Helsinki vuonna 1905

Kuinka tarttua kirjaan, jonka nimenä on tuntematon sana? Ennakkoluulottomasti. Kuinka jatkaa, kun ensimmäinen luku vilisee tuntemattomia latomotermejä? Luottaen, että sanojen merkitykset selviävät kyllä.

Tapani Tolosen esikoisromaani Sokeisto (Otava, 2018; 445 sivua) ei siis suoranaisesti imaise mukaansa, vaan vaatii pientä päättäväisyyttä.

Romaani sijoittuu Helsinkiin vuonna 1905 ja sen päähenkilö Eetu Tonteri on ammatiltaan latoja ja lukeneisuudestaan ja älykkyydestään huolimatta varsin hyväuskoinen nuorukainen. Hän saa myös outoja näky- ja huimauskohtauksia, joita ei selitetä sen enempää. Puolivahingossa Eetu päätyy niin suurlakkovuoden vastarintatoimintaan kuin epääsäätyiseen suhteeseenkin.

— Kyllä me sekin ladotaan, hän oli vastannut. — Sokeistosta.

— Sokeistosta?

— Niin. Blindmateriaalista, niin kuin saksalaiset sanoo. Sanojen väliin pannaan välike, ja rivien loppuun suluke, rivien väliin ja marginaaliin loitto.”

Työtoverien kaikkea muuta kuin toverillinen teko tuottaa hänelle potkut yhdestä painosta, mutta onneksi työpaikka sitten löytyy Työmiehestä. Aluksi Eetu riiaa Kaisu-piikaa, mutta päätyykin sitten suhteeseen tämän emännän, yksinäisen tohtorinrouva Karinin kanssa. Vuoroin kuvataan maanalaista toimintaa ja vuoroin ihmissuhteita, mutta parhaiten kuvataan työtä.

Sokeisto on historiallinen jännitys- ja rakkausromaani, joka kannattaa lukea.

Ikkunan ääressä, lauantaiaamun valossa Eetu naputteli viimeiset kirjasimet paikalleen, kiristi kehilön ja sylkäisi ladelmaan.”

Kaiken se kestää

Miten ruman ja julman tarinan kertokaan Aris Fioretos romaanissa Mary (Teos, 2016; Mary, 2015; suomentanut Liisa Ryömä; 337 sivua)! Ja samalla niin pakahduttavan kauniin. Miten on mahdollista kirjoittaa diktatuurista, vankeudesta, mielivallasta, kidutuksesta ja eristämisestä näin?

Nimihenkilö on 23-vuotias arkkitehtiopiskelija, joka elää nuoruuttaan Ateenassa sotilasdiktatuurin aikana 1970-luvulla. Poikaystävä Dimos kuuluu sotilashallintoa vastustavaan opiskelijaliikkeeseen. Nuori nainen vangitaan, kun hän mielenosoituksen melskeessä etsii Dimosta kertoakseen tälle olevansa raskaana.

Vankilassa Mary ei suostu kertomaan mitään, ei edes nimeään. Hänet karkotetaan Rottasaarelle muutamaan muun naisvangin, joista yhdellä on mukanaan pieni poikansa, kanssa. Naisten on määrä sotilaiden vartioimina valmistella aiemminkin vankilana toimineet, mutta sittemmin kansainvälisestä painostuksesta johtuen tyhjennetyt, vankilarakennukset jälleen diktatuuria uhmaavien miesvankien käyttöön.

Mary on vahvan naisen tarina ja intensiivinen kannanotto vapauden puolesta. Luvut, jotka kuvaavat elämää ennen vankilaa, keventävät muuten ahdistavan raskasta tarinaa.

 

naistenviikko2017
Tuijata. Kulttuuripohdintoja kokoaa yhteen kirjabloggaajien naistenviikkopostaukset.

 

 

 

Hieno fantasiaromaani

Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015; 240 sivua) on Emmi Itärannan toinen romaani ja yhtä vaikuttava lukukokemus kuin esikoinenkin.

Kudottujen kujien kaupunki on ankaran Neuvoston korkeasta tornistaan hallitsema epävakaa saari, jota tulvat ja luonnonvarojen niukkuus koettelevat. Jokaisella saaren asukkaalla on määrätty paikkansa: niin kotina kuin työpaikkanakin suuri talo, joka heille on määrätty.

Päähenkilö Eliana on yksi Seittien talon kutojista. Tarina alkaa kun hän löytää pihalta pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Salaisuuksien selvittäminen alkaa tytön nimen selvittämisestä.

Siinä on avuksi Elianan vlei Janos, joka työskentelee Sanojen talossa, ja on salaa opettanut myös Elianan lukemaan. Lukutaidon pitäminen salassa on lähes yhtä tärkeää kuin sen, että näkee unia — saati painajaisia. Neuvoston mukaan unien näkeminen — unirutto — on sairaus ja syy maailman tilaan. Hoidon sijaan unta näkemästä löydetyt tuomitaan Tahrattujen taloon eristykseen ja pakkotyöhön loppuelämäkseen.

Elianan kapinamieli kasvaa, kun hän tajuaa, että Neuvoston koneisto kyllä rankaisee uni-rikoksista, muttei edes tutki pahoinpitelyä. Kiehtovan jännittävä juoni kuljettaa päähenkilön ulos kammiostaan ja kutomosalistaan, pois kutomasta ikuisesti yhtä ja samaa, ainoaa sallittua, kuviota vain jotta sen voisi purkaa ja taas kutoa uudelleen, ja kohti yhä suurempia vaaroja osana kasvavaa vastarintaliikettä.

Juonen kanssa tasaveroinen kehun aihe on Itärannan upea kirjoitustyyli: uudet sanat ja sanojen uudet merkitykset, tutunvieraat nimet, lauseiden ja virkkeiden hyvä rytmi, kiehtovan maailman luominen kielellä, jota on suuri ilo lukea.

Kudottujen kujien kaupunki on enemmän fantasiaromaani kuin esikoisromaani Teemestarin kirja, joka on selkeä dystopia. Elianan tarinassa ei ehkä edes olla maapallolla, meidän maailmassamme, tai missään suhteessa aikaamme. Mutta teemat ovat ikiaikaisia: rakkaus, uskollisuus, valta, yksilönvapaus, vastarinta mielivallan edessä, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus,

Itäranta on kirjoittanut tämänkin teoksensa samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Onneksi myös muut kuin me vähäiset suomen taitajat pääsevät nauttimaan tästä hienosta romaanista.