Naistenviikko 2020 – naisten arki

Teoksessa Pyykkilaudasta pillereihin – naisten arki Suomessa 1950-1970-luvuilla (Minerva, 2020; 220 sivua) tutkija Maria Vanha-Similä kuvaa noiden vuosikymmenten muutoksia, jotka vaikuttivat suomalaisten naisten arkeen. Naisten elämä muuttui todella monella tavalla ja kaikilla elämän osa-alueilla yhteiskunnan kehittyessä sota-ajan jälkeisestä niukkuudesta kohti 70-luvun hyvinvointiyhteiskuntaa.

Teos on kirjoitettu sujuvasti ja luotaa arkea erittäin monelta kannalta. Olen elänyt kirjan kuvaamista vuosikymmenistä kahdella ja se toi mieleeni monenlaisia muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kirja muistuttaa konkreettisella tavalla siitä, miten nopeasti maailma on muuttunut ja millaisia mahdollisuuksia nyky-yhteiskunta, -kulttuuri, -teknologia ja -asenneilmapiiri tarjoavat, jos niitä vain halutaan käyttää. Suomessa ei suuri osa naisten päivästä kulu enää vettä sisään tai ulos kantaen, mutta yhä vielä naiset tekevät keskimäärin enemmän kotitöitä kuin miehet. Suomessa naisilla on ollut mahdollisuus ehkäisyyn jo vuosikymmeniä; silti vieläkin on yhteisöjä, joissa naisille (ja miehille) ei suoda tätä oikeutta.

Suosittelen kirjaa kaikille Suomen lähihistoriasta ja niin sanottujen tavallisten ihmisten elämästä ja sen muuttumisesta kiinnostuneille.

Naistenviikon haasteen takana on jälleen Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

 

Naistenviikko 2020 – kätilöt ja nunnat

Flavia palaa kotiin

Alan Bradleyn viihdyttävää Flavia de Luce -sarjaa ilmestyy suomeksi kiitettävää tahtia. Kolmasti naukui kirjava kissa (Bazar, 2018; Thrice the brinded cat hath mew’d, 2017; suomentanut Maija Heikinheimo; 367 sivua) on kahdeksas nuoren kemisti-etsivän seikkailuista kertova romaani. Siinä Flavia on onneksi taas kotikylässään Englannissa kolkon kanadalaisen tyttökoulun sijaan.

Kotona eivät asiat ole sen paremmin kuin ennenkään, mutta Flavialle isän sairastuminen — josta hän toki on huolissaan — ja sisarten välinpitämättömyys antavat mahdollisuuden vapaasti tutkia rikoksia. Onneksi 12-vuotiaalla salapoliisilla on kuitenkin uskollinen Dogger turvanaan ja muutkin luotettavat aikuiset tarvittaessa apunaan.

Tällä kertaa Flavia törmää erakoituneen puunveistäjän ruumiiseen tämän kotona, jossa johtolankana esiintyy naapurin kissa. Monimutkainen juonikudelma kuoleman lavastamisineen ei ehkä kaikilta osin kestä kriittistä tarkastelua, muttei dekkarisarja, jossa pikkutyttö ratkaisee 1950-luvulla useamman murhan vuodessa samassa pikkukylässä, muutenkaan uskottavuuksiin perustu.

Kaiken reippauden ja rohkeuden vastapainoksi sarjan taustavire on surumielinen, paikoin synkkäkin. Itsenäinen päähenkilö vertautuu taustoiltaan Peppi Pitkätossuun, vaikka pärjääkin suurten lihasvoimien sijaan huikeilla älynlahjoillaan.

Flavian hahmo on yhtä valloittava kuin ennenkin, vaikka 12-vuotias onkin jo hieman vähemmän lapsi kuin 11-vuotias. Odotankin jo seuraavaa osaa.