Avainsana-arkisto: yliopistot

Professori päättää löytää vaimon

Australialaisen Graeme Simsionin esikoisromaani Vaimotesti (Otava, 2013; The Rosie Project, 2013, suom. Inka Parpola; 333 sivua) yllätti ja ihastutti.

Teoksen aluksi sen päähenkilö ja minäkertoja Don Tillman, keski-ikää lähestyvä genetiikan professori, esitellään pitämänsä luennon kautta. Lukijalle selviää paitsi siitä myös Donin sosiaalisten kontaktien vähyyden ja pikkutarkasti aikataulutetun elämäntavan avulla, että miehellä voidaan diagnosoida jonkinasteinen Aspergerin oireyhtymä.

Epäonnistuttuaan — lähinnä suurten vaatimustensa ansiosta — vähäisissä kokemuksissaan perinteisillä parisuhdemarkkinoilla Don päättää etsiä vaimon tieteellisin menetelmin ja laatii yksityiskohtaisen kyselylomakkeen. Asetelman sekoittaa kuitenkin Rosie, joka tupsahtaa Donin elämään, vaikkei taatusti läpäisisi testiä; tosin tuskin kukaan muukaan.

Vaimotesti on hauska ja oivaltava kertomus ihmissuhteiden kiemuroista. Se tarjoaa tuoreen näkökulman parisuhteen muodostamisen kiemuroihin ja kyseenalaistaa monta sovinnaisuuden ilmentymää. Luettavaksi romaani sopii kaikenikäisille miehille ja naisille, etenkin, jos he pitävät fiksuista romanttisista komedioista.

Olavi Maununpoika seikkailee – osa 2

Kalmantanssi (Gummerus, 2014; 399 sivua) jatkaa Olavi Maununpojan tarinaa siitä, mihin Milja Kaunisto sen Synnintekijässä jätti.

Sotkettuaan asiansa Suomessa, jossa on toiminut ensimmäisessä kirkkoherran pestissään Kirkkonummella (joksi Kyrkioslaethin – Kyrkslätt – tulkitsen) Olavi lähtee jatkamaan opiskelu-uraansa Pariisissa, joka ei kuitenkaan ole entisellään. Englannin vallan alla ja paiseruton pelossa Ranskan pääkaupunki ei ole enää vilkas eikä eloisa. Sorbonnen käytävät ja luentosalit kaikuvat puolityhjinä, mutta ennen kaikkea Olavi kaipaa ystäväänsä Miracle de Servièresiä.

Ennen Olavin seikkailuijen jatkumista romaani kertoo kuitenkin lisää Beatrix de la Tour d’Auvergnesta. Pidän hänen tarinastaan, vaikka Beatrix onkin varsinaista päähenkilöä kliseisempi historiallisen romaanin hahmo; naisten mahdollisuudet ovat tuohon aikaan niin rajalliset, että Beatrixin teot ja valinnat venyttävät tällaisenaankin uskottavuuden rajoja.

Piispa Cauchon antaa Olaville tehtäväksi kuulustella juuri vangittua Orleansin neitsyttä – Jeanne d’Arcia, Jehanne Darcia – jotta tämä saataisiin roviolle noituudesta. Näin hänen ainakin annetaan ymmärtää. Vastineeksi Miracle voisi säästyä oikeudenkäynniltä, josta on juonipaljastusten pelossa parempi olla kertomatta enempää.

Tyrmässä Olavi kohtaa kuitenkin jotain aivan muuta kuin oppimattoman, seonneen maalaistytön – vanki on keskustelutaitoinen ja älykäs. Olavin on vaikea ymmärtää saamaansa tehtävää tai omaa asemaansa, mutta vähitellen hän pääsee perille valtataisteiluiden todellisesta luonteesta.

Kalmantanssi ei ole niin hurmaavan vauhdikas kuin edeltäjänsä, vaan viipyilee enemmän keskusteluissa ja poliittisissa juonitteluissa kuin juonenkäänteissä tai ihmisten ja tapahtumapaikkojen herkullisissa yksityiskohdissa. Sujuva jatko Olavin tarinalle se kuitekin on, joten lisää jään odottamaan. Synnintekijää vähemmälle tässä teoksessa jää myös niin irstailun kuin väkivallankin kuvaaminen, joten, jos ne häiritsivät sarjan ensimmäisessä osassa, ei kannata sen vuoksi tätä toista jättää lukematta.

Hienosti Kaunisto jälleen käsittelee historian kautta sukupuolen käsitettä ja ilmentymiä. Keskiajalla yksi ankarimmin rangaistuista teoista oli naisen pukeutuminen miehen vaatteisiin. Nyky-Suomessa on ihmisiä, jotka haluaisivat – ainakin kuvaannolliseti – lähettää roviolle kaksi naista tai kaksi miestä, jotka haluavat muodostaa perheen. Molemmat vetoavat samoihin kirjoituksiin.