Yhteensattumia

Ennen syöksyä (Otava, 2017; Before the Fall, 2016; suomentanut Markku Päkkilä; 490 sivua) on minulle entuudestaan tuntemattoman yhdysvaltalaisen Noah Hawleyn toinen suomennettu ja kaikkiaan viides romaani. Kirjoittaja on kunnostautunut myös tv-sarjojen Bones ja Fargo käsikirjoittajana.

Romaanin lähökohta on omalaatuinen. Ökyrikkaiden pienlentokone syöksyy mereen mukanaan nelinenkisen omistajaperheen lisäksi heidän turvamiehensä, ystäväpariskuntansa, hyvänpäiväntuttu taidemaalari sekä miehistö eli lentäjä, perämies ja lentoemäntä. Maalari Scott onnistuu paitsi selviytymään elossa myös pelastamaan nelivuotiaan JJ-pojan uimalla sankarillisen matkan mantereelle öisessä aallokossa.

Tämän jälkeen tarina keskittyy, nimensä mukaisesti, enimmäkseen mereen syöksymistä edeltävään aikaan. Keitä olivat yhdeksän kuollutta ja kuka on — median pian epäilyttäväksi leimaama — tuntematon taiteilija, joka nyt joutuu pakoilemaan julkisuutta? Samalla tietysti seurataan onnettomuustutkintaa.

Henkilöiden erilaisten ja kiinnostavien elämäntarinoiden kautta tuodaan kirpeällä otteella esille suuria teemoja: Onko sankarilla muita vaihtoehtoja kuin julkisuus? Mitä merkitystä on rahalla? Kuinka lapsuus vaikuttaa loppuelämään? Onko yhden elämä arvokkaampi tai tärkeämpi kuin toisen? Saako toisen onnettomuudesta iloita tai hyötyä? Onko enää olemassa yksityisasioita kuin kaikkea tietoliikennettä voidaan seurata? Onko medialla enää pelisääntöjä? Millä on eniten valtaa — medialla, rahalla vai valtiolla? Mikä tekee ihmisen onnelliseksi?

Pidin kirjasta suuresti lukuunottamatta sen latteaa loppua. Jännitystä, mielenkiintoisia henkilöhahmoja — erityisesti suoraselkäinen ja hieman arvoituksellieksi jäävä taitelija Scott — ja ravistelevaa ajankuvaa.

Harmittaa tietysti sekin, että suomalaisen sivuhenkilön nimi on Chelsea Norquist; KVG:n aikoina ei voi olla liikaa vaadittua löytää romaanihenkilölle suomalainen nimi. Eikö kirjailijalle tullut mieleen, että romaani käännetään aika monelle kielelle?

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.