Kolme vahvaa naista

Emilia Hartin Taipumattomat (WSOY, 2024; Weyward, 2023; suomentanut Viia Viitanen; 405 sivua) on maagis-realistinen esikoisromaani, jonka pääosissa on kolme naista.

Nykyajassa Kate pakenee väkivaltaista ja kontrolloivaa miestään Lontoosta pieneen pohjoisenglantilaiseen kylään, josta hän on perinyt isotätinsä Violetin Weyward Cottage -nimisen pikku talon.

Kate puristaa silmänsä kiinni ja yrittää houkutella muiston lähemmäs, mutta ei saa kuvaa tarkentumaan. Hänelle jää silti outo tunne, että näin on tapahtunut ennenkin.
Kyläläisten juorut kaikuvat hänen päässään. Yksi sana kaikuu kovempana kuin muut.
Noita.
Hänen on saatava totuus selville.
Weywardeista. Itsestään.

Toinen aikataso sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Violet on äiditön nuori tyttö, jota ankara ja etäinen isä ei ole koskaan päästänyt kotikartanon maiden ulkopuolelle, ja joka haaveilee hyönteistutkijan urasta.

Violet puristi avainta tiukasti nyrkissään kävellessään takaisin metsän läpi, korvissaan oman hengityksensä outo ääni. Hän pohti hajamielisesti, oliko hänen äitinsä ollut viimeinen ihminen, joka avainta oli koskettanut. Edes se ei lohduttanut häntä.

Kolmannella aikatasolla käydään noitaoikeudenkäyntiä 1600-luvun alkupuolella. Altha Weyward* on parantaja, joka on oppinut taitonsa ja tietonsa äidiltään, joka taas on oppinut omalta äidiltään, ja niin edelleen. Isistä ei suvussa pidetä lukua ja esikoiset ovat aina tyttöjä.

En pitkään aikaan tiennyt, mitä äiti ajatteli lahjoistamme. Tiesin kuitenkin jo aivan lapsesta, mitä minulta odotettiin, olihan hän antanut minulle nimeksi Altha. Ei Alice, jalosyntyinen nainen, ei Agnes, jumalan karitsa, vaan Altha, Parantaja.

Taipumattomat on vetävä yhdistelmä historiallista romaania, maagista realismia ja aina ajankohtaisia itsemääräämisoikeuteen, sukupuoleen ja valtasuhteisiin liittyviä kysymyksiä.

---

*wayward

/’weɪwəd/

1. itsepäinen, tottelematon

2. oikukas, kuriton, äkkipikainen, arvaamaton

”En pakene enää sinua, äiti.”

36 uurnaa – väärässä olemisen historia (Siltala, 2023; 267 sivua) on Sirpa Kähkösen juuri Finlandia-palkintoehdokkaaksi noussut romaani. Teos on monin tavoin avain tai koodi koko hänen tuotantoonsa, mutta täysin itsenäinen eikä edellytä aiemman tuotannon tuntemista.

Minä murrosiässä vielä olisin sanonut sinulle, äiti: niinhän sinäkin teit. Kaiken teit, minkä äitisi sinulle. Mutta en sano enää – lakkasin sanomasta jo kauan sitten, opettelin vaikenemaan, vaikka sydän hakkasi epäoikeudenmukaisuuden määrästä.

Kuollutta äitiä puhutteleva teos on omaelämäkerrallinen romaani, avainromaani, biofiktio, autofiktio, sukuselvitys, kaunokirjallinen perunkirjoitus, henkinen perukirja, tunnustuskirja, sielunmessu, anteeksianto… Ja pakenee silti kaikkia määritelmiä.

Kähkösen tuotanto on kauttaaltaan omaäänistä ja loistavaa, mutta tämä yhden yön romaani on jotakin uutta ja lähes ihmeellistä. Kähkönen kirjoittaa rohkeasti ja uudistaen, kypsästi ja kirkkaasti. Mitä henkilökohtaisin aihe nostaa esiin universaaleja teemoja.

