Kirjabloggaajien joulukalenteri 2022 – luukku 15

Tämä on kirjabloggaajien joulukalenterin viidestoista luukku. Eilisen luukku on Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissa ja huomisen luukku avautuu Kirjaluotsissa. Linkit kaikkiin joulukalenteriblogeihin näet Ankin kirjablogin aloitusluukusta.

Monille joulu on (myös) ruokajuhla, joten tässä kirjabloggaajien joulukalenterin luukussa esittelen kaksi mainiota kotimaista ruokakirjaa.

Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria – suolalihasta sushiin (Gaudeamus, 2021; 525 sivua) on laaja mutta nopealukuinen ja viihdyttävä Suomen ruokahistorian yleisesitys, joka samalla kytkee maamme syömisten ja juomisten menneisyyden ja nykyisyyden muuhun maailmaan.

Tiesittekö, että

• Suomen ensimmäinen kasvisravintola perustettiin vuonna 1894?
• 1930-luvulla vanhempia kannustettiin antamaan lapsilleen syötäväksi kotimaista sokeria?
• maamme ensimmäinen sähköliesillä varustettu asuintalo valmistui Kotkaan vuonna 1929 ja että vuonna 1939 kotitaloussähköliesiä oli Suomessa peräti 6400?
• ikiaikaiseksi mielletty jokamiehenoikeus – esim. lupa poimia marjoja ja sieniä kenen tahansa metsistä – on ilmiönä melko uusi ja käsitettä on käytetty nykymerkityksessä vasta toisen maailmansodan jälkeen?
• säilykehernekeitto tuli kauppoihin vuonna 1952?
• valmistus- ja lisäaineet, säilytysohjeet ja tieto viimeisestä myyntipäivästä on pitänyt lisätä elintarvikepakkauksiin vuodesta 1979 lähtien?
• viineille tarvitsi vuoteen 1969 sakka hallussapitoluvan?
• Kuopioon perustettiin intialainen ravintola vuonna 1982 samalle kadulle, jolla toimi myös italialainen pizzaravintola ja savolainen kalakukkopuoti?

Miksi ruokahistoriaa sitten kannattaa tuntea? … antaa välineitä jopa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. …millä tavalla suomalaiset ovat vuosisatojen ajan varautuneet omavaraisuuteen … ymmärtää esimerkiksi syötävistä eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja… omiaan lisäämään myös ruokaa kohtaan tunnettua kunnioitusta… Suomen ruokahistoria on usein ollut nimenomaan niukkuuden historiaa. …kun niukkuus on viimein hellittänyt, on ruoasta ja sen riittävyydestä osattu myös iloita.

Annika Lutherin Rukiin viljava historia (S&S, 2022; Rågen. En spretig historia, 2022; kuvittanut Herta Donner; suomentanut Kari Koski; 288 sivua) voi kuulostaa kuivalta, mutta on kaikkea muuta. Sujuvasti kirjoitettu ja suomennettu teos alkaa heinän ja ruohonsyöjien kilpavarustelusta kauan ennen ihmisen aikaa ja päättyy geenipankkeihin, tulevaisuuteen katsoen.

Miksi ruista viljellään niin vähän? Vaikka Suomessa kehuskelemmekin hyvällä ruisleivällämme, jota leivotaan vuosittain noin 90 000 tonnista ruista, ruokakauppojen leipähyllyistä näkee, että suomalaiset syövät entistä enemmän pehmeää vehnäleipää. Koska suomalaisen ruisleivän täytyy sääntöjen mukaan sisältää vähintään 50 prosenttia ruista, todellinen osuus on vieläkin pienempi kuin pusseista näkyy. Ruotsissa ja Saksassa olen nähnyt ruisleipää, josta 90 prosenttia on vehnää.
Tavalliseen tapaan syynä on ennen kaikkea talous.

Ehkä rukiin terveellisyydestä ei puhuta tarpeeksi? Ei se varsinaisesti korostu Lutherin kirjassakaan.

Ruoka-aineiden, niiden tuottamisen, ruokien ja valmistuksen, ruokailun ja siihen liittyvien tapojen, nälkäisten ja ruokapuolan, ruoanvalmistajien ja ruokailijoiden historia on osa kulttuurihistoriaa, ihmiskunnan historiaa. Siitä tietäminen valaisee myös nykyisiä valintojamme.

Tutustu vaikkapa joulunpyhien ratoksi näihin mainiosti kirjoitettuihin ja kuvitettuihin kirjoihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin pettuleipää tai kuivaa känttyä.

P. S. Oletteko muuten huomanneet, etteivät kaikki enää osaa taivuttaa ruis-sanaa?

Naistenviikko — Leena

Yksi tietokirjakin mahtuu naistenviikolle. Tai oikeastaan kaksi.

Ravitsemusterapeutti Leena Putkosen Superhyvää suolistolle : herkkävatsaisen elämä kuntoon (Otava, 2016; 174 sivua) on selkeä ja helposti ymmärrettävä teos meille, jotka kärsimme herkästä vatsasta ja ärtyvästä suolesta. Se kertoo — myös omakohtaisesti — elämästä herkän vatsan kanssa ja antaa vinkkejä oireiden hallitsemiseksi FODMAP-ruokavalion avulla. Kirjassa on noin 25 ruokaohjetta. Olen testannut niistä kahta ja hyvää oli; sarvien (kuva) täytettä tosin muutin.

Suomessa käytetään nimitystä FODMAP-ruokavalio, vaikka oikeastaan kyse on low-FODMAPista, sillä juuri tuon lyhenteen takaa löytyviä paksusuolen bakteerien käymisruuaksi erityisen hyvin kelpaavia hiilihydraatteja rajoitetaan. Kyse ei ole mistään ihmedieetistä tai hetkellisestä ruokavillityksestä, vaan tieteelliseen näyttöön perustuvasta pätevästä keinosta hoitaa tämäntyyppisiä ruoansulatusvaivoja, jotka vähintään huonontavat elämänlaatua ja pahimmillaan invalidisoivat.

Samassa yhteydessä esittelen myös toisen oivallisen kotimaisen (low-)FODMAP-ruokavaliokirjan, Reijo Laatikaisen kirjoittaman Herkän vatsan valinnat : suolisto kuntoon ruokavaliolla (Kirjapaja, 2015; 126 sivua). Kirja ei ole omakohtainen niin kuin Putkosen teos, mutta sen sijaan faktapotoisempi. Myös Laatikainen on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on erikoistunut vatsavaivojen hoitamiseen. Tässä kirjassa on runsaasti ruokavaliotietoutta ja noin 20 ruokaohjetta.

Onneksi saatavilla on suomeksi(kin) jo kaksi asiantuntijan kirjaa tästä aiheesta. Lukeminen onnistuu pöntölläkin, mutta onhan mukavampaa, kun vatsaan ei koske eikä päällimmäisin huoli ole aina lähimmän vessan sijainnin selvittäminen.

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Italiaan ihastuneen ihmettelyjä

Medicien naapurissa (Otava, 2008, 189 sivua) on alaotsikkonsa mukaan pieni kirja Italiasta. Enimmäkseen Kirsi Piha kuitenkin kirjoittaa lomamaakunnastaan Marchesta ja asuinkylässään tekemistään havainnoista, vaikka yleistääkin — usein vaan ei aina osuvasti — havaintonsa koko Italiaa tai kaikkia italialaisia koskeviksi.

Teos on sujuvasti joskaan ei mitenkäään persoonallisesti kirjoitettu, pääosin viihdyttävä ja osin myös informatiivinen katkelma kuvauksia italialaisesta elämänmenosta, (ruoka- ja juoma)kulttuurista sekä saapasmaalaisista ja heidän tavoistaan ja elämänasenteistaan. Italiasta kiinnostuneelle kirja on hyvinkin kiintoisaa luettavaa.

Toisaalta Piha harrastaa myös ärsyttävää kritiikittömyyttä: kaikki mustat oliivit eivät suinkaan ole värjättyjä; nykyään käytetty italian (kirja)kieli ei ole erityisen vanha tai millään tavalla sen ”arvokkaampi” kuin vaikkapa suomen kieli; ”tavallinen” suomalainen kalakeitto lienee italialaiselle vähintään yhtä ”eksoottinen” kuin päin vastoin; Suomessakin on taatusti ravintoloita, joissa saa jälkiruuaksi tuoreita hedelmiä tai marjoja (Pihan mukaan ei yhtäkään tai korkeintaan omenan voisi saada); myös Ranskassa lakkoillaan ahkerasti eikä olla siinä mielessä ”tylsän järjestelmällisiä” ja niin edelleen. Objektiivisuudesta ei tietenkään tarvitse tällaisessa fanituskirjassa piitata, mutta toisaalta faktoja voisi myös tarkistaa.

Kirjassa ei ole mainintaa siitä, että nämä pikkupakinat olisi julkaistu aiemmin erillsinä esimerkiksi jossakin lehdessä, mutta ajatus tulee välillä mieleen muun muassa siksi, että tiettyjä havaintoja ja kommentteja toistetaan.