Hanne Wilhelmsen kustannusmaailmassa

Yhdestoista käsikirjoitus (Gummerus, 2023; Det ellevte manus, 2021; suomentanut Outi Menna; 450 sivua) on Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -sarjan 11. osa. Tapahtumat sijoittuvat korona-ajan alkuun.

Henrik Holme, yksinäisistä yksinäisin poliisi, yrittää ratkaista tuntemattoman naisen murhan. Kuinka selvittää murha, kun naisen kasvot on tuhottu, eikä urhin henkilöllisyys tunnu selviävän millään. Tuntomerkkeihin sopivia henkilöitä ei ole ilmoitettu kadonneiksi ja kun omat keinot eivät riitä, Holme kääntyy kotiinsa linnoittautuneen Hanne Wilhelmsenin puoleen. 

Samaan aikaan juuri kustannustoimittajana aloittanut Ebba Braut etsii kadonnutta käsikirjoitusta. Omalaatuinen menestyskirjailija tuo kustantamoon kirjoituskoneella kirjoitetut tekstit, joista ei ole otettu kopioita.

Koska Hanne Wilhelmsen on juuri lähettänyt ensimmäisen rikosromaaninsa käsikirjoituksen samaan kustantamoon, Ebbakin päätyy pyytämään apua häneltä.Kokenut dekkarinlukija toki arvaa, että tapaukset liittyvät yhteen.

Holt kieputtelee monimutkaista – ja melkoisen huimapäistä – juonta hieman pitkitetysti, vaikka sen parissa hyvin viihtyykiin. Hanne Wilhelmsen on yhtä terävä ja raivostuttava kuin aina ennenkin.

Kelpo jännäriviihdettä.

Ihmisistä

Juli Zehin Yli-ihmisiä (Huippu, 2023; Über Menschen, 2021; suomentanut Anne Kilpi; 429 sivua) sijoittuu korona-aikaan.

Hän tiesi vain tarvitsevansa talon. Kiireesti. Ideaksi. Henkisen selviytymisen tekniikaksi. Hypoteettiseksi oman elämän hätäpoistumistieksi.

Mainostoimistossa työskentelevä Dora muuttaa koiransa Rausku-Roopen kanssa Berliinistä Brackeniin, pieneen maalaiskylään, pakoon ilmasto- ja eristäytymisfanaattista puolisoa ja karkuun suurkaupungin pandemiapaniikkia.

Taaskaan Dora ei voi olla ajattelematta Robertia. Hän todellakin syytti tätä joskus muiden ihmisten yläpuolelle asettumisesta. Siitä, että tämä piti itseään yli-ihmisenä. Ei ehkä suoranaisesti Nietzschen tarkoittamassa mielessä. Mutta sellaisena, joka tietää enemmän, osaa enemmän ja saa tehdä enemmän kuin muut. Koska hänellä on hallussaan korkeampi totuus. Robert raivostui.

Talo on vanha ja lähes kalustamaton. Tontti rikkaruohoinen ja rutikuiva.

Dora miettii, milloin hän on viimeksi tavannut oikeasti mukavan ihmisen.

Doralla ei ole ystäviä. On mainosalan kollegoita, on entinen avomies, on neurokirurgi-isä, on etäinen veli, on Doran närheksi mieltämä äitivainaja.

Dora ei ole sen parempi kuin muutkaan, ainoastaan hieman yksinäisempi.

Uudessa kotikylässä Dora saa naapureita, joihin hän suhtautuu ennakkoluuloisesti (äärioikeistolaisia, suvaitsemattomia, rasisteja) ja joista hän haluaa pysytellä erossa. Mutta onko se mahdollista pikkuisessa kylässä? Etenkin, kun hän yllätyksekseen ja vastahakoisesti huomaa naapurien olevan sekä pelottavia että avuliaita.

Rajanaapuri esittäytyy muurin yli kylänatsiksi ja kulkee taloon omilla avaimillaan jättääkseen Doralle tekemänsä sängyn.

Parempaa sänkyä Dora ei voisi edes toivoa. Mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että sänky ei kuulu tänne. Hänen lähtiessään sitä ei vuorenvarmasti vielä ollut talossa. Hän kävelee hitaasti kohti huonekalua. Se ei haihdu ilmaan. Sitä voi jopa koskettaa.

Vastapäinen naapuri ilmaantuu yllättäen ja pyytämättä pihaa raivaamaan. Onko kolmannen naapuritalon miesparilla parsatila vai kasvaako siellä jotakin salakähmäisempää? Miksi heidän postilaatikossaan on AfD:n tarra? Ja kuka seuraa Doraa ja Roopea pusikoissa kahisten?

Seuraaja on Franzi-niminen tyttö, joka vaikuttaa olevan puoliksi heitteillä.

Aivan kuin hän katsoisi kansakunnan salaiselle kääntöpuolelle. Tuntuu mahdottomalta uskoa, että upporikkaalla maalla on varaa alueisiin, joilla ei ole mitään. Ei lääkäreitä, ei apteekkeja, ei urheiluseuroja, ei busseja, ei baareja, ei päiväkoteja tai kouluja. … Näillä alueilla sitten lakkautetaan tuulivoimalat, kielletään työmatkalaisilta diesel, huutokaupataan maanviljelijöiden pellot eniten tarjoaville sijoittajille, halutaan ottaa puu-uunit pois ihmisiltä, joilla ei ole varaa maakaasuun,… Dora ajattelee, että Saksa on jotenkin onnistunut tilaamaan universumilta AfD:n ja sen myös saanut.

Dora voi enää elää vanhassa kuplassaan. Hän alkaa nähdä stereotypioiden ja ennakkoluulojensa taakse, läpi ja yli. Hän alkaa nähdä yksilöitä ja ihmisiä sen sijaan, että katsoo kreutzbergiläissilmin tyyppejä ja leimoja. Ei tarvitse pitää uusnatseista tai hyväksyä rasismia voidakseen jutella naapurinsa kanssa. Ainakin muurin yli ja tupakanmittaisen tauon ajan.

Mutta entä jos, Dora miettii, uudessakin paikassa naapurissa asuu natsi? Ehkei rajanaapurina mutta pari taloa kauempana? Kuinka pitkän välimatkan vasemmistoliberaali tarvitsee lähimpään uusnatsiin voidakseen elää rauhassa?

Särkyvätkö muidenkin kuplat? Ainakin tapahtuu dramaattisia käänteitä, paljastuu miellyttäviä ja epämiellyttäviä totuuksia ja pidetään kyläjuhlat.

Dora on mainio päähenkilö, jolle ei voi olla toivomatta kaikkea hyvää. Myös muut Zehin luomat henkilöt tuntuvat todellisilta kaikessa epäloogisuudessaan ja -varmuudessaan pelkoineen, oletuksineen, heikkouksineen, vikoineen, taustoineen.

Hän ei edelleenkään tiedä, miten kaikki jatkuu, mutta ainakin hän tietää, miten kaikki ei jatku, ja enempää ihminen ei elämässään välttämättä edes voi tietää.

Myös pienen kylän ja (ex-DRR:n) autioituvan maaseudun kuvaus on osuvaa. Hyvin monessa kohdassa teos tuntuu (koronavuosiin ajoittumisesta huolimatta) myös äärimmäisen ajankohtaiselta, myös suomalaisnäkökulmasta.

Romaani on älyllinen, mutta ei monimutkainen eikä raskas. Tarina etenee aikajärjestyksessä ja sujuvaa suomennosta on ilo lukea. Teoksessa on myös huumoria, vaikka se käsittelee vastakkainasettelua, ääriajattelua, väkivaltaa ja kuolemaakin.

