Meteoriitti-isku

Antti Tuomainen kuuluu eturivin suomalaisiin rikoskirjailijoihin. Uutuusteos Pikku Siperia (Like, 2018; 296 sivua) sijoittuu Pohjois-Karjalaan ja talven pakkasiin.

Olen Itä-Suomessa, syrjäisen Hurmevaaran kylän keskustassa. Matkaa Venäjän rajalle on parikymmentä kilometriä. Ulkolämpötila on miinus kaksikymmentäkolme astetta, on aamuyö, kello lähestyy puolta kolmea. Huomaan ajattelevani, että mikäli Jumalalla on selkä, olen useammalla tavalla sen takana.

Juopon entisen rallikuskin itsemurha-ajo keskeytyy, kun hänen autoonsa putoaa meteoriitti. Se osoittautuu arvokkaaksi ja päätyy vartioitavaksi kotiseutumuseoon.

Puolet kylästä sanoo, että meteoriitti kuuluu heille. Tarvainen ajaa Jokisen autolla Koskirannan mailla Eskolan bensiinillä ja soittaa Liesmaan talosta paikalle Ojanperän, joka saapuu yhdessä Vihisen kanssa, jonka Kuljetuspalvelu Vihinen & Laitakari on Laitakarin ohjastamaa, mutta Paavolan puoliksi omistama. Ja niin edelleen.

Moni kyläläinen toivoisi meteoriittipottia itselleen sen sijaan, että mahdollisesti arvokas taivaanlahja viedään tutkittavaksi Lontooseen. Ei kuitenkaan pastori Joel Huhta. Hänellä on meteoriitin yövartiossa hyvää aikaa käydä läpi akuuttia avioliittokriisiä.

Silti me jatkamme.

Kävelen pikkutietä, en tiedä miksi ajattelen nyt tällaisia. Ehkä osasyy on siinä, että ajattelin — alitajuisesti, asiaa nimeämättä — parin päivän ajan, että mitään tällaista ei ole voinut tapahtua missään muualla. Mutta se ei ole totta. Me viemme itsemme mukanamme kaikkialle, ja päädymmepä mihin tahansa, meillä on tekomme ja teoilla seurauksensa.

Pikku Siperia on mustan huumorin sävyttämä, pakkasen purema rikosromaani. Tuomainen kirjoittaa erinomaisesti. Hän luo inhimillisiä henkilöhahmoja ja hallitsee vetävän juonen punonnan. Talvinen syrjäkylä on mahtava miljöö.

Harvoin kommentoin kirjojen kansia, mutta nyt harmittaa, että tyylikkään kansikuvan päälle on lätkäisty tuo punainen ympyrä, josta tulee mieleen ruokakauppojen Huomaa päiväys! -aletarra.

Dekkariviikko 2018: 4 — Vähän varhaisempaa Lemaitrea

Pierre Lemaitre on ranskalainen huppiudekkaristi, jolta on ilmestynyt suomennoksia tiuhaan tahtiin. Tartuin siis innolla tuoreeseen suomennokseen Verihäät (Minerva, 2108; Robe de marié, 2009; suomentanut Kaila Holma; 363 sivua).

Verihäät on psykologinen trilleri. Kolmikymppinen Sophie Duguet pitää itseään vain hajamielisenä, kun tavarat katoavat ja löytyvät sitten oudoista paikoista. Joskus hän ei muista, mihin on pysäköinyt autonsa, ja toisinaan kirjaston kirjat on palautettu, vaikkei hän muista sitä. On vain alkua kaikelle kauheudelle, kun poliisi pidättää Sophien myymälävarkaudesta, sillä monen järkyttävän vaiheen jälkeen aloittaa kokonaan uuden elämän. Pian hän kuitenkin herää siihen, että hänen hoidossaan ollut pikkupoika on kuollut. Mielenterveyttään epäilevä Sophie pakenee jälleen.

