Flavia palaa kotiin

Alan Bradleyn viihdyttävää Flavia de Luce -sarjaa ilmestyy suomeksi kiitettävää tahtia. Kolmasti naukui kirjava kissa (Bazar, 2018; Thrice the brinded cat hath mew’d, 2017; suomentanut Maija Heikinheimo; 367 sivua) on kahdeksas nuoren kemisti-etsivän seikkailuista kertova romaani. Siinä Flavia on onneksi taas kotikylässään Englannissa kolkon kanadalaisen tyttökoulun sijaan.

Kotona eivät asiat ole sen paremmin kuin ennenkään, mutta Flavialle isän sairastuminen — josta hän toki on huolissaan — ja sisarten välinpitämättömyys antavat mahdollisuuden vapaasti tutkia rikoksia. Onneksi 12-vuotiaalla salapoliisilla on kuitenkin uskollinen Dogger turvanaan ja muutkin luotettavat aikuiset tarvittaessa apunaan.

Tällä kertaa Flavia törmää erakoituneen puunveistäjän ruumiiseen tämän kotona, jossa johtolankana esiintyy naapurin kissa. Monimutkainen juonikudelma kuoleman lavastamisineen ei ehkä kaikilta osin kestä kriittistä tarkastelua, muttei dekkarisarja, jossa pikkutyttö ratkaisee 1950-luvulla useamman murhan vuodessa samassa pikkukylässä, muutenkaan uskottavuuksiin perustu.

Kaiken reippauden ja rohkeuden vastapainoksi sarjan taustavire on surumielinen, paikoin synkkäkin. Itsenäinen päähenkilö vertautuu taustoiltaan Peppi Pitkätossuun, vaikka pärjääkin suurten lihasvoimien sijaan huikeilla älynlahjoillaan.

Flavian hahmo on yhtä valloittava kuin ennenkin, vaikka 12-vuotias onkin jo hieman vähemmän lapsi kuin 11-vuotias. Odotankin jo seuraavaa osaa.

Flavia de Luce jälleen vauhdissa — dekkariviikko 2017: 2

Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017; The Dead in their Vaulted Arches, 2014, suomentanut Maija Heikinheimo;  331 sivua) on suositun ja viihdyttävän Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa. Edellinen osa päättyi 11-vuotiaan harrastajakemistin ja -salapoliisin isän dramaattiseen ilmoitukseen, että Harriet-äiti on lopultakin löydetty. Tämä on kadonnut vain muutamia kuukausia kolmannen tyttärensä Flavian syntymän jälkeen.

Kuolleet linnut eivät laula alkaa siitä, että de Lucen perhe ja lähes koko Bishop Laceyn kylä on rautatieasemalla odottamassa Harrietin ruumista kuljettavaa junaa. Asemalla tuntematon muukalainen ehtii kuiskata oudon viestin Flavian korvaan ennen kuin hänet työnnetään juuri saapuvan junan alle. Kuka kuoli ja kuka tappoi — siinä riittää selvitettävää hautajaisvalmisteluiden ohessa. Flavia ennättää myös löytää rapistuvan kotikartanonsa Buckshawn vintiltä vanhan filminauhan, käydä lennolla äitinsä entisellä pienkoneella ja tietenkin tehdä muutamia kemiallisia kokeita.

Suvun tarkimmin varjellut salaisuudet alkavat paljastua ja Flavian elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Sarja kaipasikin jo jotakin uutta.

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

 

Flavia de Lucen uusin seikkailu

Alan Bradleyn luoma valloittavan ärsyttävä Flavia de Luce on sarjan viidennessä romaanissa edelleen 11-vuotias harrastelijasalapoliisi, joka asuu englantilaisessa Bishop Laceyn pikkukylässä 1950-luvulla. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Bazar, 2016; Speaking from Among the Bones, 2013; suomentanut Maija Heikinheimo; 410 sivua) kuvaa, kuinka tämä neitietsivä-peppipitkätossu-kombinaatio törmää pääsiäisviikon kunniaksi kirjaimellisesti ruumiiseen.

Flavia notkuu tietenkin uteliaisuuttaan paikalla kirkossa, kun kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin hautaa avataan, jotta sitä voitaisiin pääsiäispyhinä esitellä pyhimyksen kuolinpäivän 500-vuotisjuhlan kunniaksi. Haudasta löytyykin yllättäen kirkon urkurin ruumis kaasunaamari kasvoillaan eikä selitystä, murhaajaa tai muitakaan tapauksien mutkia pysty selvittämään kukaan muu kuin Flavia, tuo nerokas pikku kemisti. Kylän poliisi on tapansa mukaan hidasliikkeinen ja oikeastaan vain odottaa pikkuneitimarplen ratkaisevan rikoksen.

Sivujuonena Flavia tutustuu myös erikoiseen henkilöön, josta ei tiedä, onko hän lapsi vai aikuinen, vankina vai suojattuna. Sen sijaan suuren mutta kolkon kotikartanon — joka on postimerkkiharrastukseensa keskittyvän isännän saamattomuuden vuoksi joutumassa vasaran alle — keittäjä rouva Mullet ja yleismies Dogger jäävät tällä kertaa aiempaa pienempiin sivuosiin eivätkä isosiskot jaksa enää olla yhtä ilkeitä kuin ennen. 

Isä on aina ollut lähinnä taustaa, mutta nyt hän kertoo peräti kahdesti jotakin mullistavaa. Niinpä Bradley pienin askelin avaa puoliorvon Flavian äitiin liittyvää salaisuuden verhoa. Tavattoman sujuvaa, leppoisaa ja viihdyttävää dekkarikirjallisuutta kaavamaisuudestaan huolimatta.