Varmaa on, että kaikki pelkäävät ja ovat samalla sitä mieltä, että vain oma pelko on oikeaa pelkoa. Toiset pelkäävät vieraita vaikutteita, toiset ilmastokatastrofia. Toiset pandemiaa, toiset terveysdiktatuuria. Dora pelkää, että pelkojen keskinäisessä kamppailussa demokratia murtuu. Ja ihan niin kuin kaikki muutkin, hänkin uskoo, että kaikki muut ovat tulleet hulluiksi.

Miksi otsikkoni on Ihmisistä? Koska teoksen nimi kääntyy niin. Yhteenkirjoitettuina sanoista saadaan suomennosnimi, jota Zeh itse luemma piti parempana käännökselle.

Vuonna 1974 syntynyt Juli Zeh on saksalainen kirjailija ja tuomari. Häneltä on suomennettu myös esikoisromaani Kotkia ja enkeleitä (2004). Monin kirjallisuuspalkinnoin palkittu Zeh on julkaissut romaaneja, lastenkirjoja, novelleja, esseitä ja tietokirjoja. Hän asuu perheineen Brandenburgin maaseudulla, joten hän taitaa tietää, mistä kirjoittaa.

Naistenviikko 2023 – Lucy

Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.

Koronaromaanissaan Lucy meren rannalla (Tammi, 2023; Lucy by the sea, 2022; suomentanut Kristiina Rikman; 270 sivua) Elizabeth Strout vie Lucy Barton -sarjansa* päähenkilön Maineen, toisen sarjansa nimikko- ja voimahahmon Olive Kitteridgen maisemiin.

Lucy ja William ovat olleet erossa jo 20 vuotta, yhtä kauan kuin aikoinaan naimisissa. Nyt Lucy on leski ja William eronnut, ja viruksen valloittaessa maailmaa he muuttavat yhdessä pois New Yorkista, Mainesta vuokraamaansa taloon.

Monien muiden tavoin en ollut osannut odottaa, mitä tuleman piti.
Mutta William on tiedemies, hän oli nähnyt mitä oli tulossa, tarkoitan siis pikemmin kuin minä.

Lucy vaikuttaa elävän jatkuvan huolen painon alla, eikä vain viruksen vuoksi. Kirjoittaminen ei suju, uni ei tule, lapsuuden perhe huolestuttaa, tyttärillä on ongelmia, William tekee paljastuksia, pikkupaikkakuntalaiset karsastavat newyorkilaisia.

Strout kirjoittaa poikkeusolojen käytännöistä ja muuton myötä syntyvistä ystävyyksistä sekä eristyksen aiheuttamasta henkisestä kuormasta. Hän viittaa paljon Lucyn aiempiin vaiheisiin, mutta (onneksi) myös kertaa tapahtumia lyhyesti.

Hassua millaisia asioita sitä muistaakin, silloinkin kun ei ajattele muistavansa mitään.

Strout suhtautuu henkilöihinsä aina empaattisesti. Monin tavoin kahtiajakautuneessa maassa (maski-, turvaväli- ja rokotekiistojen aikaan kun tapahtuivat niin George Floydin tapaus kuin kongressitalon valtauskin) hän uskoo ruohonjuuritason kohtaamisiin myös eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä.

Stroutille ominaiseen tapaan teksti vaikuttaa pinnalta katsoen yksinkertaiselta, mutta onkin kerroksellisesta ja risteilevää. Kirjailijan konstailemattoman, jutustelun kaltaisen tyylin näennäinen helppous ja yhteiskunnallisten teemojen painavuus ovat loistava yhdistelmä.

Elämä on arvaamatonta. Jokaisen elämä.

Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!

*Englanniksi sarja tunnetaan nimellä Amgash.

Gabriel Korpi

"Sekoitus Philip Marlowea ja cozy crime -dekkaria"

Nostetaan teksti pöydälle

Ajatuksia kirjoittamisesta, lukemisesta ja uskontotieteestä

Koirakirjasafari

Kirja-arvosteluja koirakirjoista

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi