Lisää reissunaisia

Laila Heinemannin teoksen Naisia matkalla – tyttöjä, vaimoja ja ikäneitoja maailmalla (Books on Demand, 2019; 232 sivua) reissunaisista osa on samoja kuin Päivi Laitisen kirjassa, mutta osa uusia tuttavuuksia. Heinemann kirjoittaa matkailleista naisista teemoittain, ei henkilöittäin, mikä tekee teoksista erilaisia, vaikka niissä on myös paljon samaa.

He eivät halunneet olla miehiä, he halusivat vain olla yhtä vapaita kuin miehet.

Heinemann pohtii, mikä on matkailua. Se onkin hyvä kysymys. Mitä kaikkea voi raahata mukanaan ja kuinka suuren seurueen kanssa matkustaa ilman, että kyseessä on muuttokuorma matkatavaroiden sijaan?

Entä onko vaikkapa pyhiinvaellus matkailua? Heinemann on ottanut mukaan kaksi keskiajan naista, joiden tiedetään olleen pyhiinvaeltajia: italialaisen Pyhän Bona Pisalaisen, josta ei tiedetä kovin paljon, ja englantilaisen Margery Kempen, jonka omaelämäkerta hautui kirjaston uumenissa vuoteen 1934.

Myöhemmin monia naisia ajoivat matkoille kyltymätön uteliaisuus ja tutkiva mieli. Naisille vain ei vuosisatoihin suotu kunnollista koulutusta tai oppiarvoja, eikä usein edes pääsyä kirjastoihin ja arkistoihin. Tästä seurasi se myönteinen puoli, että heidän oli pakko tehdä kenttätyötä, kun taas tiedemiehet ahkeroivat tutkijankammioissaan.

Alkuun naiset tyytyivät matkoillaan vain keräämään luonnontieteellisiä näytteitä. … Keräämiseen ei tarvittu akateemista koulutusta.

Yksi kiinnostavista poikkeuksista ”pelkkiin kerääjiin” on jo 1600-luvun lopulla tyttärensä kanssa Surinamissa matkaillut Maria Sibylla Merian, joka oli tunnettu kasvimaalari ja hyönteistutkija, toki ilman oppiarvoa. Työn arvo tunnustettiin todella vasta 1900-luvun lopulla.

Heinemann pohtii Ida Pfeifferin matkustusmotiiveja. Nainen matkusti kaikkialla maailmassa ja kirjoitti (kenties väritetysti) seikkailuistaan, mutta tuntuu ylenkatsoneen lähes kaikkia paikkoja ja niiden asukkaita.

…välillä tämän päivän lukijan väkisinkin ihmettelee, miksi hän ylipäätään halusi nähdä muita maita.

Teoksen hauskoihin yksityiskohtiin kuuluu muiden muassa se, että 1870-80-luvuilla laajalti matkaillut Marianne North, joka osti matkalipun San Franciscosta New Yorkiin ja sai sille matkustusaikaa peräti 20 vuotta.

Kun yritettiin estää naisia lähtemästä matkalle yksin, se argumentti, jota useimmin käytettiin – sovinnaisuuden lisäksi – oli turvallisuus.
… matkustaminen saattoi silti olla siirtomaavallan aikoina naisille jopa turvallisempaa kuin miehille, koska heitä ei koettu valloittajiksi eikä uhkaksi.
… Aivan yksin nämä naismatkailijat kuitenkin harvoin matkustivat … miehillä tosin oli vieläkin suuremmat retkikunnat, koska heillä oli enemmän varoja käytettävissään. … Jokainen tohtori Livingstonen Afrikan matkoista maksoi yli 50 000 puntaa, yksi Mary Kingsleyn matka 300 puntaa.

Mikä näissä matkailleissa naisissa kiinnostaa? Päättäväisyys, rajojen rikkominen, patriarkaatin uhmaaminen, tiedonjano, pelottomuus, kenties myös mukavuudenhalun puute. Kun itse on haluton matkaamaan kovin eksoottisiin paikkoihin tai kulkemaan epämukavissa olosuhteissa kuten vaikkapa rämpimään viidakoissa tai taivaltamaan autiomaissa, ja kun omista matkustustavoista moottoripyöräkyyti lienee eksoottisin ja matkan kestoista noin kuukausi pisin, on vastustamattoman kiehtovaa lukea menneiden vuosisatojen rohkeista reissunaisista oman kodin turvassa.

