Avainsana-arkisto: Yorkshire

Riidasta rikosvyyhdeksi

Peter Robinson kuuluu brittidekkaristisuosikkeihini sarjallaan, jonka pääosissa ovat ylikomisario Alan Banks ja komisario Annie Cabbot. Paha poika (Blue Moon, 2016; Bad Boy, 2010; suomentanut Ulla Ekman-Salokangas; 381 sivua) on laadukkaan sarjan yhdeksäs suomennos. Päätapahtumapaikkana on Eastvalen kaupunki Yorkshiressa, mutta tämä tarina kuljettaa henkilöitä ja lukijoita muun muassa Lontooseen ja Alan Banksin irtiottoreissun myötä myös Kaliforniaan.

Juliet Doyle, Banksien entinen naapuri, tulee poliisiasemalle kotoaan löytämänsä aseen kanssa tapaamaan Alania — ehkä toiveenaan hoitaa tilanne ystävien kesken. Banksin sijaisena Annie Cabbot toimii niin kuin kuuluu ja Doylen taloon tehdään etsintä. Moni asia menee kuitenkin peruuttamattomalla tavalla pieleen. Doylen tyttären pahispoikaystävältään suutuspäissään nappaamasta ja äidin sitten löytämästä aseesta alkanut lumipalloilmiö kasvaa melkoiseksi.

Kaikki on siis todella hullusti ja aivan sekaisin, kun Alan Banks palaa kotimaahan: tytär Tracy on pahan pojan matkassa, Annie Cabbot kuolemankielissä, koti mullin mallin ja sisäinen tutkinta häärii työpaikalla. Banksin lomalla saavuttama mielen tasapaino on heti uhattuna. Pienestä alkanut tapahtumasarja paisuu yhä suurempiin mittoihin niin poliisien kuin rikollistenkin näkökulmasta. Tarina etenee alun rauhallisuudesta kohti loppuratkaisua jatkuvasti tiivistyen ja tihentyen.

Banksin henkilöt, myös sivuhahmot, ovat todenmakuisia. Erakkomaisessa Banksissa voi havaita perinteisiä dekkarikirjallisuuden poliisiominaisuuksia, mutta siltiä hänen omapäinen ja melankolinen hahmonsa on aito. Robinson kirjoittaa selkeästi ja realistisesti, kikkailematta, luoden näennäisen vaivattomasti kokonaisen maailman.

 

 

Mainokset
kansikuva

Yksi hetki voi muuttaa kaiken

Monipuolisen brittikirjailijan Kate Atkinsonin viimeksi suomennettu romaani Joka lapsia ja koiria rakastaa (Schildts & Söderströms, 2015; Started Early, Took My Dog, 2010; suomentanut Kaisa Kattelus; 388 sivua) jatkaa Jackson Brodie -rikosromaanien sarjaa. Lähellekään tavanomaisesta dekkarista ei ole kyse, sillä Atkinsonilla on aina aivan oma tyylinsä, joka saa ainakin minut pauloihinsa aina heti ensimmäiseltä sivulta.

Vuosi 1975: Tuore konstaapeli Tracy Waterhouse hälytetään parinsa kanssa murtautumaan kerrostalon kuudennentoista kerroksen asuntoon sieltä tulevan hajun vuoksi. He eivät koskaan unohda näkemäänsä eivätkä koskaan saa puhua siitä.

Nykyaika: Leedsläisen ostoskeskuksen turvallisuuspäällikkö Tracy Waterhouse muuttaa hetken mielijohteesta koko loppuelämänsä suunnan vaihtaessaan tukun käteistä pikkutyttöön, jota näkee riepoteltavan väkivaltaisesti. Ex-poliisi Jackson Brodie on palannut kotiseudulleen ja ottanut tehtävän, jota voisi sanoa yksityisetsivän työksi, jollei Jackson olisi siinäkin ex. Iäkäs Tilly-niminen näyttelijä on menettämässä muistiaan.

Menneisyys kohtaa nykyisyyden monimutkaisia reittejä etsien, kirjallisten viittausten keskellä, omalaatuisten yhteensattuminen kautta. Atkisonin teksti polveilee henkilöstä ja tapahtumasta toiseen ja loikkii ajassa 70-luvun ja nykyajan välillä melkein kesken kohtausten, muttei silti ole vaikeatajuista, vaan soljuvan upeaa tekstiä, jota on ilo lukea.

Kertojana Atkinson onnistuu olemaan sekä viihdyttävä että synkkä, sekä humaani että ironinen. Joka lapsia ja koiria rakastaa on synkänhauska ja viisas romaani ihmisluonteen kaikista puolista. Näissä tarinoissa paha saattaa jäädä ilman palkkaansa, mutta ehkä jokin maailman virheistä saadaan korjattuakin.

Kaisa Kattelus on taitava suomentaja, joka tulkitsee Atkinsonin älykästä tekstiä sen ansaitsemalla tavalla.

Dekkariviikon logo

Metromurhat

Ann Cleeves kirjoittaa laatudekkareita. Vera Stanhope -sarja sijoittuu Newcastlen tienoille. Omalaatuinen ja terävä Vera tutkii henkirikoksia täydellä tarmolla ja edellyttää samaa alaisiltaan, joista läheisin Joe Ashworth joutuu sarjan neljännen suomennetun osam Satamakatu (Karisto, 2015; Harbour Street, 2014, suomentanut Annukka Kolehmainen; 317 sivua) aluksi metrojunassa vanhan naisen murhan silminnäkijäksi.

Uhri Margaret Krukowski osoittautuu kiinnostavaksi persoonaksi, jonka menneisyydestä aletaan kaivella motiivia vaatimattomasti eläneen, kaikille ystävällisen, vapaaehtoistyötä naisten turvakodissa tehneen leidin järjettömältä vaikuttavaan murhaan. Sitten tapahtuu toinen murha metrovaunussa. Sattumaa vai silminnäkijän eliminointi?

Taitava dekkaristi kuvaa kiehtovasti pienen rannikkopaikkakunnan uhkaavaa tunnelmaa ja pienten piirien monimutkaisia ihmissuhteita. Jännitys on hienovaraista, ihmiskuvaus luontevaa ja juoni riittävän mutkikas.

Menneisyyden möröt

Paholaisen ystävää (Blue Moon, 2013; Friend of the Devil, 2007; suomentanut Ulla Ekman-Salokangas) lukiessa on mielestäni hyvä (joskaan ei välttämätöntä), jos on lukenut Peter Robinsonin aiemmat suomeksi ilmestyneet Komisario Banks -dekkarit. Tällä synkällä tarinalla on suora ja suuri yhteys Banksin aiempiin tutkimuksiin.

Teoksen alussa löydetään meren rannalta pyörätuoliinsa murhattu nainen. Jutun saa tutkittavakseen komisario Annie Cabbot. Samoihin aikoihin Eastvalen epämääräisimmistä kortteleista löytyy nuori nainen raiskausmurhan uhrina. Tapauksen saa tutkittavakseen ylikomisario Alan Banks.

Banksin ja Cabbotin aikoinaan niin läheiset välit ovat nyt varsin jännitteiset, mutta henkilökohtaiset ongelmat on ohitettava. Tutkittavilla tapauksilla on yhtymäkohtia, jotka ovat syntyneet kaukana menneisyydessä järkyttävin ja julmin keinoin.

Kanadassa asuva britti Peter Robinson sijoittaa dekkarinsa Pohjois-Englannin Yorkshireen. Hän kirjoittaa erittäin laadukasta ja kaikesta karmeudestaan huolimatta erittäin viihdyttävää rikoskirjallisuutta, jossa elää ja toimii todellisiksi kirjoitettuja ihmisiä.

Friend of the Devil on Banks-sarjan 17. dekkari, mutta suomentaminen on aloitettu läpimurtoteoksesta Kuiva kuuma kesä (2002; In a Dry Season, 1999).

P.S. Jos tarina kuulostaa tutulta, olet voinut nähdä se televisiosta. Minä olin ja muistin murhaajankin, mutta se ei estänyt minua lukemasta kirjaa lähes henkeä pidätellen.