Etsijä, luopuja, matkaaja

Emilia Kukkala pääsi esikoisromaanillaan Kaiken jälkeen (Into, 2021; 201 sivua) ansaitusti Savonia-palkintoehdokkaaksi. Teos on tieromaani ja matka itseen.

Kolmekymppinen Laina haluaa jättää kaiken. Hän luopuu kodistaan ja työpaikastaan ja lähtee autonrämällään kiertämään Itämerta. Ystävistä ja seksistä, saati autosta, luopuminen onkin sitten vaikeampaa.

Elämä eteni kuin juna raiteillaan. Oli työ, oli asunto. Ja juuri kun vauhti oli tasainen, taivas korkealla ja ilma helppoa hengittää, löysin itseni kertomasta Hurtalle, että aion jättää kaiken.

Humoristinen ja vakavan liitto toimii. Lainan mukana on mielenkiintoista matkustaa. Hän elää hetkessä, mutta miettii niin mennyttä kuin tulevaakin.

Kukkala kirjoittaa kevyesti painavasta ja painavasti kevyestä. Hänen tekstinsä on notkeaa mutta hieman kulmikasta, sujuvaa mutta pikkuisen säröilevää, voimakkaan herkkää tai toisin päin.

Romaanin suuri kysymys kuuluu: Mikä lopulta on tärkeää? Tai: Millä on oikeasti merkitystä? Vastauksia on ja ei ole, mutta ehkä parasta onkin niiden etsiminen. Eläminen, elämä.

Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Canthin ja Hurmeen Agnes

Kuopiolaiset Agnes ja Liisi ovat lapsuudenystäviä, parhaimpia ja läheisiä mitä olla voi. Erottamattomia.

Nuorena Agnes kuitenkin muuttaa Helsinkiin ja pian kirjeenvaihto tyrehtyy. Hän asuu jo Pietarissa, kun saapuu yllättäen maalaiskaupunkiin kesäjuhlien aikaan. Jo lapsena Agnes hurmasi kauneudellaan kaikki eikä sen suhteen ole mikään muuttunut. Vain Liisi huomaa, ettei Agnes taida enää olla sisältä kaunis.

Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mitään. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, tänne. Muutamia harvoja oli enää jäljellä entisessä koulukaupungissa.

Liisi(t), Agnes, Antti, Köpi ja Veikko Kallavedellä. Kuva: Karri Lämpsä.

Viisi vuotta olin ollut naimisissa. Minulla oli kolme pientä lasta, niiden hoidossa kului aikani, etten maailmasta juuri mitään tietänyt. Entisiä koulutoveria en häitteni jälkeen enää ollut tavannut.

Ystävyyttä on hankala lämmitellä, kun toinen on kopea ja kaikkea suomalaiskansallista ylenkatsova maailmannainen ja toinen kolmen pikkulapsen äiti, joka ei ole luopunut koulutyttöaikojen ihanteista. Sitten kuvaan astuu mustasukkaisuus, kun jopa vakavamielinen Antti-puoliso häikäistyy Agnesin loistosta.

Liisi, Liisi 2, Antti. Kuva: Karri Lämpsä.

Hänessä oli elämää, mielen intoa, tunteita ja hän herätti niitä muissa ympärillään. Ei osannut kukaan ylläpitää niin säkenöitsevää keskustelua kuin hän. Jäykät, tahmeat luonteet sulivat hänen läheisyydessäänkin, iloisuus syttyi riipasi mukaansa vakavimmatkin ja vapautti heidät huomaamattaan tavallisista konventionin siteistä. Näin vanhojen harmaapäidenkin lämpenevän ja loistavan mieltymyksestä.

Juha Hurmeen sovittamana Minna Canthin teksti elää saman aikaan omassa ajassaan ja tässä ajassa. Teatterissa Agnes kurkottaa 1890-luvulta 2020-luvulle ja osoittaa Canthin kirjoittamien henkilöiden ja kuvaamien ihmissuhteiden ajattomuuden, ikuisuuden.

Näyttelijät, joista suurin osa on vierailijoita, ovat taitavia ja monipuolisia, sillä esityksessä on paitsi sekä kipakkaa että jutustelevaa dialogia ja pitkiäkin monologeja, myös laulua ja tanssia – sekä ammuntaa: nuorina tyttöinä Liisi ja Agnes ystävineen pääsevät nimittäin maalle ja silloin kaikki näyttelijät saavat osoittaa kykynsä lehmien rooleissa. Liisin pidemmät monologit, sisäisen äänen puhe, on ratkaistu yllättävän toimivasti Liisi 2:n avulla.

Lavastus on yksinkertaisuudessaan toimiva ja lavan keskellä trampoliini toimii monena luontevasti ja myös hauskasti. Puvustus on viitteellisesti kirjoitusaikainen.

Esitys on raikas, koskettava, hauska, viihdyttävä ja syvällinen. Valloittava.

”Hän nauroi, heitti päätään taakse, nojautui kyynärspäillään takana olevan tuolin karmiin ja antoi minulle taaskin ylimielisen, vaativan katseen.” Kuva: Karri Lämpsä

Ohjaus ja sovitus: Juha Hurme. Käsikirjoituksen raaka-aineet: Minna Canth (Agnes, Ystävykset, Hanna). Lavastus: Sari Paljakka. Pukusuunnittelu: Sari Paljakka ja Taina Natunen. Valosuunnittelu: Juha Westman. Äänisuunnittelu: Kati Koslonen. Laulujen sävellys ja sovitus: Mika Paasivaara. Rooleissa: Roosa Söderholm (Agnes), Emma Castrén (Liisi), Oliver Kollberg (Liisi 2, Emäntä, Pikku-Antti), Verneri Lilja (Antti Reijola, Villiam Korner, Anna Sohvi), Annukka Blomberg (Sohvi, Aino, Veikko), Seija Pitkänen (Olga, Lyyli, Köpi, Rouva Hartman).

Näytelmän ensi-ilta oli Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 3.9.2021 klo 19.15. Katsoin päivänäytöksen 30.10.2021. Teatterille kiitokset lipusta ja kuvista.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: