia? Eivätkö he tiedä, etteivät valtiot koskaan suostu terroristien vaatimuksiin? Voiko kone tehdä hätälaskun? Aikooko Yhdysvallat ampua sen alas? Kuka on uhkauksen takana ja voidaanko heidät jäljittää? Onnistuuko se ajoissa? Näitä ja monia muita kysymyksiä pyöritellään moneen kertaan ja monesta näkökulmasta. Aina välillä löytyy jokin johtolanka tai uusi tiedonmurunen, mutta kello käy. Aikaa on vähän, mutta sivuja riittää. Jännitys ei tiivisty, ellei sitä tiivistä.

***

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.