Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Älä hanki androidia

Ian McEwanin Kaltaiseni koneet (Otava, 2019; Machines like me, 2019; suomentanut Juhani Lindholm; 365 sivua) on kiehtova vaihtoehtohistoria, joka sijoittuu 1980-luvun alun Lontooseen. Monista syistä, jotka käyvät ilmi tarinan mittaan, tuo 1980-luku on erilainen kuin se, jonka oikeasti elimme.

Elettiinhän biotieteiden ja robotiikan kulta-aikaa – samoin kuin kosmologian, klimatologian, matematiikan ja avaruustutkimuksen. Uutta renessanssia elivät niin ikään brittiläinen televisio- ja elokuvateollisuus, runous, urheilu, gastronomia, numismatiikka, stand up -komedia, seuratanssiharrastus ja viininvalmistus. Kulta-aikaan osallistuivat myös järjestäytynyt rikollisuus, kotiorjuus, väärentäminen ja prostituutio.

Eikä vähiten siksi, että Alan Turing (k. 1954) on romaanin maailmassa yhä elossa ja johtaa teknologista kehitystä johtoajatuksenaan avoin lähdekoodi. Digitaalinen kehitys onkin todella huimaa. Yhteiskunta on kuitenkin polarisoitunut koneiden viedessä työpaikkoja. Britannia häviää Falklandin sodan ja Margaret Thatcher menettää pääministerin viran. Erilaisia historiallisia koukkuja bongaillessani huomaan ilokseni, että tiede on avoimempaa kuin nyt avoimen tieteen aikakaudella, ja että The Beatles on tehnyt uuden levyn.

Nykyhetki on äärimmäisen hauras ja epätodennäköinen rakennelma. Se olisi voinut muodostua aivan toisenlaiseksi.

Kirjan päähenkilö Charlie Friend hankkii perintörahoillaan Aatamin, yhden kalliin juuri markkinoille tulleen androidin. Naispuolisen näköiset ovat Eevoja ja androideja on kaikkiaan vain 25. Yhdessä naapurinsa ja rakastettunsa Mirandan kanssa hän määrittää komean ja älykkään androidinsa persoonallisuuden.

Manuaalissa sanottiin, että Aatamilla oli sekä käyttöjärjestelmä että luonne – ihmisluonne siis – ja lisäksi vielä persoonallisuus, se jonka luomiseen toivoin Mirandan osallistuvan.

Vaikkei voikaan syödä tai juoda, vaan lataa itsensä öisin pistorasiasta, on Aatami niin lähellä ihmistä, että rakastuu Mirandaan. Samalla se kuitenkin tietää myös naisen synkän salaisuuden. Kun androidi tuntee ja ajattelee kuin ihminen, mikä sen erottaa ihmisestä? Kun ylivertaiseen tekoälyyn yhdistetään tunteet, kuinka se kestää ihmiskunnan itsetuhoisuuden ja järjettömyyden? Kun kone tietää eron oikean ja väärän välillä, onko kaikki mustaa tai valkoista vai jääkö harmaalle vielä tilaa?

Kun keinotekoiset ihmiset muuttuisivat enemmän meidän kaltaisiksemme, sitten meiksi itseksemme, sitten joksikin vielä enemmäksi, niin tuskinpa niihin kyllästyä voisi. Ne vääjäämättä yllättäisivät meidät.

Vaihtoehtohistoriallisen ja jopa viihteellisen asetelmansa avulla kirjailija käsittelee suuria moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. McEwan on taitava ja viisas kirjailija, jonka tuotannosta kannattaa lukea aivan kaikki.

 

 

 

Maksamme velkaa

Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on yksi parhaista elävistä kirjailijoista. Hän on kirjoittanut yli kolmekymmentä teosta, niin romaaneja ja runoja kuin esseekokoelmiakin. Parisenkymmentä hänen romaaniaan on suomennettu, tuoreimpana Poikkeustila (Otava, 2007), samoin joitakin runoja kokoelmassa Myös sinun nimesi.

Tuorein Atwood-suomennos ei ole kaunokirjallisuutta, vaan velkaan paneutuva, älykäs ja kattava esseekokoelma Velka ja vaurauden varjopuoli (Like, 2009; suom. Petri Stenman), jonka tekstit on alunperin laadittu radioluennoiksi vuonna 2008.

Atwood paneutuu perusteellisesti velan käsitteeseen ja historiaan luodaten erityisesti velan  roolia ihmisten  elämässä ja yhteiskuntien rakenteissa.  Atwood kirjoittaa velasta ikiaikaisena aiheena ja käsitteenä uskonnossa ja kirjallisuudessa. Hän puhuu rahaveloista, kunniaveloista, velasta syntinä, velasta juonena, sekä velasta pallolle, jolle elämme.

Atwoodin lukeneisuus ja sivistys suorastaan huokuu kirjan sivuilta. Vaikka aihe kenties vaikuttaa puisevalta ja raskaalta, on toteutus toisenlainen: kiinnostava, innostava, suorastaan jännittävä. Matka muinaisista yhteiskunnista keskiajan kautta nykypäivään tehdään tekstien, kirjallisuuden kautta.

Aiheena velka on samanaikaisesti sekä ikiaikainen että päivänpolttava. Atwoodin velkakirja on syvällinen, kummallinen ja kiehtova yhdistelmä henkilökohtaisia muistoja, kirjallisuus-, talous- ja uskontohistoriaa, etiikkaa ja poltiikkaa; ja vähän kaunokirjallinenkin.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: