Kirjallisissa piireissä

Robert Galbraithin (eli J. K. Rowlingin) toinen Cormoran Strike & Robin Ellacott -dekkari Silkkiäistoukka (Otava, 2014; The Silworm; suomentanut Ilkka Rekiaro; 459 sivua) jatkaa mallikkaasti tekijän uraa rikoskirjailijana.

Tällä kertaa liikutaan Lontoon kirjallisissa piireissä ja kustannusmaailmassa. Leonora Quine palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken etsimään miestään, kirjailija Owen Quinea, joka ei ole ensimmäistä kertaa harharetkillä. Owenia kaipaa vaimon lisäksi erikoislaatuinen tytär Orlando — eivät juuri muut, sillä mies on tunnettu enemmän narsistisena pummina kuin kirjallisena lahjakkuutena. Vaimo on varma, että mies löytyy joko kirjailijaresidenssistä tai jostakin hotellista, eikä tahdo tehdä katoamisilmoitusta poliisille.

Yksityisetsivä saa pian selville, että kirjailijan katoamisen aikoihin tämän tuore käsikirjoitus, ilkeän panetteleva ja sadistisen pornografinen fantasiaseikkailu Bombyx Mori, on levinnyt Lontoon kirjallisissa piireissä herättäen kuvaamissaan henkilöissä ilmeisen ansaittua vihaa ja kostonhimoa. Liekö kadonnut kirjailija enää edes elossa?

Cormoran kipuilee edelleen fyysisesti jalkaproteesinsa kanssa ja henkisesti toipumisessa pitkästä ja hankalasta parisuhteesta. Striken apulainen Robin Ellacott puolestaan taistelee yhä kihlattunsa Matthewn kanssa oikeudestaan uraan yksityisetsivänä. Mustasukkainen Matthew ei tunnu ymmärtävän morsiamensa kutsumusta ja taiteillessaan avomiehensä ja pomonsa välimaastossa Robin antaa tahtomattaan jälkimmäiselle kuvan, ettei — monipuolisesta ja soveltuvasta lahjakkuudestaan huolimatta — sittenkään ole todella kiinnostunut alasta.

Näiden kiinnostavien päähenkilöhahmojen lisäksi romaanissa on mielenkiintoinen joukko kirjailija- ja kustannusmaailman sekä poliisivoimien ja Striken erikoisen suvun henkilöitä. Galbraith on taitava ihmisten ja heidän välistensä suhteiden luoja, erinomainen tunnelmien ja ympäristöjen kuvaaja sekä hyvä juonenkuljettaja. Karsimalla jonkin verran rönsyjä ja katkaisemalla lievää ylipituutta Silkkiäistoukka olisi voinut olla vieläkin nautittavampi moderni mutta perinteitä kunnioittava brittidekkari. Seitsenosaiseksi suunnitellun sarjan seuraavankin osan haluan mielihyvin lukea.

(Syksyn jo saavuttua ehdin vielä tälläkin mukaan Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä –kesähaasteeseen.)

Kuivan kiinnostava

Virpi Hämeen-Anttila on ahkera kirjailija, joka runollisesti nimetyllä romaanilla Yön sydän on jäätä (Otava, 2014; 349 sivua) debytoi dekkaristina. Suomessa vähän harrastettu historiallinen dekkari saa näin oivan mutta kuivahkon lisän. Mikään ei oikeastaan mene vikaan, vaan niin miljöö, ajankuva, juoni kuin henkilötkin ovat  kohdallaan, kiinnostaviakin. Vain jännitystä tarinassa ei ole ja se on dekkarissa puute.

Teos tapahtuu Helsingissä kevättalvella 1921 ja sen taustaa ovat sisällissodan jälkeiset luokkaristiriidat ja kieltolaki. Päähenkilö on sisäministeriön virkamies Carl Axel Björk, joka vapaa-ajallaan harrastaa salapoliisin hommia poliisiystävänsä Martin apuna ja toimittajaystävänsä Antonin tiedonantajana. Omalaatuinen Björk on kiinnostava hahmo, jonka varjoon juoni jää.

Tutkittavana on murha. Vesilinnan juomavesisäiliöstä löytynyt mies osoittautuu jääkäriupseeriksi, jonka tappajaksi on lavastettu entinen punavanki, mutta Björkin tarkka vainu kertoo monimutkaisemman tarinan. Hän pääsee seikkailemaan Helsingin öisille kaduille ja kujille, ravintoloihin ja hotelleihin, yksityiskoteihin ja muotisalonkeihin, ja yrittää sulatua joukkoon niin työläiskortteleissa kuin hienostokutsuillakin.

Parasta kirjassa ovat sisäkansien kartat 1920-luvun Helsingistä ja jotakin tarinan vetävyydestä kertoo se, että katse ja ajatus hakeutuvat — ja myös jäävät — niihin aika usein kesken lukemisen.

Taas kerran minua vaivasi suuresti Hämeen-Anttilan tapa käyttää ihmisistä se-pronominia. Dialogissa sellainen joskus toimii, mutta muuten se on ikävä tyylirikko — etenkin tämäntyyppisessä epookkitarinassa.

(Tämä on kolmas johtolanka.)

 

 

 

 

Velhokirjailijan perinteinen dekkari

Harry Potter -sarjallaan menenstyneen J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittama Käen kutsu (Otava, 2013; The Cuckoo’s Calling, suomentanut Ilkka Rekiaro; 463 sivua) on perinteinen dekkari.

Kirja sijoittuu nyky-Lontooseen, jossa nuori, kuuluisa ja ongelmainen malli Lula Landry putoaa parvekkeelta ja kuolee. Tapaus katsotaan itsemurhaksi, mutta vainajan veli palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken todistamaan sen murhaksi.

Cormoran on entinen sotilas, joka vammauduttuaan Afganistanin sodassa on perustanut huonosti menestyvän etsivätoimiston, jossa hän joutuu on-off-suhteensa taas kerran kariuduttua myös asustamaan. Apurina yksityisetsivällä on Robin, fiksu ja kunnianhimoinen nuori nainen henkilöstönvuokrausfirmasta nimeltä Tilapäisratkaisut. Yhdessä he – kokenut, ongelmainen ja raihnainen sekä kokematon mutta innokas – muodostavat lähes kliseisen lajityyppiparivaljakon. Silti (tai siksi?) he ovat kiinnostavia henkilöitä.

Käen kutsun vahvuudet ovatkin paitsi henkilö- myös miljöö- ja tunnelmakuvaus. Lontoo on kuin kolmas päähenkilö, joka elää kirjan sivuilla ja kutsuu kaduilleen ja pubeihinsa.

Juonivetoinen tämä rikosromaani ei ole lainkaan; eikä erityisen jännittävä. Kirjailija on kuitenkin taitava ja kuljettaa tarinaa sujuvasti. Dekkarifanina viihdyin teoksen parissa mainiosti ja voin suositella sitä myös sellaisille lukijoille, joita monien nykydekkarien yksityiskohtaisesti kuvatut raakuudet puistattavat.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: