Maastohiihto on vakava asia

Anne Holtin Kuolematon kunnia (Gummerus, 2020; En grav for to, 2018; suomentanut Outi Menna; 499 sivua) aloittaa kokeneen norjalaisdekkaristin uuden Selma Falck -sarjan.

Viisikymppinen Selma on peliriippuvainen huippuasianajaja, joka on juuri menettänyt lähes kaiken – perhettä, kotia ja asianajolupaa myöten. Hän on kuitenkin lyönyt vedon, jonka voittamalla voi saada osan elämästään takaisin. Puhdistamalla hiihtolupaus Hege Chin Morellin nimen ja maineen doping-epäilyistä ja mahdollistamalla tämän olympiamatkan hän kuittaa velkansa tämän isälle.

Pian toinen hiihtäjä kuolee ja hänenkin epäillään käyttäneen dopingia. Liittyvätkö tapaukset yhteen? Media penkoo koko maajoukkuetta ja sen johtoa.

Selmalla on kaksi apuria. Toinen on Dagens Gang -lehden toimittaja, jonka kanssa Selma vaihtaa tietoja luottamuksellisesti ja toinen entinen rikoskomisario ja nykyinen asunnoton, eräänlainen mentori epävakaudestaan ja vainoharhoistaan huolimatta.

Kuolematon kunnia on ajankohtainen rikosromaani huippu-urheilun raadollisesta maailmasta teemoinaan dopingin lisäksi niin kansallismielisyys, korruptio kuin valtasuhteet; sekä perheissä että organisaatioissa.

Mielestäni teos on hieman liian pitkä ja paikoin jaaritteleva eikä yllä kirjailijan parhaimpien Hanne Wilhelmsen tai Inger Johanne Vik -dekkarien tasolle, mutta mielenkiintoisen päähenkilö Holt on jälleen kehitellyt.

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.