Evakossa karjan kanssa

Rosa Liksomin romaania Väylä (Like, 2021; 266 sivua) on jo kehuttu paljon, mutten voi olla liittymättä ylistyskuoroon.

Aamutöitten jälkheen mie hoksasin pellola tanssivat kurjet ja kuuntelin niitten kimakoita huutoja. Net suoristelit pitkää kaulaansa, aivanko olis harjotelheet palluulentoa.

Ihmiset pakenivat Lapin sodan kaaosta syksyllä 1944. Joukoittain siviilejä evakuoitiin hävityksen jaloista Tornionjoen yli Ruotsin puolelle.

Patikoima hiljalheen kylmän yön ja kylmän, pilvisen päivän. Koko aikana emmä kohahneet yhtään ihmissielua. Olima oman onnema nojassa. Söimä marjoja, juuria, voikukan lehtiä, suolaheinää, sieniä ja jyrsimä pajunkuorta. Karja kuopi polun pientahreita ja järsi jäkälää ja sammalta. Kuljima pitkin kuusimettän suhisevaa vihreää nauhaa, kuivalla kankhaala kasuavaa hyän hajusta mäntymettää ja sekamettää, missä kasusi lamphaankääpää.

Tarinaa kertoo tyttö, joka kulkee ystäviensä – perheensä lehmien ja muutamien muiden lasten – kanssa. Perhe on hajallaan, mutta tyttö on jo oppinut itsenäiseksi ja tekemään paljon työtä.

Minusta tuntu, että olin ainut ihminen koko maailmassa. Paine nousi kurkkutorvea ylöspäin, kyynelheet tihkuit silmistä, nyyhkytin ja sitte märsäsin täysilä. Itkin särkevää polvea, itteni yksinäisyyttä, ihmistä ylheensä ja pölkäsin omia ja muitten pölköjä.

Vaellus kestää koko vuoden. Ihmiset ja eläimet kulkevat jalan, saavat silloin tällöin syödäkseen, elävät välillä kuin kerjäläiset ja välillä leireillä kuin vangit. Sairaudet ja kuolema tulevat tutuiksi. Ystävälliseksi ajateltu vauras naapurimaa osoittautuu varsin tylyksi kutsumattomille vierailleen.

Seisoin taas jonossa, joka liikku hiljahleen sisälle vielä suuremphaan telthaan. Sinne ko astuin, niin olin aivan äimänä. Tohinan keskelä väki riisu itteänsä. Sakin seassa hääräsi lottia, joitten rintapielessä luki Sanitär.

Vaikka tarina on karu, on Liksomin kieltä ihanaa lukea. Helpotettu meänkieli vie suoraan kertojan maailmaan ja elämään. Väylä on riipaiseva, vaikuttava, vangitseva romaani, jonka aiheina ovat Lapin sodan evakkojen kohtalot sekä ihmisten ja eläinten suhteet, ja jonka suuriksi teemoiksi nousevat pakolaisuus, aikuiseksi kasvaminen sekä elämisen kovuus ja ihmiselämän hauraus.

Net näytit levolisilta, tytyväisiltä elähmään. Niitä ei painanu syylisyys eikä häpeä, net ei tiehneet perisynnistä eikä kantahneet maailmantuskaa. Net osasit ottaa vasthaan sen, mikä tullee. Mie halusin olla niinko net. Huusin Ilonaa. Se nosti päänsä, höristeli korvihaan, kompuroitti neljäle jalale, näki minut ja juoksi kohti. Se nuoli minun naamaa ja mie pörrötin sen ottakiehkuraa.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021: Luukku 2