Tosia ja keksittyjä patikointitarinoita

Johanna Sinisalo on yksi Suomen parhaita kirjailijoita. Hänen uusin teoksensa Salattuja voimia : opas valoisille ja pimeille poluille (Teos, 2012) yhdistää novellin, tositarinan ja faktatiedon toimivaksi kokonaisuudeksi, jonka teemana on patikointi. Niminovelli Salattuja voimia on oikeastaan pienoisromaani; muut tarinat lyhyempiä.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja taitavasti niin kaunokirjallista kuin asiatekstiäkin. Mielenkiintoista tässä teoksessa on se, että kirjailija paljastaa, mistä on saanut idean, aiheen kuhunkin kertomukseensa ja/tai johonkuhun henkilöhahmoon, sekä paljonko jossakin jutussa on totta ja minkä verran mielikuvituksen tuotetta.

Patikointiharrastuksen aloittamisesta kiinnostuneelle kirjassa on myös runsaasti kokeneen kävelymatkailijan tarjoamaa faktatietoa ja opastusta; turhan pienellä präntillä tosin. Muun eli kaunokirjallisen osuuden lukeminen ei kuitenkaan edellytä minkäänlaista patikointi-innostusta.

Kuukauden pyöräretki

Osmo Soininvaara bloggasi kesällä 2007 kuukauden ajan Helsingin Sanomille fillarireissultaan Tallinnasta Nizzaan. Viime vuonna Teos julkaisi blogiin pohjautuvan tekstin kirjana Fillarilla Nizzaan. Itse ajan polkupyörällä todella vähän, joten nimenomaan fillarireissun kuvaus ei minua sen erityisemmin kiinnostanut; sen sijaan tartuin opukseen siksi, että reitti näytti kulkevan monien mp-reissuilta tuttujen seutujen läpi.

Reissun lähtökohta oli vitsi tai vedonlöynti. Karkea arvio matkan pituudesta oli 3000 km eikä aikaa työkiireiden vuoksi ollut kuin kuukausi. Isoja teitä oli siis lähdettävä liikkeelle. En voi edes kuvitella, miten loppumattoman tylsältä viivasuora ja vilkasliikenteinen Via Baltica tuntuu fillarivauhdilla, kun se nopeammallakin vehkeellä on puuduttava. Eksymisiä sattui, aika paha kaatuminenkin, samoin vastatuulta, sadetta, hellettä ja joskus aika huonoja reittivalintoja; matkaakin kertyi lähes 400 km yli arvioidun kolmen tuhannen, mutta aika riitti, eikä mukaan mahtunut kuin yksi pieni fuskaus, 60 kilometrin pätkä junakyydillä Saksasta Itävaltaan.

Kirjaa lukiessani opin paitsi monta asiaa (matka)polkupyöräilystä myös sen, että samoja asioita muutkin suomalaiset Euroopan teitä reissatessaan miettivät: vertailevat kotimaataan ja matkailukohdettaaan, pohtien vaikkapa sitä, miten muissa maissa paitsi Suomessa pienessäkin kylässä (joka lisäksi usein on nätti, jollei jopa kaunis, toisin kuin ruma Suomi*) on tarjolla monenmoisia palveluita; taikka pohtivat raskaan liikenteen seassa tuskaillessaan, onko välttämätöntä rahdata niin monin miljoonin rekkakuormin tavaraa edestakaisiin pitkin Euroopan teitä – tyyliin Ramlösaa Ranskaan ja Eviania Ruotsiin.

Mielenkiintoinen, nopealukuinen kirja – myös muille kuin pyöräilijöille, matkailijoille ja/tai vihreille.

* Tarkennettakoon, että mielestäni Suomi on kaunis maa, muttei rakennuskantansa ansiosta, vaan siitä huolimatta.