Dekkariviikko 2021: Terapeutti

Nicci Frenchin Keskiviikkoa odottaessa (BlueMoon, 2021; Waiting for Wednesday, 2013; suomentanut Raimo Salokangas; 446 sivua) on Frieda Klein -sarjan kolmas osa.

Lontoolainen psykoterapeutti Frieda on herkkävastoinen ja omalaatuinen nainen, joka on joutunut median ja kilpailevan kollegan hampaisiin. Mahdollisen potilaan mainitsema yksityiskohta jää vaivaamaan Friedaa ja hän on valmis seuraamaan aavistustaan niin pitkälle kuin pystyy. Johdattuessaan näin vaarallisen saalistajan jäljille hän kohtaa toimittajan, joka on vuosia tutkinut nuorten naisten katoamisia, joista poliisilla ei ole aavistustakaan.

Samaan aikaan Friedan poliisiystävä Karlsson tutkii perheenäidin raakaa surmaa. Kunnollisen naisen ja onnellisen perheen kulissien takaa paljastuu melkoisia salaisuuksia, ja Friedakin joutuu mukaan myllerrykseen, jonka se aiheuttaa perheen nuorissa. Hän saa huomata rauhallisen kotinsa muuttuneen melkein perhekodiksi, kun myös äitinsä kanssa riitelevä veljentytär tukeutuu häneen. Samaan aikaan remonttimies ja ystävä Josef päättää lupaa kysymättä uusia hänen kylpyhuoneensa. Miesystävä kaukana New Yorkissa lähettää yhä huolestuneempia viestejä.

Yhä synkempiä sävyjä saava viikonpäiväsarja on laadukasta ja kiehtovaa rikoskirjallisuutta, jonka ottamisesta suomennosohjelmaansa pieni kustantaja ansaitsee dekkarinystävien lämpimät kiitokset.

Yöpöydän kirjat

Sarjan ensimmäinen osa pääsi dekkariviikkolle viime vuonna.

Palkittu esikoinen

Petra Rautiainen palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla esikoisromaanistaan Tuhkaan piirretty maa (Otava, 2020; 298 sivua) ja vaikuttavaa työtä se onkin. Kertomus on kaunis ja karkea, upea ja julma.

Pian Lapin sodan päättymisen jälkeen toimittaja ja valokuvaaja Inkeri, jonka aviomies on kadonnut sota-aikana, muuttaa Enontekiölle tekemään reportaasia siitä, miten jälleenrakennus etenee pohjoisessa. Hän saa vuokralaisekseen Olavin, joka sodan loppuvaiheessa oli vartijana saksalaisten vankileirillä Inarissa. Vankileirin tapahtumista kerrotaan Väinö Remeksen päiväkirjamerkinnöin. Inkeri tutustuu myös saamelaisukko-Pieraan ja hänen lapsenlapseensa Bigga-Marjaan, joka kiinnostuu valokuvaamisesta.

Näiden henkilöiden kautta romaani kertoo sotavankileirien karmeista salaisuuksista ja Lapin jälleenrakennusajan alusta sekä saamelaisten häpeällisestä kohtelusta.

Tarina on rakennettu niin sujuvasti ja kirjoitettu niin kauniisti, että lukeminen käy helposti. Juoneltaan teos on sellainen, että sen herättämiin epäilyksiin haluaa vastauksia nopeasti. Mutta aiheiltaan romaani on niitä, joiden äärellä on pysähdyttävä pohtimaan. Miksi tiedämme niin valtavasti natsien hirmuteoista Saksassa, Puolassa ja muualla Keski-Euroopassa, mutta niin kovin vähän Lapin (jopa sadoista) kammottavista vankileireistä? Kuinka onnistumme unohtamaan oman rotuoppi- ja -sortohistoriamme samalla, kun tuomitsemme alkuperäiskansojen kohtelun kaukana meistä?

Kadonneet

Maan nielemät (Icasos, 2020; 208 sivua) on jo kuudes Marja-Sisko Aallon dekkari. Sarjan nimihenkilö Anette Savolainen jää nyt lähes sivuosaan, kun hänen työparinsa, kahviratti Aatu Heiskanen nousee päärooliin sekä poliisina että perheenisänä.

Selvitettävänä on katoaminen. Lenkillä ollutta Herkko Niemistä etsitään Kuopion pohjoispuolelta Paasisalosta, Toivalasta ja Vuorelasta.

Aallon tyypilliseen tapaan nykyajan rikostapaus kytkeytyy jollain tapaa myös kauas menneisyyteen, tällä kertaa Toivalan taisteluun, jossa eversti Sandelsin joukot puolustivat Ruotsi(-Suome)a Venäjän joukkoja vastaan. Se käytiin Suomen sodan aikana kesä-syyskuussa 1808. Miten Niemisen katoamiseen liittyy senaikainen sotamies Hulukonmäen Jööranni?

Aatulla on ongelmia uusien naapureiden kanssa. Hänen poikansa on saanut kastelahjaksi rantatontin, jonka omalaatuisilla naapureilla tuntuu olevan paljonkin uusia tulokkaita vastaan.

Anetten ja Aatun vakiosiviiliapulaisen Herman Harviaisen menehdyttyä sarjan edellisessä osassa auttaa Anettea ja Aatua tällä kertaa erikoinen pastori Perkiö laajan oppineisuutensa avulla. Etenkin edeltäjäänsä, todelliseen vanhan ajan herrasmieheen, rinnastettuna hän on harvinaisen tökerö tyyppi. En tiedä, onko hänen hahmonsa tarkoitus olla hauska, mutta minua vain ärsytti.

Maan nielemät on kelpo dekkari, sujuva ja viihdyttävä, joskaan erityisen jännittävä.