Vähän jäykkä mutta silti myös hurja

Pirjo Tuomisen Kotiopettaja (Tammi, 2008; 364 sivua) päätyi käsiini kirjabloggaajien heinäkuisessa kesätapaamisessa (ks. esim. Kirsin kirjanurkka & Kulttuuri kukoistaa), mutta tartuin siihen vasta syksyn kääntyessä talveksi.

Päähenkilönä on köyhä nuorukainen, filosofian maisteri Pontus Palen, joka haaveilee lääkärin ammatista. Hän tulee kotiopettajaksi nykytermein sanottuna uusperheeseen: on perheenpää ja tämän toinen vaimo sekä molempien ja yhteisiä lapsia. Lapset eivät tule toimeen toistensa kanssa. Pontus joutuu elämään kireiden perhesuhteiden välissä, toisaalta osana perhettä, mutta kuitenkin sen palkollisena.

Tapahtumat sijoittuvat 1830-luvun Suomeen, yhteen tapahtumarikkaaseen kesään varakkaan, mutta aikalailla onnettoman porvarisperheen elämässä Tamareen tilalla ja ruukin mailla. Vaikka pääosassa on mies, osoittaa kirjailija kuvaamansa aikakauden yhteiskunnalliset vastakohtaisuudet myös naisten kautta. Ylhäisen naisen rooli on alhaisenkin osaa kapeampi, tiukasti muot(t)iin ahdettu, ahdistava. Tukala on köyhän miehenkin asema, mutta hän voi muuttaa sitä teoillaan; nainen oikeastaan vain avioliiton kautta.

Teos osoittautui viihdyttäväksi, vaikka onkin ehkä kuvaamansa aikakauden mukaisesti hieman jäykkä. Tarinassa on myös lähes hurja juonne, joka liittyy suvun äkillisiin, jopa epäilyttäviin, kuolemiin. On myös salainen ja säädyllistä pintaa koetteleva Pontuksen ja perheen taloudenhoitajan intohimoinen suhde. Loppujen lopuksi melko yllätyksellinen romaani.

Synkempi Solsidan

Solsidan, hyvintoimeentulevien asuinalue Tukholman vieressä Nackan kunnassa, on monille tuttu samannimisestä suositusta tv-sarjasta, joka on komedia. Liza Marklundin dekkarissa Ajojahti (Otava, 2013; Lyckliga gatan, 2013, suomentanut Kari Koski) Solsidan ei ole hauska paikka, vaan kätkee synkkiä salaisuuksia. Paikallista poliitikkoa Torsten Lerbergiä kidutetaan julmasti ja hänen vaimonsa Nora katoaa.

Kvällspressenin toimittaja Annika Bengtzon kirjoittaa tapauksesta apunaan yllättävän noheva toimitusharjoittelija, joka kuuluu lehden omistajasukuun. Kotonakaan Annikalle ei mene niin surkeasti kuin joskus aiemmin, vaikka uusperheessä omat ongelmansa onkin. Annikan aina yhtä inhaksi kuvattu narsistinen ex-mies kärvistelee itsekeskeisyydessä ja -säälissä omalla tahollaan. Annikan esimies, päätoimittaja Anders Schyman joutuu hurjaan julkisuuden riepotukseen aikoinaan tekemänsä palkitun dokumentin vuoksi. Keskusrikospoliisissa Solsidanin tapaus on Annikalle tutun Nina Hoffmanin kontolla.

Siinä ainekset rikosromaaniin, jossa Marklund jälleen kerran raottaa kansankodin pimeää puolta: poliittista kähmintää ja vallan väärinkäyttöä. Samalla valotetaan myös journalismin murrosta tilanteessa, jossa sosiaalinen media määrää tahdin ja vauhdin. Aiheita ja asiaa on paljon, mutta melko pintapuoliseksi jää suurten teemojen käsittely – esittelyksi.

Hyytävä kylä

Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä (Gummerus 2009) on nopealukuinen kertomus suljetusta pienestä saksalaiskylästä, jossa tarinat lähtevät liikkeelle, kun yhden tilan väki murhataan raa’sti. Vaikka perhe oli sulkeutunut ja omituinen eikä kukaan siitä pitänyt, karmaisee veriteko silti.

Kirja tihkuu jännitystä, salaisuuksia ja menneisyyden painolastia. Tunnelma on raskas ja tiivis. Kirjan ei voi sanoa viihdyttävän, mutta tehokas se on. Vaikka tunnelma on pelottava, on juoni melko yksioikoinen; onneksi kirjailija ei ole turhaan venyttänyt tekstiä tai paisuttanut tarinaa, sillä sitä riittää parahiksi pienoisromaanin verran.

Sodanjälkeiseen aikaan sijoitetun tarinan innoittaja on todellinen,  yhä selvittämätön veriteko 1920-luvulta. Juttu onkin niin karmiva, että sen on melkein pakko perustua todellisuuteen, joka tässä tapauksessa lienee taruakin inhottavampi.