Ebba Stenbockin elämä

Millaista oli suomalaisen aateliston elämä 1500-luvulla? Oliko naisilla vaihtoehtoja tai valtaa?

Anu Lahtisen asiantunteva elämäkertateos Ebba, kuningattaren sisar (Atena, 2021; 196 sivua) valottaa asiaa Ebba Stenbockin (k. 1614) – leskikuningatar Katarinan sisaren, Kustaa Vaasan kälyn ja Klaus Flemingin vaimon sekä kuuden lapsen äidin – kautta.

Anu Lahtinen kertoo niukkaan kirje- ja asiakirjalähteistöön nojautuen kiinnostavalla tyylillä 1500-luvun maailmasta ja elämästä. Hän kuvaa lämpimiä ja läheisiä perhesuhteita lasten ja vanhempien sekä sisarusten välillä, mutta myös sukulaisten armottomia kuolemantuomioita. Stenbockin ja Flemingin suvut kuuluivat valtakunnan mahtavimpiin. Aikakausi kuohui poliittisia juonitteluja, omaisuusriitoja ja maanpetturuustuomioita, joissa päitä putoili tiuhaan tahtiin.

Kaikkea muuta kuin kansan rakastama Klaus Fleming kukisti nuijasodan, mutta sen jälkeen Ebba jäi leskeksi. Ruotsin puolella valta oli jo Kaarle-herttualla (myöhemmin Kaarle IX), mutta Ebba ei voinut miehensä jäljiltä muuta kuin olla laillisen, joskin Puola-Liettuassa lymyävän, kuningas Sigismundin puolella. Niin hän joutui johtamaan Turun linnan puolustusta. Leski oli vielä tuolloin, ennen vahvaa keskusvaltaa, suvun arvovaltaisin edustaja miehensä jälkeen, kunnes uusi päällikkö valittiin.

Kuten niin usein on käynyt aikojen saatossa, Ebban pyrkimykset valuivat suurelta osin tyhjiin. Hänen ja hänen lastensa elämästä kului monta pitkää vuotta vankeudessa ja sen jälkeen oikeuksista kamppaillessa. 1590-luvun tapahtumat jättivät jälkensä vuosikymmeniksi eteenpäin, ja vielä 1620-luvulla kiisteltiin Anna Flemingin ja Klaus Flemingin perillisten oikeuksista suvun maaomaisuuteen.
Voi toki olla, että nämä kamppailut eivät sävyttäneet jokapäiväistä arkea, joka saattoi olla valoisampaa.

Lahtinen luo Ebbasta niin monipuolisen ja kokonaisen kuvan kuin 400 vuoden takaisesta henkilöstä lie mahdollista. Kirja saa toivomaan, että olisi mahdollista tietää enemmän tuon aikakauden ihmisten arkielämästä ja ajatuksista – muustakin kuin valtataisteluista ja sodista, joita historiankirjoitus on pullollaan.

Kirjan kannessa on Helene Schjerfbeckin maalaus ”Ebba Stenbock” (1879) ja hänet on maalattu myös Albert Edelfeltin teokseen ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista”. Oikeasti emme tiedä, miltä hän näytti, sillä elinaikana tehtyä muotokuvaa ei ole säilynyt.

Kirjan kuvituksena on muun muassa otteita kirjeistä, joita ei tosin pysty asiaa opiskelematta lukemaan. 1500-luvun ruotsinkielisten käsialojen tulkitseminen ei käy keneltä vain, mutta Anu Lahtinen lukee tekstejä sujuvasti. Tekoälykin voidaan siihen ehkä joskus opettaa.

Kirjallinen piiloleikki

Kerstin Ekmanin Huijareiden paraati (Tammi, 2014; Grand final i skojarbranschen, 2011; suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen; 474 sivua) on satiiri kirjallisesta huijauksesta.

Edustava Lillemor Troj on Ruotsin kirjallisuuden huippunimi, dekkareilla aloittava mutta Akatemiaan saakka päätyvä lehdistön suosikkityttö. Barbro ”Babba” Andresson on ulkonäöstään piittaamaton ylipainoinen nainen hänen kirjojensa takana. Novellikilpailuun osallistumisesta alkanut huiputus hiertää kaksikon välejä vuosikymmenten mittaan moneen kertaan, mutta miten sopimuksesta voisi irtautuakaan?

Ja olisiko Lillemor Trojn romaaneja olemassa ilman jompaa kumpaa naisista, vaikka ulkonäöllä ei olisikaan merkitystä? Babba kirjoittaa käsin vihkoihin ja Lillemor editoi koneella, ensin kirjoitus-, sitten tieto-. Millaista tekstiä Babbalta syntyisi ilman Lillemoria tai toisin päin? Ura jatkuu 1950-luvulta meidän aikaamme, vaikka välirikko seuraa toistaan, sillä loppujen lopuksi he ovat pääsemättömissä toisistaan.

Näin siis romaanissa. Todellisuudessa Babba ja Lillemor ovat saman kirjailijan kaksi puolta, sillä pitkän uran ruotsalaisessa kirjallisuudessa kutakuinkin tässä romaanissa kerrotuin vaihein tehnyt Ekman on kyllä itse vahvasti mukana tässä huijariparaatissa. Näin noin kahdeksankymppinen kirjailija — ex-akateemikko, joka on toiselta nimeltään Lillemor — tutkailee ja availee lähes kolmenkymmenen teoksen uraansa.

Mainiota luettavaa kirjallisuuden synnystä, kirjoittamisesta, kirjailijana elämisestä, kirjallisista piireistä ja kirjailijan minuudesta kiinnostuneille. Erinomaisen hienosti kirjoitettua ja suomennoksena kauttaaltaan nautittavaa kieltä, mutta luulen, että tämän tarinan olisi voinut kertoa noin sata sivua lyhyemminkin. Tiivistämisen jalo taito ei ehkä kuulu sen enempää Babban kuin Lillemorinkaan vahvuuksiin.

Viihdyttävä mutta myös viiltävä.

Olipa kerran kuningatar

Tamperelaisen Carita Forsgrenin esikoisromaani Kolmen kuun kuningatar on nautittava historiallinen romaani, jonka päähenkilö on Karin Månsdotter (1550–1612), Suomen historiassa paremmin Kaarina Maununtyttärenä tunnettu maalaistyttö, josta tuli ensin Ruotsin kuningatar ja sitten Liuksialan kartanon emäntä.

Karin oli vain 14-vuotias, kun Ruotsin kuningas Erik XIV iski häneen silmänsä. Karinista tuli nopeasti kuninkaan frilla eli vihkimätön harjoitusvaimo, myöhemmin virallinen vaimo, ja Ruotsin kruununperillisten äiti.

Erik oli vainoharhainen ja hermoheikko, mutta Karinin yrttilääkkeet ja seura rauhoittivat häntä. Kun velipoika Johan anasti Erikiltä vallan, kiersi perhe vangittuna linnasta linnaan. Vanhinta poikaansa Karin ei nähnyt vuosikymmeniin, ja nuorempi poika menehtyi, mutta esikoistyttärensä Sigridin Karin sai pitää luonaan. Erikin kuoltua Karin ja Sigrid päätyivät Kangasalan Liuksialan kartanoon.

Historiallisten tosiasioiden pohjalta Carita Forsgren on luonut romaanin, jossa Karin Månsdotter pääsee itse kertomaan oman tarinansa. Vaikka tapahtumista on aikaa yli 400 vuotta, elää Karin tarinassa kirkaspiirteisenä ja valovoimaisena, voimakkaana ja uskottavana. Hän kertoo, miltä nuoresta tytöstä tuntuu joutua valtaapitävän vanhemman miehen mielitietyksi; millaista on joutua kokemattomana keskelle hovielämän sääntöjä ja juonitteluja; millaista on synnyttää lapsia, joihin haluaisi kiintyä, muttei oikein uskalla, koska niin moni lapsi kuolee ennen kuin ehtii täyttää kolmekaan vuotta; miltä tuntuu pelätä melkein koko ajan, olla aina varuillaan, varustautua alati pahimpaan; miten rauhoitella vainoharhaista puolisoa, joka sattuu olemaan valtakunnan päämies; millaista on elää miehen kanssa, joka on sivistynyt, viisas ja taiteellinen aviomies ja rakastaja, mutta myös raivoava, kostonhimoinen ja julma hallitsija ja sotilas.

Kolmen kuun kuningatar on kiehtovaa luettavaa. Tämä tarina on kaiveltu esiin historiankirjojen rivien väleistä ja kerrottu kuin nainen naiselle uskoutuen.