Siihen loppu minun nuoruus kun sinut sain! sinä sanoit monta kertaa.
Tai ehkä vain kerran, tai kaksi, mutta lyijyisesti, mieleen painuvasti. Minä lopetin sinun nuoruutesi, näin kasvoin uskomaan. Valituksesi oli variaatio Anna Heleenan teemasta Minulla ei oo nuoruutta ollukkaan!
Kun kuoltuasi luin päiväkirjaasi, äiti, tajusin kirkkaasti, että kyllä sinulla oli nuoruus. Pitkä kausi, jolloin kärsit kasvukivuista ja kotisi vaikeista oloista mutta myös elit vapaata koululaisen ja sitten työssä käyvän tytön elämää.

Romaanin keskiössä on äiti. Isä jää parin maininnan tasolle. Äitinsä kanssa tytär eli rajun väkivaltaista todellisuutta. Äiti joutui nuoruudessaan onnettomuuteen, joka vaikutti hänen aivotoimintaansa. Hän oli impulsiivinen ja pitelemätön, arvaamaton ja oikukas, eivätkä asiaa auttaneet alkoholi ja amfetamiinia sisältänyt laihdutuslääke. Äiti oli myös upea ja lahjakas, mutta kovin, kovin vaikea hänen kanssaan oli elää.

Minä haluan puhua ihailustani sinua kohtaan nyt. Joka on ollut minulle oppitunti, ei, suorastaan laaja oppimäärä toivottoman rakkauden koulutusohjemassa. Pihalta kuuluu kraksatusta, odota, menen keittiöön, kierrän venttiilin kiinni, noin, tulipa hiljaisuus, huutakoot keskenään, linnut ja edellinen vuosisata, nuo 1900-luvun alussa syntyneet rakkaat, jotka minuunkin iskostivat ihailemattomuuspöytäkirjansa keskeiset paragrafit. Koskaan, missään tilanteessa ei saa kenellekään kertoa, että ihailee. Eikä edes pidä ihailla, ihmistä, ainakaan ketään, jonka tuntee, eikä varsinkaan lapsiaan2, semmoinen tunne pitää juuria syntinä pois. Ja ylistyksen odottajalta luulot pois. Ettei nääs ylpistyis!

36 uurnaa on raju, terävä, syvästi koskettava romaani.

Vuonna 1964 Kuopiossa syntynyt Sirpa Kähkönen on yhteiskunnallisiin ja historiallisiin aiheisiin erikoistunut kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja tietokirjallisuutta.

Dekkariviikot 2023 – Oslo

Helvetintuli (Johnny Kniga, 2023; Helvetesilden, 2014; suomentanut Tarja Teva; 255 sivua) on Karin Fossumin Konrad Sejer -sarjan kahdestoista osa.

Nuorempi näistä äiti ja poika -yksiköistä löytyy heinäkuun alun helteissä maatilan läheisyyteen unohtuneesta ruostuneesta ja homeisesta asuntovaunusta veitsellä surmattuina. Paikalle jääneen sormenjäljettömän surma-aseen lisäksi ainoa johtolanka on yksi ainokainen jalanjälki.

Konrad Sejer tutkii pienen perheen raakaa surmaa. Onko kyseessä pikaistuksissa tehty tappo vai harkittu murha? Miksi nainen ja hänen poikansa näyttävät yöpyneen huonokuntoisessa asuntovaunussa? Miksi joku halusi tappaa heidät? Tuliko heistä uhreja sattumalta vai oliko jollakulla mielestään syysurmata pikkulapsi ja tämän äiti?

Takaumissa seurataan uhrien vaatimatonta, lähes köyhää, elämää, ja piirretään kuvaa ahkerasta, hyvästä naisesta ja hänen valoisasta lapsestaan. Toisaalta teoksessa seurataan myös toista äidin ja pojan muodostamaa perhettä, jossa poika kuitenkin on jo aikuinen. Lukijalla on siis aavistuksensa, mutta miten kaikki liittyy yhteen – ja miksi?

Helvetintuli kertoo salaisuuksien painosta ja peittelyn arvaamattoman kohtalokkaista seurauksista. Fossum on psykologisen rikosromaanin taitaja, jolla on kyky kuvata vähäeleisesti mutkikkaita ihmissuhteita ja punoa omaperäisiä juonikuvioita.