Kirjabloggaajien joulukalenteri 2022 – luukku 15

Tämä on kirjabloggaajien joulukalenterin viidestoista luukku. Eilisen luukku on Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissa ja huomisen luukku avautuu Kirjaluotsissa. Linkit kaikkiin joulukalenteriblogeihin näet Ankin kirjablogin aloitusluukusta.

Monille joulu on (myös) ruokajuhla, joten tässä kirjabloggaajien joulukalenterin luukussa esittelen kaksi mainiota kotimaista ruokakirjaa.

Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria – suolalihasta sushiin (Gaudeamus, 2021; 525 sivua) on laaja mutta nopealukuinen ja viihdyttävä Suomen ruokahistorian yleisesitys, joka samalla kytkee maamme syömisten ja juomisten menneisyyden ja nykyisyyden muuhun maailmaan.

Tiesittekö, että

  • Suomen ensimmäinen kasvisravintola perustettiin vuonna 1894?
  • 1930-luvulla vanhempia kannustettiin antamaan lapsilleen syötäväksi kotimaista sokeria?
  • maamme ensimmäinen sähköliesillä varustettu asuintalo valmistui Kotkaan vuonna 1929 ja että vuonna 1939 kotitaloussähköliesiä oli Suomessa peräti 6400?
  • ikiaikaiseksi mielletty jokamiehenoikeus – esim. lupa poimia marjoja ja sieniä kenen tahansa metsistä – on ilmiönä melko uusi ja käsitettä on käytetty nykymerkityksessä vasta toisen maailmansodan jälkeen?
  • säilykehernekeitto tuli kauppoihin vuonna 1952?
  • valmistus- ja lisäaineet, säilytysohjeet ja tieto viimeisestä myyntipäivästä on pitänyt lisätä elintarvikepakkauksiin vuodesta 1979 lähtien?
  • viineille tarvitsi vuoteen 1969 sakka hallussapitoluvan?
  • Kuopioon perustettiin intialainen ravintola vuonna 1982 samalle kadulle, jolla toimi myös italialainen pizzaravintola ja savolainen kalakukkopuoti?

Miksi ruokahistoriaa sitten kannattaa tuntea? … antaa välineitä jopa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. …millä tavalla suomalaiset ovat vuosisatojen ajan varautuneet omavaraisuuteen … ymmärtää esimerkiksi syötävistä eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja… omiaan lisäämään myös ruokaa kohtaan tunnettua kunnioitusta… Suomen ruokahistoria on usein ollut nimenomaan niukkuuden historiaa. …kun niukkuus on viimein hellittänyt, on ruoasta ja sen riittävyydestä osattu myös iloita.

Annika Lutherin Rukiin viljava historia (S&S, 2022; Rågen. En spretig historia, 2022; kuvittanut Herta Donner; suomentanut Kari Koski; 288 sivua) voi kuulostaa kuivalta, mutta on kaikkea muuta. Sujuvasti kirjoitettu ja suomennettu teos alkaa heinän ja ruohonsyöjien kilpavarustelusta kauan ennen ihmisen aikaa ja päättyy geenipankkeihin, tulevaisuuteen katsoen.

Miksi ruista viljellään niin vähän? Vaikka Suomessa kehuskelemmekin hyvällä ruisleivällämme, jota leivotaan vuosittain noin 90 000 tonnista ruista, ruokakauppojen leipähyllyistä näkee, että suomalaiset syövät entistä enemmän pehmeää vehnäleipää. Koska suomalaisen ruisleivän täytyy sääntöjen mukaan sisältää vähintään 50 prosenttia ruista, todellinen osuus on vieläkin pienempi kuin pusseista näkyy. Ruotsissa ja Saksassa olen nähnyt ruisleipää, josta 90 prosenttia on vehnää.
Tavalliseen tapaan syynä on ennen kaikkea talous.

Ehkä rukiin terveellisyydestä ei puhuta tarpeeksi? Ei se varsinaisesti korostu Lutherin kirjassakaan.

Ruoka-aineiden, niiden tuottamisen, ruokien ja valmistuksen, ruokailun ja siihen liittyvien tapojen, nälkäisten ja ruokapuolan, ruoanvalmistajien ja ruokailijoiden historia on osa kulttuurihistoriaa, ihmiskunnan historiaa. Siitä tietäminen valaisee myös nykyisiä valintojamme.

Tutustu vaikkapa joulunpyhien ratoksi näihin mainiosti kirjoitettuihin ja kuvitettuihin kirjoihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin pettuleipää tai kuivaa känttyä.

