Beatles-sanoitusten kootut selitykset

kansikuva

Vanhana Beatles-fanina sain lahjaksi Steve Turnerin Inside the Beatles – tarinat laulujen takana (Readme.fi, 2010; The Beatles – the Stories Behind the Songs, 2009; suomentanut Seija Kukkonen; 383 sivua), joka avaa jokaikisen Beatles-sanoituksen yksityiskohdat. (Tekijä toteaa, että se, miten sävellettiin ja levytettiin tai kuka soitti mitäkin, on kerrottu muissa teoksissa.)

Turner on haastatellut elossa olevien Beatlejen lisäksi kymmeniä muita ihmisiä ja hyödyntänyt lisäksi lukuisia aiempia haastatteluja avatakseen sanoitusten mahdollisia ja mahdottomia merkityksiä. Hän ei toista kaikkia vanhoja myyttejä ja uskomuksia salatuista merkityksistä, vaan toteaa monet sanoitukset arkipäiväisemmiksi ja yksinkertaisimmiksi kuin on tahdottu uskoa, ja vakuuttaa, että jotkin sanoitukset ovat tarkoituksella silkkaa hölynpölyä. Sanoitusten sisältöjen lisäksi teos avaa myös sanoitustilanteita ja -paikkoja.

Teoksen anti on kiinnostava ja yksityiskohtainen, paikoin yllätyksellinenkin. Silti se voi kronologisuudessaan ja uskollisuudessaan — mitäänsanomattomimmastakin sanoituksesta kun on sanottava edes muutama lause — olla puuduttava yhtä soittoa luettuna. Mutta muutama biisi kerrallaan annosteltuna runsaasti kuvitettu teos on varsin viihdyttävä.

Biisisanoitusten myötä kerrotaan toki myös yhtyeen tarina alusta loppuun sekä jotakin jo ennen alkua ja paljon lopun jälkeenkin. Niinpä se toimii myös perustietoteoksena, jos the Fab Four ei ole ennestään kovin tuttu.

Suomennoksessa on pieniä huolimattomuusvirheitä ja yksi kuvateksti on jäänyt kokonaan kääntämättä.

Mainokset

Vastarannan lauluja

Muusikko Jukka Takalo kertoo teoksessa Jokainen on vähän homo – tarinoitu laulukirja (Nispero, 2014; 129 sivua) Vastarannan laulut -levynsä syntyhistorioita ja muita tarinoita uransa varrelta. Teoksessa on lisäksi laulujen soinnut ja sanat.

Lajityypissään kirja on mainio. Laulunsanojen ja muistelmapalasten (Kerrostalot, 1972, Klondyken Enstex-housut, 1976…) sekä muutaman valokuvan yhdistelmä toimii. Teos ilmaisee hyvin kirjoittajan näkemyksen siitä, etteivät laulut synny tyhjiössä tai ole olemassa ilman kuulijoita.

”Kysymys on kommunikaatiosta.”

Kantaaottavan ja rehellisen, mutta silti kevyen, kirjan voi lukea yhdellä istumalla tai pieninä palasina. Jälkimmäiseen päätyy helpommin, koska välillä on kuunneltava lauluja levyltä tai verkosta.

”Mitä siitä vaikka joskus turpaan tullut on
ne huteja on tuskin olleet kohtalon
päin virtaa olen usein vastaan harannut
ja kaiken maailman kammareista karannut.”

”Uskonette vakuuttamatta, että minun päähäni saattaa pälkähtää ihan mitä tahansa.”

Juice Leskisen (1950-2006) muistelmien edellinen osa (e.ch. eli ennen kirroosia) jäi ainoaksi. Jälkimmäisen osan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2007. Siinäpä tärkeimmät (Tammi 2003; 3.p. 2007) on taiteilijan itsekeskeinen ja -rakas muistelmateos, jonka hän kertoo kirjoittaneensa ilman päiväkirjoja ja keikkakalentereita, pelkästään ulkomuistista.

Muistiin on jäänyt ilmeisen paremmin ja elävämpänä elämän alkupuoli kuin viimeisimmät vuodet, sillä kirjan alku on oikein mielenkiintoista luettavaa. Lapsuus- ja nuoruusmuistot Juankoskelta ovat raikkaita ja vaikuttavat rakkailta. Loppupuolella Leskinen sortuu itsesäälin ja omahyväisyyden sekaiseen tilitykseen ryyppäämisestään ja naisistaan, jotka huijaavat ja pettävät.

Musiikista ja sen tekemisestä Leskinen kirjoittaa yllättävän vähän. Bändeistään hän kertoo lähinnä niiden kokoonpanojen vaihtumisten kautta. Teos antaa kuvan monipuolisesti lahjakkaasta miehestä, joka rakasti itseään, mutta josta ilmeisesti kovinkaan moni muu ei juuri pitänyt. Sen Leskinen vaikuttaa itsekin tienneen eikä se häntä ilmeisesti suuremmin vaivannut.

Juice Leskinen jätti lähtemättömät jälkensä suomalaiseen populaarikulttuuriin, mutta ihmeen vähän Siinäpä tärkeimmät niiden jälkien synnystä kertoo. Jotain sellaista muistelmilta kuitenkin odotin.