Kun pieni jää suurten jalkoihin

Sota oli jättänyt jälkensä, mutta kesäisen pyhäpäivän kuumuudessa kaikki huolet ja menetykset olivat kuin pois haihtuneet. Hän katseli noita ihmisiä, jotka olivat kyllä vieraita, mutta eivät vihamielisiä. Eivät missään tapauksessa vihollisia. Vihaa synnyttivät vain heidän johtajansa ja ne, jotka rikastuivat ja hyötyivät vihasta.”

Virolaisen Ilmar Taskan romaani Pobeda 1946 (WSOY, 2018; Pobeda 1946, 2016; suomentanut Jouko Vanhanen; 315 sivua) on synkästä aiheestaan helppolukuinen ja sujuva romaani. Samaan aikaan raskas ja herkkä teos kertoo pienestä pojasta, joka tutustuu Pobedalla ajelevaan setään sodanjälkeisessä Tallinnassa.

Nainen tiesi, ettei se loppuisi koskaan.

He tahtovat, että myisin mieheni ja jopa oman sisareni. Kenet vielä?

He ovat sulkeneet rajat ja lopettaneet sodan. Nyt on tarpeen luoda uusia vihollisia. Manipuloida, valehdella, vainota.”

Mistäpä voisi pikkupoika aavistaa, että hänet värvätään vakoilijaksi, että hän saattaa vaaraan niin takahuoneessa piileksivän isänsä, peräänantamattoman äitinsä kuin oopperalaulaja-tätinsäkin.

Poika koetti ratkaista, kuka puhui totta. Kieroiliko setä vai valehteliko täti? Kuka oli sankari ja kuka kansanvihollinen? Saattoiko toisen sankari olla toisen petturi?”

Lukiessani romaania eläydyin vahvasti päähenkilön, pojan, maailmaan — koin näkeväni aikuisten oudon maailman hänen kauttaan. Nyt jälkiajatuksissani aikuisten tekojen uhriksi joutuva poika rinnastuu pieneen Viroon, joka jää suurvaltojen valtapelien pelinappulaksi.

Osallistun tämän kirjan lukemisella ja tästä kirjoittamalla Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haasteeseen.

rakas viro

Mainokset

Kaiken se kestää

Miten ruman ja julman tarinan kertokaan Aris Fioretos romaanissa Mary (Teos, 2016; Mary, 2015; suomentanut Liisa Ryömä; 337 sivua)! Ja samalla niin pakahduttavan kauniin. Miten on mahdollista kirjoittaa diktatuurista, vankeudesta, mielivallasta, kidutuksesta ja eristämisestä näin?

Nimihenkilö on 23-vuotias arkkitehtiopiskelija, joka elää nuoruuttaan Ateenassa sotilasdiktatuurin aikana 1970-luvulla. Poikaystävä Dimos kuuluu sotilashallintoa vastustavaan opiskelijaliikkeeseen. Nuori nainen vangitaan, kun hän mielenosoituksen melskeessä etsii Dimosta kertoakseen tälle olevansa raskaana.

Vankilassa Mary ei suostu kertomaan mitään, ei edes nimeään. Hänet karkotetaan Rottasaarelle muutamaan muun naisvangin, joista yhdellä on mukanaan pieni poikansa, kanssa. Naisten on määrä sotilaiden vartioimina valmistella aiemminkin vankilana toimineet, mutta sittemmin kansainvälisestä painostuksesta johtuen tyhjennetyt, vankilarakennukset jälleen diktatuuria uhmaavien miesvankien käyttöön.

Mary on vahvan naisen tarina ja intensiivinen kannanotto vapauden puolesta. Luvut, jotka kuvaavat elämää ennen vankilaa, keventävät muuten ahdistavan raskasta tarinaa.

 

naistenviikko2017
Tuijata. Kulttuuripohdintoja kokoaa yhteen kirjabloggaajien naistenviikkopostaukset.

 

 

 

Rikollisten raadollinen maailma

Marko Kilpi pystyy kolmannessa rikosromaanissaan Elävien kirjoihin (Gummerus, 2011) edelleen parantamaan suoritustaan, vaikka jo esikoinen oli varsin taidokas ja todenmakuinen dekkari, joka oli Finlandia-ehdokkaanakin.

Elävien kirjoihin -teoksen päähenkilö on Kilven edellisistä kirjoista tuttu poliisi Olli Repo, joka loukkaantumisen seurauksena joutuu pois omista partiointihommistaan omalaatuisen ja -päisen etsivän Elias Kasken pariksi huumerikostutkintaan.

Risteävänä rinnakkaisjuonena seurataan Pikeä, paatunutta alamaailman kuningatarta, josta on vankilassa tullut äiti. Vapauduttuaan hän pyristelee irti entisen huumeisen ja väkivaltaisen elämänsä verkoista ja kahleista tavoitteenaan alkaa elää tavallista arkea, jota ei ole koskaan kokenut. Puhtaalta
pöydältä aloittaminen on kuitenkin hankalaa, eikä lapsen isä, Lalli, aio sallia sellaista petturuutta millään hinnalla.

Kilven eläytyvä ja silti lakoninen kirjoitustyyli, kaunistelemattomat sanavalinnat, realistinen juonikuvaus ja karun aidot henkilöhahmot saavat uskomaan, että poliisikirjailija todellakin tuntee maailman, jota kuvaa. Toisin kuin suuri osa rikoskirjallisuudesta Kilpi keskittää huomion rikollisuuden sekä sen syiden ja seurausten psykologiaan ja yhteiskunnallisuuteen eikä käsittele rikosta ratkaistavana älyllisenä haasteena tai nosta rikollisia jalustalle nerokkaina psykopaatteina, jotka vieläkin nerokkaampi sankaripoliisi lopulta nappaa. Kilven kartoittama rikosten ja rikollisten maailma on rujo ja ruma; täynnä epäonnistumisia, surkeutta ja toivottomuutta. Dekkari on kuitenkin hieno ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.