Lukijalle tarjotaan toinen näkökulma Sophien maailmaan, mutta sen paljastaminen voisi olla liikaa teille, jotka haluatte lukea tämän kirjan. Minä mietin näkökulman vaihtuessa, mitä Lemaitrelle oikein on tapahtunut, kunnes tajusin, että tämä on melkein 10 vuotta vanha romaani. Ranskalaisen rikoskirjallisuuden palkituimman nykynimen arvosteluasteikolla tämä on melkein harjoituskappale, ja kelpo jännäri silti.

Nillitys: En ymmärrä ollenkaan, miksi alkuteoksen morsiuspukua tarkoittava nimi on suomennettu verihäiksi.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Verhoeven-sarja

Luin Pierre Lemaitren palkitun Verhoeven-sarjan neljä osaa — kirjailjan mukaan kolmesta ja puolesta kirjasta koostuvan trilogian — peräkkäin niiden tapahtumajärjestyksessä, joka poikkeaa alkuperäisestä ilmestymisjärjestyksestä, joka on eri kuin suomennosten julkaisujärjestys.

  • Irène (Minerva, 2016; Travail soigné, 2006; suomentanut Sirkka Aulanko; 392 sivua)
  • Alex (Minerva, 2015; Alex, 2011; suomentanut Sirkka Aulanko; 405 sivua)
  • Rosie (Minerva, 2017; Rosy & John, 2013 [teoksen Les Grands Moyens, 2011, uudistettu versio]; suomentanut Susanna Hirvikorpi; 179 sivua)
  • Camille (Minerva, 2016; Sacrifices, 2012; suomentanut Sirkka Aulanko; 336 sivua)

Suosittelen aloittamista Irènestä ja jatkamista Alexilla; Rosien voi lukea myös päätösosan eli Camillen jälkeen, onhan se kirjoitettukin sitä myöhemmin, vaikka tapahtumat sijoittuvat Alexin ja Camillen väliseen aikaan. Suomalaisen kustantajan ratkaisu nimetä kaikki kirjat henkilönimillä on tyylikäs, mutta Alexin julkaiseminen ensimmäisenä ei.

Sarjan päähenkilö on pariisilainen ylikomisario Camille Verhoeven, 145-senttimetrinen kalju mies, jolla on kiivas luonne, tarkka vainu ja voimakas oikeudentaju. Hän on oikukas mutta taitava poliisi ja lahjakas piirtäjä. Apunaan hänellä on joukko erilaisia poliiseja upporikkaasta ja huippusivistyneestä Louisista pikkutarkkaan ja sairaalloisen saitaan Armandiin.

Romaanit kertovat väkivaltaisista rikoksista ja yli-inhimillisiin ponnistuksiin kykenevistä uhreista. Raakuuksia kammoksuvan ei kannata lukemista edes harkita. Jokaisessa romaanissa on omanlaisensa juonellinen koukku: Irènessä pisimmälle viety, Alexissa tehokkain, Rosiessa yksinkertaisin, Camillessa arvattavin. Yhdenkään juonta on hankala kuvailla tekemättä paljastuksia, joita en ainakaan itse haluaisi ennen lukemista nähdä.

Tyyliltään romaanit ovat erittäin nopeatempoisia, tehokkaan jännittäviä ja pelottavan kiehtovia. En haluaisi nähdä näissä romaaneissa kuvattuja rikoksia elokuvina, mutta luettuina ne eivät vie yöunia — paitsi siinä mielessä, että lukemista on vaikea lopettaa kesken.

Lemaitre kirjoittaa hienosti ja suomennokset toimivat hyvin. Julmuuksien lisäksi kirjailija osaa kuvata oivallisesti myös hyviä, syviä tunteita sekä henkilöidensä, erityisesti Camille Verhoevenin, ajatuksia ja mielenmaisemaa.

Suositeltava sarja kaikille rikosromaanien ystäville.

 

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Les! Lue!

Norsk litteratur på finsk og finsk litteratur på norsk - Norjalaista kirjallisuutta suomeksi ja suomalaista kirjallisuutta norjaksi

%d bloggaajaa tykkää tästä: