Kaunis mutta kuollut (Karisto, 2017; 304 sivua) on Terttu Autereen kolmas 1930-luvulle sijoittuva lääninetsivä Juhani Kuikan rikostutkimuksia kuvaava dekkari. Samalla etenee Kuikan ja opettaja Onerva Ojalan aiemmissa romaaneissa alkunsa saanut suhde, sillä Onerva on sattunut nappaamaan sijaisuuden juuri siitä koulusta, jossa tapahtuu henkirikos.
Pienen itäsuomalaisen kauppalan — veikkaan esikuvaksi Lauritsalaa — yhteiskoulun iloinen, kaunis ja värikäs piirustuksenopettaja Iiris Soivio löydetään kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisten jälkeen. Iiris herätti eläessään pikkupaikkakunnalla huomiota niin pukeutumisellaan kuin käytökselläänkin. Miehet hurmaantuivat, naiset joko ihailivat, kadehtivat tai pelkäsivät oman liittonsa puolesta. Mutta kenellä oli motiivi ja tilaisuus tappaa?
Epäiltyjen ja jututettavien joukossa on koulun opettajien ja oppilaiden lisäksi heidän perheenjäseniään ja koulun talonmiespariskunta eikä Kuikalla ole lukuisia kuulusteluja ja selvityksiä tehdessä apunaan kuin yksi paikallinen poliisimies. Samaan aikaan kihlattu Onerva — jonka luona Kuikka välillä pientä pahennusta herättäen yöpyy — haluaa sopia hääpäivän, mutta auttaa lopulta hieman myös rikoksen selvittämisessä.
Kaunis mutta kuollut on leppoisa, nostalginen ja perinteitä kunnioittava dekkari, jota on mukava lukea, vaikka onkin kyse henkirikoksesta. Kaukana ovat nykytrillerien kauhut ja piinat.
Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.
Tuulevin lukublogi 