Risteily Välimerellä

Pauliina Susi sai viime vuonna Suomen dekkariseuran Vuoden johtolangan trilleristä Takaikkuna (Tammi, 2015). Seireeni (Tammi, 2017; 522 sivua) jatkaa samojen henkilöiden parissa mutta Helsingin sijaan läntisellä Välimerellä.

Leia Laine on siskonsa Ripsan kanssa tämän maksamalla viikon luksusristeilyllä Barcelonasta Marseilleen, Monacoon, Pompeijiin, Mallorcalle ja takaisin Barcelonaan. Siskoksilla on hyvin erilainen asenne elämään ja maailmaan. Huoleton ja puhelias Ripsa haluaa vain lomailla ja hurvitella, vakavamielisen ja pohdiskelevan Leian huomio kiinnittyy heti niin suomalaistelakalla rakennetun laivan muovisuuteen kuin laivahenkilökunnan olosuhteisiinkin.

Paitsi lievästi huono omatunto vaivaa Leiaa Takaikkunan tapahtumista johtuen myös jatkuva tunne siitä, että joku seuraa häntä. Eikä perusteetta. Koska lukija tietää sen paljon ennen Leiaa, on kirjassa vähemmän jännitystä kuin dekkarilta toivoisi. Leiaa huolettaa myös kotiin yksin jäänyt Viivi-tytär ja siihenkin on syynsä — jälleen lukijan tieten, mutta Leian ei.

Varsinainen jännitys nouseekin toiselta alukselta, pikkuruiselta purkilta, jolla 11-vuotias syyrialaistyttö vanhempineen muiden pakolaisten lailla yrittää selviytyä hengissä ihmissalakuljettajien ja meren armoilla. Kontrasti niin kaikkia mahdollisia palveluita kuin nöyristelevää 24/7-henkilökuntaakin tarjoavan 5000 matkustajan huviristeilijän ja jätösämpärinlemuisen, väkivallalla hallitun, ränsistyneen pakolaispaatin välillä on räikeä.

Romaanilla on pituutta hieman liikaa. Enimmäkseen se johtuu siitä, että kirjailija sortuu toisinaan esitelmöimään danbrowntyyppisesti henkilöidensä suulla eli kirjoittaa Leian ja Marinan, laivatuttavuuden, joka on aivan muuta kuin päältä näyttää, paasaamaan hieman liioitellen. Globaali eriarvoisuus tulee kyllä oikein hyvä esille muutenkin, rautalangasta vääntämättä.

Teoksen aihe on ajankohtainen ja kiinnostava niin kuin Takaikkunankin. Leia Laine on dekkarigenressä mukavan erilainen päähenkilö, josta luen oikein mielelläni vielä lisää — vaikka hän vähän paasaisikin.

 

Mainokset

Loppuuko aika?

Pelon vangit (Gummerus, 2017; Rädslans fångar, 2016; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 325 sivua) on Anna Janssonin Gotlantiin sijoittuvan Maria Wern -dekkarisarjan kuudestoista osa. Pitkästä aikaa sarja etenee oikein vetävällä ja jännittävällä osalla.

Kesäkuisessa Visbyssä poliisi Maria Wern kollegoineen valmistautuu lomakauden turistimassoihin lieveilmiöineen, joista yksi on saarella yleistyvä kannabis, jonka alkuperää tuntuu olevan lähes mahdoton jäljittää. Huumetutkinta jää kuitenkin toiseksi, kun nuorehko yliopistotutkija löydetään murhattuna kotoaan juuri ennen Almedalen-viikolle valmistelemaansa esitelmää, jossa hänen oli tarkoitus käsitellä saaren historiaan liittyvää salaperäistä maailmanlopunkelloa.

Kesäsääkin osoittautuu oudoksi. Kesämyrsky keskeyttää niin laiva- ja kuin lentoliikenteenkin ja saari jää saarroksiin. Tilanne vaikeuttaa niin poliisitutkintaa kuin Marian alati ongelmallista yksityiselämääkin, johon tällä kertaa ilmaantuu yllätysperheenjäseneksi ongelmateini.

Dekkarijuonen ohessa Jansson herättelee suorastaan terävästi ruotsalaisia huomaamaan, miten yhteiskunta pysähtyy, jos sähköä ei ole saatavilla. Ruotsalaisethan eivät käytännössä enää käytä käteistä rahaa eikä valtio ylläpidä varmuusvarastoja. Varautuminen katastrofeihin — joiden ei tarvitse olla maailmanloppuja, sotia tai terroristi-iskuja — voi ilmastonmuutoksen edetessä olla sittenkin ihan fiksua touhua.

Perinteitä vaalien — dekkariviikko 2017: 4

Kaunis mutta kuollut (Karisto, 2017; 304 sivua) on Terttu Autereen kolmas 1930-luvulle sijoittuva lääninetsivä Juhani Kuikan rikostutkimuksia kuvaava dekkari. Samalla etenee Kuikan ja opettaja Onerva Ojalan aiemmissa romaaneissa alkunsa saanut suhde, sillä Onerva on sattunut nappaamaan sijaisuuden juuri siitä koulusta, jossa tapahtuu henkirikos.

Pienen itäsuomalaisen kauppalan — veikkaan esikuvaksi Lauritsalaa — yhteiskoulun iloinen, kaunis ja värikäs piirustuksenopettaja Iiris Soivio löydetään kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisten jälkeen. Iiris herätti eläessään pikkupaikkakunnalla huomiota niin pukeutumisellaan kuin käytökselläänkin. Miehet hurmaantuivat, naiset joko ihailivat, kadehtivat tai pelkäsivät oman liittonsa puolesta. Mutta kenellä oli motiivi ja tilaisuus tappaa?

Epäiltyjen ja jututettavien joukossa on koulun opettajien ja oppilaiden lisäksi heidän perheenjäseniään ja koulun talonmiespariskunta eikä Kuikalla ole lukuisia kuulusteluja ja selvityksiä tehdessä apunaan kuin yksi paikallinen poliisimies. Samaan aikaan kihlattu Onerva — jonka luona Kuikka välillä pientä pahennusta herättäen yöpyy — haluaa sopia hääpäivän, mutta auttaa lopulta hieman myös rikoksen selvittämisessä.

Kaunis mutta kuollut on leppoisa, nostalginen ja perinteitä kunnioittava dekkari, jota on mukava lukea, vaikka onkin kyse henkirikoksesta. Kaukana ovat nykytrillerien kauhut ja piinat.

 

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

dekkariviikko17