Joulu ja juhla on … lainattu suomeen tismalleen samasta sanasta mutta eri aikoina.
Germaanisissa kielissä sana on tarkoittanut pakanallisista keskitalven juhlaa ja sittemmin joulua. Sen nykymuotoja ovat muun muassa ruotsin jul ja englannin Yule, joka tosin jo muinoin sai rinnalleen yleisemmin käytetyn sanan Christmas. Joulu on suomessa juhlaa uudempi sana: joulu on saatettu lainata kantaskandinaavista tai jo kantagermaanista, mutta juhla on tullut suomeen jo siinä vaiheessa, kun sana on germaanisessa lainanantajakielessä ollut muodossa *jehwla.
Molemmilla sanoilla on paikkansa suomen kielessä, …
… tapauksia on suomen kielessä muitakin. Esimerkiksi peruna ja päärynä … kietoutuvat toisiinsa jokseenkin hämmentävästi.

Miten? Siitä ja monesta muusta mielenkiintoisesta suomen kielen sanasta voi lukea teoksesta Sana sanasta : suomen kielen jäljillä (Tammi, 2021; 284 sivua), joka on mitä sopivin joulukalenteriluukku: täynnä iloisia yllätyksiä. Ville Eloranta ja Lotta Jalava kirjoittavat niin kiehtovasti ja mukaansatempaavasti, että kirjaa lukee kuin viihdyttävää romaania. Ville Tietäväisen kuvitus täydentää tekstiä oivaltavasti.

Suomen kieli ei saapunut Suomeen ensimmäisenä

Kantasaamenkaan puhujat eivät toki olleet ensimmäisiä Suomen asuttajia. — Ensimmäisten asukkaiden kielistä ei ole jäänyt jälkiä, elleivät niiden perintöä ole tuntematonta alkuperää olevat paikannimet, kuten Saimaa.

Teos on mitä kiinnostavinta luettavaa kielemme historiasta ja sanojen etymologiasta, siitä miten ja miksi kieli muuttuu eli elää. Tarinat sanojen ja kielen ilmiöiden, kuten lainojen, muodonmuutosten, johdosten ja nimien ihmeellisen maailman takana vievät kauas oman kielemme ja sen sukukielten ja niiden yhteisen kantakielen sekä ”lainanantajakielten” historiaan.

Kirjan luvut ja alaluvut on nimetty houkuttelevasti, esimerkiksi:

  • Vihavaisella saattoi olla jotain hampaankolossa
  • Sijainnin kielioppi on kehopositiivinen
  • Lapsen suusta kuulee tätiyden
  • Ubben niemen varuskunta ja Thorin kyläkauppa
  • Juma, sanoi kantauralilainen
  • Rakkaalla nimellä on monta lasta
  • Arska lyheni johtotehtävissä
  • Pallivahan alkuperä voi tuottaa pettymyksen
  • Eurooppalainen keskivertokieli

Myös esimerkit ehdokkaista omiksi sanoiksi asioille, joista ei ennestään tarvinnut puhua, ovat aina yhtä hauskoja. Agricola loi meille monta sanaa ja kansallisen heräämisen aikaan keksittiin muun muassa tuiki tavallisilta nyt kuulostavat sanat tulevaisuus, tiede ja taide, mutta niillekin lie ollut vaihtoehtoja, jos yliopisto-sanan kanssa kerran kilpailivat kaikkiopisto, oppio ja tietehistö.

Vähän joudun kritisoimaankin, sillä kirjoittajat tuntuvat paikoin elävän modernimman kielen keskellä kuin vaikkapa minä, ihan tavallinen, keski-ikäinen, koulutettu, työssäkäyvä, lukeva suomalaisaikuinen. On aika outoa lukea, että joitain sanoja (vaikkapa tikkaat tai tikaportaat rinnakkain tikapuiden kanssa; tikarappusia edes mainitsematta) on käytetty, kun itse käyttää niitä koko ajan eli edelleen. Tätäkin vähän kummeksun:

Ennen vanhaan ff korvautui suomessa yleisesti hv:llä. Esimerkiksi suomen sanoja kahvi, kirahvi, pihvi, puhveli, sohva ja tohveli vastaavat ruotsin kaffe, giraff, biff, buffel, soffa ja toffel. Myöhempien aikojen lainat eivät ole enää mukautuneet yhtä paljon. Kompaktista ei ole tullut ”kompahtia” eikä liftarista ”lihtaria”, vaikka buffet(ti) saattaa vielä toisinaan vääntyä puhvetiksi.

Siis saattaa toisinaan? Ehkä tutkijoiden kannattaisi liikuskella vielä enemmän pitkin ja poikin tätä suomen puhujien maata kuulostelemassa, miten monella tavalla suomea puhutaan — ja kirjoitetaankin.

Varmaan vähän myös tästä syystä minä (suurena dekkarien ystävänä) kaiketi tämän kirjan aihepiiristä pidän:

Salapoliisiromaani onkin kuvaava vertaus ammattimaiselle historialliselle kielitieteelle. … työhön kuuluu monenlaisten jälkien ja näytteiden systemaattista vertailua muuhun aineistoon, menneiden tapahtuminen mallintamista sekä epäiltyjen tunnistamista. Monien alan ammattilaisten ja valveutuneiden harrastajien mielestä kielen menneisyyden tutkimus voittaa dekkarien jännityksen mennen tullen.

Teos on mainio ehdokas vaikkapa joululahjakirjaksi kelle tahansa vähänkin suomen kielestä kiinnostuneelle.

Kirjabloggaajien joulukalenterin huominen luukku avautuu Hemulin kirjahyllyssä ja aloitusluukkuun pääset Kirjamies-blogissa.

Pakolaiselämää

Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (Icasos, 2021; 249 sivua) on nuorille suunnattu, mutta oikein hyvin aikuisillekin sopiva romaani pakolaisista ja pakolaisuudesta.

Sota oli sotkenut Danielin elämän perusteellisesti. Äiti, isä ja pikkusisko olivat kuolleet. Hän ja isovanhemmat olivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa ja joutuneet pakosalle. Daniel oli kantanut koulukirjojaan ja rakkaimpia tavaroitaan mukanaan asuinpaikasta toiseen. Euroopan-matkalle hän oli ottanut vain puhelimensa ja vaatteita.

Teini-ikäinen Daniel on saanut isovanhempiensa kaikki säästöt ja paennut Syyrian sodan jaloista Kreikkaan. Hän pyrkii kohti Suomea, jossa Jakob-veli jo asuu turvapaikanhakijana. Daniel jää kuitenkin jumiin Ateenaan, jossa hän kokee monta pakolaisten elämässä yleistä vastoinkäymistä ja inhottavuutta, mutta kohtaa myös suomalaisen kirjailijan ja tämän perheen.

Kirjan kakkospäähenkilön Islan, joka on Danielin ikätoveri, Heikki-isä on toimittaja ja kirjailija. Hän löytää Danielin haastateltavakseen, kun perhe lomailee Ateenassa.

Suomalaisperhe palaa kotiin, mutta talven koittaessa koditon ja rahaton Daniel on jo epätoivoinen ja päättää lopulta ottaa yhteyttä kesällä tapaamaansa Heikkiin.

Daniel sulki silmänsä. Ajatukset kiersivät päässä, eikä hän saanut unta. Isovanhempien puutarhan ajatteleminenkaan ei auttanut. Minun pitää päästä täältä, tai tulen hulluksi.

Romaani on yhteiskunnallinen, vakavakin, muttei vaikeista aiheistakaan kertoessaan liian raskas, vaan sujuvasti etenevä ja mielenkiintoinen. Hauskasti Tiainen on valinnut henkilöilleen nimipareja: Jaakko ja Jakob, Isla ja Izla.

Tiainen kirjoittaa kauhistelematta, yksinkertaisesti todeten. Hän ei paisuttele, vaan kertoo ja kuvailee. Teos on kokeneen kirjailijan vakuuttavaa työtä, jota lukee ilokseen, vaikkei aihe iloinen olekaan.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: