Brunetti teurastamossa

Donna Leonin kahdeskymmenesensimmäinen Komisario Brunetti -dekkari Pedon palkka (Otava, 2014; Beastly Things, 2012; suomentanut Kristiina Rikman) on mielestäni yksi sarjan parhaista. Juoni pysyy kasassa ja etenee tasapainoisesti. Guido Brunetti on hyvässä vedossa. Aihepiiri on kiinnostava. Henkilöt ja tapahtumapaikat kuvataan hienosti. Brunettin yksityiselämää on mukana sopivasti eikä se kaappaa pääosaa rikosten selvittämiseltä.

Poliisia työllistää kanavasta löytynyt miehen ruumis. Ilman henkilöpapereitakin hänet pitäisi olla helppo tunnistaa ja jäljittää, sillä hän on sairastanut erittäin harvinaista ja ulkonäköä muokkaavaa Madelungin tautia. Aivan helposti ei kuitenkaan käy ilmi, että mies oli pidetty eläinlääkäri, joka vastaanottotyön lisäksi työskenteli parina päivänä viikossa teurastamossa tarkastuseläinlääkärinä. Sen jälkeen on enää selvitettävä, kuka miehen tappoi ja miksi.

Brunetti ja Vianello joutuvat tutkimusten puitteissa poistumaan mukavuusalueeltaan Venetsiasta muun muassa teurastamoon — kohtaus jonka kuvaus koskettaa ja koettelee poliisien kaikkia aisteja niin että lukijakin sen tuntee — sekä autokyydillä pysäköintipaikkojen etsintään ja liikenneruuhkiin — joiden arkista jokapäiväisyyttä ei-venetsialaisille Brunettin on vaikea käsittää.

Ehkä aihepiiristä johtuen tässä Brunetti-kirjassa on vain yksi ruokailukohtaus komisarion kotona eikä siinäkään kokata. Nuo hetket kuuluvat sarjan tyyliin, mutta ovat mielestäni joskus vieneet liikaakin tilaa dekkarijuonen kustannuksella. Nyt sitten jo odottelin niitä.

Kääntäjillä on tietääkseni nykyisin luvattoman kiire eli liian vähän aikaa suomentaa, jos he aikovat elää työllään. Etenkin kirjan alkupuolella harmittelin, etten lukenut tätä teosta englanniksi niin kuin edellisen. Lukemista häiritsi suomennoksen huolimattomuus, joka ilmeni enimmäkseen vähäisinä pilkkumokina tai hieman outoina sanavalintoina — Brunettin suusta hösseliksi paneminen ei vain minusta kuulosta oikealta eikä Vianellon sukulaispoika kai ehtinyt olla maanviljelijä, jos muutti kaupunkiin jo parikymppisenä, vaan vain maanviljelijäperheestä tai kotoisin maalta — mutta valitettavasti myös joinakin ymmärtämistä häiritsevinä käännösvirheinä.

Brunetti tiesi Paolan salasanan … ’madamemerle’, ei isoja kirjaimia, kaikki yhteen kirjoitettuna, epävarma valinta.

Epävarma? Eikö pikemminkin heikko? Yleensä puhutaan heikoista/vahvoista salasanoista, ei epävarmoista/varmoista. Nyt vaikuttaa siltä kuin varsin itsevarman signora Brunettin salasanavalintaa pidettäisiin epävarmuuden osoituksena.

[Brunetti keskustelee esimiehensä Pattan kanssa:]
”Vianello ei ole kiinni missään tällä hetkellä.”
”Ottakaa kenet haluatte”, Patta sanoi suurpiirteisesti.
[Seuraavalla sivulla, heti tultuaan Pattan huoneesta Brunetti keskustelee sihteeri Elettran kanssa:]
”Joten kysyin Vianelloa, jolla ei ollut mitään sitä vastaan.”

Oikeasti Brunetti kertoo pyytäneensä Pattalta Vianelloa parikseen ja ettei Pattalla ollut mitään sitä vastaan. Hetken mietin, onko Brunettin ja Vianellon välillä telepaattinen yhteys. Sitten päättelin, että englanninkielellä (minulla ei ole alkuteosta) Brunetti lie sanonut jotakin tähän tapaan: ”I asked for Vianello and he had nothing against it”, missä he viittaa Pattaan, ei Vianelloon.

Onneksi suomennos paranee loppua kohti. Pääosin teksti on täysin sujuvaa niin kuin kokeneelta suomentajalta sopii odottaakin.

Pedon palkka on nopealukuinen ja niin sanotusta keveydestä huolimatta myös ajatteluttava dekkari. Pitäytyisinkö vain merenelävä- ja kasvisruokaan seuraavalla Italian-reissulla?

 

Seitsemän rikosromaania

Millaisin perusten rikoskirjallisuus määritellään omaan lokeroonsa, luokitellaan dekkareiksi, katsellaan kevyemmäksi, erotellaan vakavammin otettavasta kaunokirjallisuudesta, vähätellään viihteeksi? Mikä erottaa, mikä yhdistää alkusyksystä lukemiani seitsemää dekkarigenreen määrättyä romaania?

Arnaldur Indriđason on lähettänyt vakikomisario Erlendurinsa lomalle itäiseen Islantiin ja nostanut tuoreimman romaaninsa Sameissa vesissä (Blue Moon, 2010; Myrká,, 2008, suom. Seija Holopainen) päähenkilöksi Elinborgin, joka päätyy tutkimaan tyrmäystippojen vaikutuksen alaisena tapetuksi tulleen miehen tapausta, joka vie hänet sekä vainajan syrjäiseen, sulkeutuneeseen kotikylään että Reykjavikin hämärään alamaailmaan. Menneisyydestä löytyy jälleen motiiveja eikä mikään ole sitä, miltä se aluksi näyttää.

Ann Cleeves päättää Shetlandinsaarille sijoittuvan neliosaisen Jimmy Perez -sarjan mallikkaasti komisarion kotisaarelle Fair Islelle teoksessa Sininen sarastus (Karisto, 2010; Blue lightning, 2010, suom. Annukka Kolehmainen), jossa komisario on tuonut morsiamensa Franin tutustumaan vanhempiinsa. Paikallisen lintuaseman johtaja murhataan. Ja pian myös kokki. Perez joutuu aluksi tutkimaan tapahtumia yksin, koska muutaman päivän ajan saari on myrskyn vuoksi motissa. Niinpä myös epäiltyjen joukko on perinteisen dekkarityylin mukaisesti rajattu. Perez tutkii murhia kotikonnuillaan ja tuttujensa joukossa, joskin lintuaseman bongariporukka on muualta kotoisin. Cleeves hallitsee perinteisen dekkarikaavan loistavasti osaten kirjoittaa sitä hyödyntäen nykyaikaisen, traagisen romaanin.

Karin Fossumin Varoitus (WSOY, 2010; Varsleren, 2009, suom. Tarja Teva) on norjalaiskirjailijan Konrad Sejer -romaaneita ja yksi parhaista. Romaanissa on voimakas tunnelma, joka enteilee pahaa, vaikka tapahtumat alkavatkin kepposista – tosin pahansuovista sellaisista. Kyseessä on taitavasti rakennettu psykologinen ja yhteiskunnallinen romaani ja moraliteetti, jossa ei ole mitään kevyttä.

Mari Jungstedtin Aamun hämärissä (Otava, 2010; I denna ljuva sommartid, 2007, suom. Sanna Manninen) kuuluu siihen toiseen (toista kirjoittaa Anna Jansson) Gotlantiin sijoittuvaan ruotsalaisdekkarisarjaan, jossa päähenkilöitä ovat toimittaja Johan Berg ja poliisit Anders Knutas ja Karin Jacobsson. Fårön pikkusaarella tapahtuu teloitustyyppinen raaka murha. Karin saa jutun johtaakseen, kun Knutas lomailee. Johan yrittää saada Emma Winarven takaisin elämäänsä. Vetävässä tarinassa on jännitystä ja romaantiikkaa. Loppu on epäuskottava. Dekkari on kevyehkö ja varsin viihdyttävä.

Matti Laineen Ammattilainen (Gummerus, 2010) on yhtäältä kertomus Lissabonista Helsinkiin matkustavasta palkkamurhaaja, ex-palkkasoturi, Henrique Cabrasta, ja toisaalta Seve Juneksesta, helsinkiläisestä tapahtumatuottajasta, jolla on ongelmia muillekin jakaa. Molemmat päähenkilöt ovat kiinnostavia ja myös muut henkilöt on kuvattu elävästi ja hyvin. Kirjan kaksi tarinaa sivuavat toisiaan vain paikoin, mutta silti teos on kokonainen ja eheä. Mitään syvällisempää sanomaa ei ole havaittavissa, mutta jännitys toimii.

Amerikkalaissyntyisen venetsialaiskirjailijan Donna Leonin seitsemästoista Komisario Brunetti -romaani Unelmien tyttö (Otava, 2010; The girl of his dreams, 2008; suom. Kristiina Rikman) on saanut hieman kummallisen suomennosnimen, koska kyse on siitä, että kanavasta kuolleena löydetty pieni romanityttö tulee kummittelemaan komisarion uniin. Kyseessä on siis unien tyttö. Aihe on yhteiskunnallisesti ajankohtainen kaikkialla Euroopassa. Kurjissa leireissään elävän vähemmistön asema on jyrkkä vastakohta Venetsian vauraudelle. Brunetti on kummissaan, kun kukaan ei tyttöä kysele; ymmärrys yhteiskunnan ulkopuolella elävien suhteesta viranomaisiin kasvaa samalla, kun käy yhä selvemmäksi, ettei köyhillä ja paperittomilla ole samoja oikeuksia kuin rikkailla, joilla on korkea asema.

James Sallisin Kylmä kyyti (Arktinen banaani, 2010; Drive, 2005, suom. Mika Tiirinen) kunnioittaa kovaksikeitetyn noir-dekkarin perinteitä tehokkaalla, modernilla tavalla. Päähenkilö on nimetön Kuski, joka elättää itsensä Hollywoodin stunt-ajajana päivisin ja rikollisten kuskaajana öisin. Hänen työnsä on ajaa eikä hän tee muuta. Tarina etenee epäkronologisesti ja tinkimättömän omintakeisesti kohti loppua, jonka ei voi odottaa olevan happy end.

Yhdistääkö näitä romaaneja muu kuin rikos? Tuskin. Mikä niitä erottaa? Tyyli, tunnelma, yhteiskunnallisuuden aste, psykologisuuden aste, viihdyttävyyden aste, koskettavuuden aste. Yksikään ei ole huono; useimmat ovat hyviä. Kaikkia voin suositella sekä dekkarien ystäville että heille, joista voi sellaisia tulla.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: