Uskollisuuden uhrit

Huomaavainen murhaaja (Siltala, 2016; De betænksomme morder, 2013; suomentanut Aino Ahonen; 299 sivua) on neljäs ja viimeinen osa Agnete Friisin ja Lene Kaaberbòlin Nina Borg -dekkarisarjassa. Palavasydämisen, oikeamielisen, uhkarohkean ja jossain määrin itsetuhoisen sairaanhoitajan on vielä kerran käytävä kolkuttamassa kuolemanportteja ennen kuin elämä kahden lapsen äitinä ja tuoreen rakastetun Sørenin kumppanina voi jatkua. Tarina etenee kahdessa paikassa ja ajassa, jotka tietenkin lopulta kohtaavat.

Tanskassa Nina Borg on muuttanut äitinsä luo Jyllantiin pitämään tälle seuraa syöpähoitojen aikana. Hän joutuu kuitenkin pysäköintihallissa sen verran kummallisen päällekarkauksen — ellei jopa murhayrityksen — uhriksi, että turvallisuuspoliisista (edellisen kirjan tapahtumien seurauksena) sairauslomalle passitettu Søren Kirgegård rientää paikalle, vaikkei paikallinen poliisi tietenkään siitä pidä. Pian myös Ninan lapset ilmaantuvat mummolaan.

Filippiineillä köyhä ja ahkera maalaispoika saa sekä kirkon stipendin että vanhempiensa raatamissäästöt voidakseen opiskella lääketiedettä Manilassa. Jo pääsykokeissa hän tutustuu kahteen hyvin erilaiseen opiskelutoveriin, joista on toinen on rikas ja huoleton, toinen köyhistä oloista ja tunnollinen. Jostain syystä tämä kolmikko täysin erilaisine taustoineen ja moraalikäsityksineen pitää yhtä kunnes lojaaliuden siteet muuttuvat moraalittomuuden kahleiksi.

Ilmenee, että Ninan ja Manilan välillä on kytkös. Hän oli perheineen Filippiineillä jokin aika sitten yrittäessään ex-miehensä Mortenin kanssa vielä kerran korjata välejään. Sitten siellä romahti kerrostalo ja Nina päätyi — tietenkin! — vapaaehtoiseksi avustustyöhön eli tekemään juuri sitä, mikä häntä Mortenissa eniten ärsyttää.

Miten sairaanhoitajan satunnainen avustustyö, romahtanut kerrostalo ja kolme lääketieteen opiskelijaa sitten liittyvät yhteen? Siitä kirjailijakaksikko on kehittänyt melkoisen jännityskertomuksen teemoinaan uskollisuuden ja koston lisäksi sellaiset vastaparit kuin ahneus ja pyyteettömyys, heikkous ja rohkeus, osattomuus ja yltäkylläisyys sekä välinpitämättömyys ja rakkaus.

Mainokset

Hieno fantasiaromaani

kansikuva

Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015; 240 sivua) on Emmi Itärannan toinen romaani ja yhtä vaikuttava lukukokemus kuin esikoinenkin.

Kudottujen kujien kaupunki on ankaran Neuvoston korkeasta tornistaan hallitsema epävakaa saari, jota tulvat ja luonnonvarojen niukkuus koettelevat. Jokaisella saaren asukkaalla on määrätty paikkansa: niin kotina kuin työpaikkanakin suuri talo, joka heille on määrätty.

Päähenkilö Eliana on yksi Seittien talon kutojista. Tarina alkaa kun hän löytää pihalta pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Salaisuuksien selvittäminen alkaa tytön nimen selvittämisestä.

Siinä on avuksi Elianan vlei Janos, joka työskentelee Sanojen talossa, ja on salaa opettanut myös Elianan lukemaan. Lukutaidon pitäminen salassa on lähes yhtä tärkeää kuin sen, että näkee unia — saati painajaisia. Neuvoston mukaan unien näkeminen — unirutto — on sairaus ja syy maailman tilaan. Hoidon sijaan unta näkemästä löydetyt tuomitaan Tahrattujen taloon eristykseen ja pakkotyöhön loppuelämäkseen.

Elianan kapinamieli kasvaa, kun hän tajuaa, että Neuvoston koneisto kyllä rankaisee uni-rikoksista, muttei edes tutki pahoinpitelyä. Kiehtovan jännittävä juoni kuljettaa päähenkilön ulos kammiostaan ja kutomosalistaan, pois kutomasta ikuisesti yhtä ja samaa, ainoaa sallittua, kuviota vain jotta sen voisi purkaa ja taas kutoa uudelleen, ja kohti yhä suurempia vaaroja osana kasvavaa vastarintaliikettä.

Juonen kanssa tasaveroinen kehun aihe on Itärannan upea kirjoitustyyli: uudet sanat ja sanojen uudet merkitykset, tutunvieraat nimet, lauseiden ja virkkeiden hyvä rytmi, kiehtovan maailman luominen kielellä, jota on suuri ilo lukea.

Kudottujen kujien kaupunki on enemmän fantasiaromaani kuin esikoisromaani Teemestarin kirja, joka on selkeä dystopia. Elianan tarinassa ei ehkä edes olla maapallolla, meidän maailmassamme, tai missään suhteessa aikaamme. Mutta teemat ovat ikiaikaisia: rakkaus, uskollisuus, valta, yksilönvapaus, vastarinta mielivallan edessä, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus,

Itäranta on kirjoittanut tämänkin teoksensa samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Onneksi myös muut kuin me vähäiset suomen taitajat pääsevät nauttimaan tästä hienosta romaanista.

Rakkautta kuoleman kenttien varjossa

Kim Echlinin romaani Kadonneet (Tammi, 2009; suom. Sirkka Aulanko) on romaani rakkaudesta ja kuolemasta.

Kanadalainen Anne on kuudentoista, kun hän rakastuu palavasti kambodžalaiseen Sereyhin, joka on paennut Pol Potin hirmuhallintoa ja punaisten khmerien julmuuksia. Serey ei ole kuullut omaisistaan mitään vuosiin, koska maan rajat ovat täysin suljetut. Nuoret elävät rakastuneina ja onnellisina Annen isän vastusteluista huolimatta, kunnes Serey päättää palata Kambodžaan etsimään vanhempiaan ja pikkuveljeään.

Kymmenen vuoden kuluttua Anne, joka on opiskellut khmerin kieltä ja kaivannut rakastettuaan koko ajan, uskoo näkevänsä Sereyn televisiossa ja lähtee siltä istumalta Phnom Penhiin etsimään miestä, vaikkei ole kuullut tästä väliaikana mitään. Sinnikkäiden etsintöjen jälkeen Anne löytää Sereyn, mutta huomaa tämän muuttuneen kokonaan. Nähdessään omin silmin kuoleman kentät ja kuullessaan paikallisten valtavista kärsimyksistä, hän alkaa hiljalleen tajuta, millaisten painajaisten kanssa rakastettu elää. Silti hän haluaa jakaa tämän kanssa koko elämänsä.

Punaiset khmerit oli kommunistinen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Kambodžaa 1975-1979. Pol Potin johtamien punaisten khmerien tavoitteena oli luoda maahan utooppinen maatalousyhteiskunta: kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin pakkotöihin kuoleman kentille. Markkinatalous, raha ja yksityisomaisuus lakkautettiin. Lääkkeitä ja sairaaloita ei ollut. Kirjat, musiikki ja uskonnot kiellettiin. Hirmuhallinnon aikana arvioidaan ainakin kahden miljoonan kambodžalaisen menehtyneen aliravitsemukseen, sairauksiin ja teloituksiin. Lisäksi miljoonat rampautuivat tai menettivät muuten terveytensä. Oikeudenkäyntejä hirmuhallintoa vastaan on vasta aloiteltu.

Echlin kuvaa kirjassaan sekä rakkauden että pahuuden voimia. Hän asettaa vastakkain yhtäältä yksilön rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta kumpuavan henkisen vahvuuden, joka johtaa lopulta ehdottomuuteen, ja toisaalta Pol Potin sotilaiden joukkopsykoosista ja vallan sokaisevuudesta nousevan fyysisen ylivoiman maailmassa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Kadonneet kertoo, mihin kaikkeen ihminen pystyy niin hyvässä kuin pahassa. Aiheestaan huolimatta romaani on kaunis ja runollinen. Aiheensa vuoksi se on sekä syvästi koskettava että vihaksi pistävä.