Naistenviikko 2023 – Flora

Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.

Venezuelalaissyntyisen, Suomessa asuvan, Lois Armasin esikoisromaanin Flora (WSOY, 2023; englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Maria Lyytinen; 271 sivua) on rakennettu nimihenkilönsä ympärille päästämättä häntä silti koskaan ääneen.

Teoksen keskushenkilö Flora tutustuu kotisaarellaan Karibianmerellä suomalaiseen Joonakseen. Joonas tutustuu myös Floran vanhempiin, joille tytär on kaikki kaikessa. Pari, jonka yhteinen kieli lienee englanti, päättää asettua Helsinkiin. Flora opettelee suomea ja löytää työpaikan ja saa ystäviä. Yksi ystävistä on avopuolison entinen tyttöystävä Katja ja toinen samassa kahvilassa työskentelevä Jesse. Flora tutustuu myös kahvilassa joka päivä istuvaan iäkkääseen suomalaisnaiseen, joka osaa espanjaa.

Floraa kuvataan osana ystävien ja avomiehen maailmaa. Kertojina toimivat myös Joonaksen äiti Ulla sekä Floran isä, joka vaimonsa Rosan kanssa seurailee tyttärensä uutta eloa videopuheluiden kautta. Jokaisella heistä on oma näkemyksensä Florasta osana heidän elämäänsä, suhteessa heihin, ulkopuolisena, vieraana, yhä tutumpana.

Osa kerronnasta on puhekielistä, enkä voi olla miettimättä, millaista se on alkutekstissä, tai onko kirjailija englannin- vai espanjankielinen (vai ehkä kaksi- tai monikielinen), ja kuinka paljon hän itse osaa suomea.

Floran leipoma kakku ei ole pelkästään herkullinen vaan myös kaunis. Jos nyt oikein muistan, niin sen isä on kokki. ”Opin tän mun papilta”, Flora sanoo kuin lukisi mun ajatukset. Kun Flora puhuu perheestään, se kuulostaa kuin pikkulapselta, joka on koulun retkellä poissa vanhempiensa luota. Yksi harvoja hyviä juttuja tänä vuonna on ollut Floran kanssa ystävystyminen, se kun saa nähdä, miten sen hartiat rentoutuu meidän jutellessa, miten kotoisa olo meillä on toistemme seurassa.

Moni asia muuttuu kahden vuoden aikana. Flora ja Joonas muuttavat monta kertaa. He yrittävät tehdä asioita yhdessä ja käyvät muun muassa puutarhanhoitokurssilla, vaikka asuvat kerrostalossa, mutta suhde viilenee silti.

Kyllähän minä tiedän, etten tunne Floraa, mutta eihän toista tarvitsekaan tuntea täydellisesti, jokaista yksityiskohtaa myöten, voidakseen silti tuntea hänet läheiseksi.

Romaani tarjoaa nimenomaan yksityiskohtia Florasta, ei kokonaiskuvaa. Ei meistä kenelläkään kenestäkään toisesta sellaista ole. Itsestämmekin vain se, mitä kenties luulemme kokonaiskuvaksi, ja sehän muuttuu koko ajan.

Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!

Naistenviikko 2023 – naiset

Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.

Hope Adamsin tositapahtumiin perustuva historiallinen romaani Vaaralliset naiset (Sitruuna, 2023; Dangerous Women, 2021; suomentanut Arto Konttinen; 426 sivua) sijoittuu Rajah-nimiselle laivalle, joka vuonna 1841-kuljettaa 120 karkotettua naista Englannista kohti Australian Van Diemenin maata (nykyinen Tasmania). Naisten rikokset ovat lähinnä varkauksia ja varastetun tavaran kätkemistä, ja heistä suurin osa on hyvin köyhiä ja oppimattomia, osa karkeita ja osa arkoja, monet kovapintaisia mutta suurin osa vereslihalla jouduttuaan jättämään kotinsa, lapsensa ja muun perheensä. Vain ne muutamat lapset, joilla ei ole ketään muutakaan, saavat matkustaa äitinsä mukana.

Karkotettuja kuljettavalla laivalla on poikkeuksellisesti merimiesten, kapteenin ja lääkärin lisäksi vankien lisäksi myös vapaa nainen, Kezia Hayter, jolla on taustaa naisvankien olojen parantajana. Nyt hän päättää koota naisista parinkymmenen neulankäyttäjän joukon, joka ompelee yhdessä suuren tilkkutäkin. Lisäksi laivalla matkustaa pappi takaisin seurakuntaansa maapallon toisella puolella.

Eräänä päivänä ompelutuokio päättyy tragediaan, kun joku muista naisista puukottaa Hattie-nimistä vankia, jolla on pieni Bertie-poika. Hattien taistellessa sairashytissä hengestään kykenemättömänä kertomaan mitään teon tekijästä, Kezia päätyy naisten kuulustelijaksi yhdessä miellyttävän kapteenin, iloluontoisen lääkärin ja asenteellisen papin kanssa. Miesten suhtautumisen kautta Adams kuvaa Keziaa asemaa ja asennetta itsellisenä ja nöyristelemättömänä naisena, joka vaatii omille mielipiteilleen ja näkemyksilleen samaa arvoa kuin miestenkin sanoille.

Adamsin teksti etenee kahdella aikatasolla – kohti puukotusta ja kohti loppuratkaisua – melko verkalleen useamman naisen näkökulmasta, ja tuo esille myös keskeisten henkilöiden taustoja, aiempia tapahtumia. Niiden avulla kirjailija onnistuu hämärtelemään fiktiivisen puukotuksen taustoja rikosromaanityyppisesti, mutta erityisen jännittävä tämä historiallisiin tosiasioihin perustuva romaani ei ole. Kuulustelujen toisteisuus on ymmärrettävää, mutta myös hieman puuduttavaa.

Joidenkin lukujen alkujen kuvailut tilkkujen kankaista ovat viehättävä yksityiskohta.

Puuvillatilkku: kapeita sinapinkeltaisia, valkoisia, mustia ja turkoosinvärisiä raitoja. Kuhunkin raitaan painettu vastakkaisenvärisiä kukkakuvioita.

Todellisella Rajah-laivalla ommeltu tilkkupeitto on museossa Australian Canberrassa. Kezia Hayteria pidetään työn suunnittelijana. Romaani on omistettu tilkkutyön ommelleille naisille.

Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!

Naistenviikko 2023 – naisetsivä

Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.

Leonard Merrickin Naisetsivä n:o 3 – Miriam Lea ratkaisee (Mala Fide, 2023; Mr Bazalgette’s Agent, 1888; suomennos, esipuhe ja selitykset Pekka Masonen; 122 sivua) on päiväkirjamuotoinen kertomus aiemmin näyttelijän ja kotiopettajan töitä tehneen Miriam Lean lyhyestä yksityisetsiväurasta.

Miriam on nuorehko englantilaisnainen, joka rahapulassa ja ilmeisen vailla minkäänlaisten sukulaisten turvaa päätyy yksityisetsivä Bazalgetten palvelukseen. Hän saa ensimmäiseksi tehtäväkseen melkoisen urakan. Hänet ja toinen etsivä, joka tekeytyy Miriamin palvelijattareksi, lähetetään jäljittämään kadonnutta kavaltajaa. Tehtävä vie heidät kauas maailmalle, ensin Eurooppaan ja lopulta Etelä-Afrikkaan asti. Melkoinen perehtymistapa!

Vaikka tämä pikku seurue oli toki omalla tavallaan mielenkiintoinen, heistä ei ollut mitään hyötyä minulle, ja niinpä irtaannuin heistä. Tehtäväni mahdottomuus alkoi jälleen ahdistaa minua, … Minun oli myönnettävä, että olin selvästi kuvitellut, että saavuttaisin tavoitteeni helposti, melkeinpä silmänräpäyksessä. Toisaalta tiesin myös, että minun ei pitäisi antaa periksi pelolleni näin pian, sillä onnistuisin, ennemmin tai myöhemmin. Aion löytää Jasper Vininginin; ja minä löydän hänet.

Juonellisesti tai kielellisesti tämä pienoisromaani ei varsinaisesti häikäise, mutta mainion päähenkilö Merrick on esikoisteoksessaan luonut. Miriam Lea on määrätietoinen, nokkela, rohkea ja (etenkin aikansa brittinaiseksi) itsenäinen. Hänen päiväkirjaansa huimasta jäljitysmatkasta on ilo lukea.

Suomentaja kertoo esipuheessa suomennosnimen olevan tarkkaan harkittu, mutta minun mielestäni se on hieman harhaanjohtava. Ennen esipuheen lukemista oletin myös, että teoksen naisetsivä on agentuurin kolmas naisetsivä tai agentti (vertaa 007), mutta Miriam Lea onkin kirjallisuuden kolmas. Itse olisin siis vain kääntänyt alkuperäisen nimen ”Herra Bazalgetten agentti”.

Kauan sitten unohduksiin painuneen, lähes kokonaan kirjallisuudenhistoriasta kadonneen, teoksen, jonka British Library onneksi uudelleenjulkaisi vuonna 2013, julkaiseminen suomeksi on kuitenkin ehdottomasti kulttuuriteko. Teos on yllättävän viihdyttävä ja runsaine kielellisine ja kulttuurisine selityksineen myös varsin sivistävä.

Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!