P. S. Oletteko muuten huomanneet, etteivät kaikki enää osaa taivuttaa ruis-sanaa?

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020 – luukku 15

Taide on huoletonta. Tiede on huolellista. Tiede on nillitystä. Taide on jallitusta. Tiede on kielen täsmällisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Taiteeseen taas kuuluu aina irrationaalinen elementti, levottomuutta herättävä epätasapaino, jonkinasteinen läpinäkymättömyys, kaaoksen henkäys.

Juha Hurme sai vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaaniksi mielletyllä monilajisella teoksellaan Niemi. Tänä vuonna ilmestynyt Suomi (Teos, 2020; 479 sivua) on sen jatko-osa ja samaan tapaan lajityyppimäärittelyjä pakeneva ja yhdistelevä. Suomen lukeminen ei edellytä Niemen tuntemista, mutta molempia suosittelen lämpimästi.

En muista tarkkaan, mainitaanko kirjassa joulu, mutta joulukirjaksikin teos sopii. Suomihan on (ainakin suomalaisten mielestä) joulun ja etenkin joulupukin maa.

Kulttuuria on kaikki se, mikä erottaa ihmiset muista eläimistä. Kulttuurilla on näin ollen jopa viiden miljoonan vuoden mittainen historia. Kulttuuri on resurssi, ja sivistys on asenne, jolla tätä resurssia lähestytään, sivistys on kulttuurin käyttämistaitoa ja hinkua siihen.
Kulttuuri on kivaa. Tämän lisäksi se on välttämättömyshyödyke, kaiken aikaa muuttuva keinovarasto, joka avulla ihminen selviää muuttuvassa maailmassa.

Niemen lailla Suomi vilisee ihmisiä ja aatteita ja sen punaisena lankana kulkee monin tavoin Kalevala. Toisin kuin Niemen, jota luin pieninä annoksina, lähes ahmin Suomen. Lienen ollut erilaisessa lukutilassa, sillä vastaavanlaisesta runsaudensarvesta on kyse: historiaa, filosofiaa, kansatiedettä, kielitiedettä, uskontotiedettä, musiikkitiedettä, teatteritiedettä. taidehistoriaa, tieteenfilosofiaa, kirjallisuustiedettä, kulttuurihistoriaa, luonnontieteitä, kansanrunoutta, runoutta, rillumareita…

Jälleen hihittelin lukiessani usein itsekseni ja paikoin nauroin ääneen. Viihdyin todella hyvin tämän viisaan ja hauskan kirjan parissa. Lukeaa, ihmiset, lukekaa, jouluna ja muulloin, Suomea ja muuta.

Kirjabloggaajien joulukalenterin huominen luukku avautuu Kirjaluotsissa ja eilinen avattiin Aina joku kesken -blogissa.

Kirjabloggaajien joulukalenterin 14. luukku

Kirsi Pehkosen kertomuskokoelma Lahja : 24 joulutarinaa aikuisille (Valmiixi, 2015; 168 sivua) sopii paremmin kuin hyvin kirjabloggaajien perinteisen joulukalenterin luukuksi. Kokoelma toimii joulukalenterina, joulunaluslukemisena, joululukemisena, joululahjana.

Aikomukseni oli lukea tarinat joulukalenterin tapaan eli yksi jokaisena päivänä joulukuun ensimmäisestä jouluaattoon, mutten malttanut. Lyhyet tarinat — isohkolla fontilla painettuina muutaman sivun mittaiset — ovat kaltaiselleni kärsimättömälle ja nopealle lukijalle sellaiseen lukutahtiin aivan liian mukaansatempaavia.

Moni tarinoista on herkkä, usea humoristinen, joissain on jännitystä ja toisissa outoutta, suorastaan suomikummaa. Jotkin ovat kevyitä mutta toiset vakavia, jopa surullisia, mutta monesti mukana on myös romantiikkaa. Lähes kaikki ovat jollain tavoin yllätyksellisiä tai odottamattoman käänteen saavia kertomuksia. On taito luoda sellainen draaman kaari näin lyhyissä tarinoissa.

Taitavasti punottujen tarinoiden aiheet ovat pääosin arkisia ja silti jouluisia: pikkujoulumekon metsästys, perheenäidin joulunalusväsymys, kauppahallin joulutungoksen sähkökatko, joulukuusenhakumatka, joulupukkikeikka, jouluaaton lumityöt, naapurien joulutervehdys. Teemoiltaan pienet tarinat ovat usein suuriakin: anteeksianto, hyvitys, köyhyys, kodittomuus, rakkaus, surutyö. Hengellisiä tarinat eivät ole. Sen sijaan joissakin on mukana tonttuja. Hieno joulukirja.

Luukku 13 avautui eilen Kirsin Book Clubissa ja huomisen luukun voi avata Kirja vieköön! -blogissa. Lukuisaa joulunalusaikaa!

kirjabloggaajienjoulukalenteri20181.jpg
Kalenterikuva: Niina Tolonen

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: