Naistenviikko 2023 – naiset

Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.

Hope Adamsin tositapahtumiin perustuva historiallinen romaani Vaaralliset naiset (Sitruuna, 2023; Dangerous Women, 2021; suomentanut Arto Konttinen; 426 sivua) sijoittuu Rajah-nimiselle laivalle, joka vuonna 1841-kuljettaa 120 karkotettua naista Englannista kohti Australian Van Diemenin maata (nykyinen Tasmania). Naisten rikokset ovat lähinnä varkauksia ja varastetun tavaran kätkemistä, ja heistä suurin osa on hyvin köyhiä ja oppimattomia, osa karkeita ja osa arkoja, monet kovapintaisia mutta suurin osa vereslihalla jouduttuaan jättämään kotinsa, lapsensa ja muun perheensä. Vain ne muutamat lapset, joilla ei ole ketään muutakaan, saavat matkustaa äitinsä mukana.

Karkotettuja kuljettavalla laivalla on poikkeuksellisesti merimiesten, kapteenin ja lääkärin lisäksi vankien lisäksi myös vapaa nainen, Kezia Hayter, jolla on taustaa naisvankien olojen parantajana. Nyt hän päättää koota naisista parinkymmenen neulankäyttäjän joukon, joka ompelee yhdessä suuren tilkkutäkin. Lisäksi laivalla matkustaa pappi takaisin seurakuntaansa maapallon toisella puolella.

Eräänä päivänä ompelutuokio päättyy tragediaan, kun joku muista naisista puukottaa Hattie-nimistä vankia, jolla on pieni Bertie-poika. Hattien taistellessa sairashytissä hengestään kykenemättömänä kertomaan mitään teon tekijästä, Kezia päätyy naisten kuulustelijaksi yhdessä miellyttävän kapteenin, iloluontoisen lääkärin ja asenteellisen papin kanssa. Miesten suhtautumisen kautta Adams kuvaa Keziaa asemaa ja asennetta itsellisenä ja nöyristelemättömänä naisena, joka vaatii omille mielipiteilleen ja näkemyksilleen samaa arvoa kuin miestenkin sanoille.

Adamsin teksti etenee kahdella aikatasolla – kohti puukotusta ja kohti loppuratkaisua – melko verkalleen useamman naisen näkökulmasta, ja tuo esille myös keskeisten henkilöiden taustoja, aiempia tapahtumia. Niiden avulla kirjailija onnistuu hämärtelemään fiktiivisen puukotuksen taustoja rikosromaanityyppisesti, mutta erityisen jännittävä tämä historiallisiin tosiasioihin perustuva romaani ei ole. Kuulustelujen toisteisuus on ymmärrettävää, mutta myös hieman puuduttavaa.

Joidenkin lukujen alkujen kuvailut tilkkujen kankaista ovat viehättävä yksityiskohta.

Puuvillatilkku: kapeita sinapinkeltaisia, valkoisia, mustia ja turkoosinvärisiä raitoja. Kuhunkin raitaan painettu vastakkaisenvärisiä kukkakuvioita.

Todellisella Rajah-laivalla ommeltu tilkkupeitto on museossa Australian Canberrassa. Kezia Hayteria pidetään työn suunnittelijana. Romaani on omistettu tilkkutyön ommelleille naisille.

Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!

Dekkariviikko 2021: Vanki

Nikki Owenin Vanki 375 (Bazar, 2020; The Spider in the corner of the room, 2015; suomentanut Seppo Raudaskoski; 381 sivua) on intensiivinen mutta kolea trilleri.

Espanjalainen plastiikkakirurgi Maria Martinez, huippuälykäs Asperger-ihminen, on tuomittu elinkautiseen vankeuteen lontoolaisen papin murhasta. Maria ei muista surmaillan tapahtumista mitään, muttei usko tappaneensa pappia.

Keneen hän voi brittivankilassa luottaa ja onko vankilapsykologin huoneen nurkassa oikea hämähäkki vai kuuntelulaite vai milloin mikäkin? Teoksen rakenne on haastavan hämäävä. Epätyypillistä jännitystä syntyy siitä, että Marian omat rutiinit vaihtuvat vankilan sääntöihin.

Vähitellen paljastuu osia uskomattoman monimutkaisesta ja valtavasta taustakuviosta, jotka jatkunevat sarjan edetessä. Sekä päähenkilöä että lukijaa huijataan niin rankasti, etten osannut oikein mieltyä tähän jännäriin.

Yöpöydän kirjat

Palkittu esikoinen

Petra Rautiainen palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla esikoisromaanistaan Tuhkaan piirretty maa (Otava, 2020; 298 sivua) ja vaikuttavaa työtä se onkin. Kertomus on kaunis ja karkea, upea ja julma.

Pian Lapin sodan päättymisen jälkeen toimittaja ja valokuvaaja Inkeri, jonka aviomies on kadonnut sota-aikana, muuttaa Enontekiölle tekemään reportaasia siitä, miten jälleenrakennus etenee pohjoisessa. Hän saa vuokralaisekseen Olavin, joka sodan loppuvaiheessa oli vartijana saksalaisten vankileirillä Inarissa. Vankileirin tapahtumista kerrotaan Väinö Remeksen päiväkirjamerkinnöin. Inkeri tutustuu myös saamelaisukko-Pieraan ja hänen lapsenlapseensa Bigga-Marjaan, joka kiinnostuu valokuvaamisesta.

Näiden henkilöiden kautta romaani kertoo sotavankileirien karmeista salaisuuksista ja Lapin jälleenrakennusajan alusta sekä saamelaisten häpeällisestä kohtelusta.

Tarina on rakennettu niin sujuvasti ja kirjoitettu niin kauniisti, että lukeminen käy helposti. Juoneltaan teos on sellainen, että sen herättämiin epäilyksiin haluaa vastauksia nopeasti. Mutta aiheiltaan romaani on niitä, joiden äärellä on pysähdyttävä pohtimaan. Miksi tiedämme niin valtavasti natsien hirmuteoista Saksassa, Puolassa ja muualla Keski-Euroopassa, mutta niin kovin vähän Lapin (jopa sadoista) kammottavista vankileireistä? Kuinka onnistumme unohtamaan oman rotuoppi- ja -sortohistoriamme samalla, kun tuomitsemme alkuperäiskansojen kohtelun kaukana meistä?

Gabriel Korpi

"Sekoitus Philip Marlowea ja cozy crime -dekkaria"

Nostetaan teksti pöydälle

Ajatuksia kirjoittamisesta, lukemisesta ja uskontotieteestä

Koirakirjasafari

Kirja-arvosteluja koirakirjoista

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi