Chas Riley, palavat autot ja klaani

Hampurilaisessa toimistokorttelissa palaa auto, jossa istuu Nouri Saroukhan, bremenläisen maahanmuuttajasuvun kadonnut ja/tai karkotettu poika.

Olen tässä pysyvässä välitilassa, joskus olen jostain vastuussa, joskus mieluiten en, ja työskentelen ainoastaan tutkivana syyttäjänä. Minulle osoitetaan tehtäviä, jos kenelläkään muulla ei ole aikaa ottaa niitä tai jos pomoni ajattelee: tuo tapaus on niin rikkinäinen, että se sopii Rileylle.

Simone Buchholzin romaanissa Mexikoring (Huippu, 2021; Mexikoring, 2018; suomentanut Anne Kilpi; 301 sivua) syyttäjä Chas Riley ja poliisi Ivo Stepanovicin kollegoineen joutuvat perehtymään libanonilaislähtöisten klaanien elämään ja tapakulttuuriin, kun he matkustavat Bremeniin. Käy ilmi, että mhallamien klaanirakenteisiin liittyy myös rikollisuutta perheväkivallasta huumekauppaan ja autovarkauksista laittomaan uhkapeliin.

Bremeniläiskollega kertoo:

”Tuossa järjestelmässä ei ole olemassa sitä, millä monet sosiaaliset ryhmät ja kokonaiset yhteiskunnat keventävät ja jopa ratkovat konfliktejaan, nimittäin huumoria. Sitä ei yksinkertaisesti ole, aivan kuin ei ole italialaisella mafiallakaan. — meiltä puuttuu todella tärkeä, yhteinen työkalu, jolla yhteisymmärrys olisi mahdollista saavuttaa.”
Sille ei voi nauraa kukaan meistä.
Se osuu vatsaan kuin nyrkki.

Liittyykö Nourin kuolema sukuun ja perheeseen vai johonkin aivan muuhun?

Rikoksen selvittämisen lomassa kerrotaan Nourin ja vihollisklaanin kapinallisen tyttären Alizan kielletystä rakkaudesta.

Alisa nyökkäsi ja virnisti Nourille, ja sillä hetkellä Nouri näki, millainen tyttö oli. Tyttö oli niin kuin hän, vain todella paljon rohkeampi.

Buchholzin omaperäinen kerrontatyyli ja ytimekäs sanankäyttö – puhumattakaan huikeista lukujen nimistä, jotka ovat kuin pienoistarinoita – viehättävät edelleen tässä sarjan neljännessä suomennetussa ja kaikkiaan kahdeksannessa osassa. Suomennos on jälleen loistotyötä ja myös sarjan ulkoasu miellyttää.

Pilottipoliisi yrittää tarkentaa katsettaan minuun. Ei tule onnistumaan. Olen tähän aikaan päivästä pääsääntöisesti epätarkka.

Poikkeus: arvostelukappale

Dekkariviikko 2021: Erakko

Ja metsän keskeltä löytyi vapaus ja onnellisuus. Ja rauha.
Mutta jotakin puuttui silti.

Louise Pennyn Kuolettava kertomus (Bazar, 2021; The Brutal Telling, 2009; suomentanut Timo Korppi; 556 sivua) on Three Pines / Armand Gamache -sarjan viides osa.

Tällä kertaa Gamache joukkoineen päätyy pieneen Three Pinesin kylään, koska sen bistrosta on löytynyt tuntemattoman miehen ruumis. Tutkimukset alkavat siis aivan alusta, kun ei edes tiedetä, kenet on tapettu, saati missä tai millä, puhumattakaan siitä, kuka. Kyläläisten salaisuuksia on taas pakko kaivella esille. Melkoisia paljastuksia tehdäänkin!

Komisario seurasi rauhallisesti sivusta. Hän tiesi, ettei yluitarkastaja ollut varautunut siihen, mitä oli nyt saanut näköpiiriinsä. Toki hän oli yrittänyt varoittaa ja esitellyt valokuviakin, mutta ne eivät tehneet paikalle oikeutta. Oli hän myöskin kertonut hienosta posliinista.
Ja lyijylasitetusta kristallista.
Ja signeeratuista ensipainoksista.
Ja seinien gobeliineista.
Ikoneista myös.
”Onko tuo viulu?”

Tyypilliseen tapaan tarina on mutkikas ja pitkä, mutta oikein viihdyttävä. Rikostutkimus tarjoaa tilaisuuden tutkia ihmisluonnetta. Henkilöhahmot käyvät kirja kirja tutuimmiksi ja heistä paljastuu aina jotakin uutta.

Tätä tasokasta kanadalaista dekkarisarjaa julkaistaan kiitettävään tahtiin, mutta valitettavasti suomentaja on taas vaihtunut, ja ikävä kyllä suomennoksella on ilmeisesti ollut kiire. Lauserakenteet ja sanavalinnat ovat paikoin omituisia, poliisien virkanimikkeet on käännetty toisin kuin aiemmin eikä teitittelyä osata.

Yöpöydän kirjat

Dekkariviikko 2021: Terapeutti

Nicci Frenchin Keskiviikkoa odottaessa (BlueMoon, 2021; Waiting for Wednesday, 2013; suomentanut Raimo Salokangas; 446 sivua) on Frieda Klein -sarjan kolmas osa.

Lontoolainen psykoterapeutti Frieda on herkkävastoinen ja omalaatuinen nainen, joka on joutunut median ja kilpailevan kollegan hampaisiin. Mahdollisen potilaan mainitsema yksityiskohta jää vaivaamaan Friedaa ja hän on valmis seuraamaan aavistustaan niin pitkälle kuin pystyy. Johdattuessaan näin vaarallisen saalistajan jäljille hän kohtaa toimittajan, joka on vuosia tutkinut nuorten naisten katoamisia, joista poliisilla ei ole aavistustakaan.

Samaan aikaan Friedan poliisiystävä Karlsson tutkii perheenäidin raakaa surmaa. Kunnollisen naisen ja onnellisen perheen kulissien takaa paljastuu melkoisia salaisuuksia, ja Friedakin joutuu mukaan myllerrykseen, jonka se aiheuttaa perheen nuorissa. Hän saa huomata rauhallisen kotinsa muuttuneen melkein perhekodiksi, kun myös äitinsä kanssa riitelevä veljentytär tukeutuu häneen. Samaan aikaan remonttimies ja ystävä Josef päättää lupaa kysymättä uusia hänen kylpyhuoneensa. Miesystävä kaukana New Yorkissa lähettää yhä huolestuneempia viestejä.

Yhä synkempiä sävyjä saava viikonpäiväsarja on laadukasta ja kiehtovaa rikoskirjallisuutta, jonka ottamisesta suomennosohjelmaansa pieni kustantaja ansaitsee dekkarinystävien lämpimät kiitokset.

Yöpöydän kirjat

Sarjan ensimmäinen osa pääsi dekkariviikkolle viime vuonna.