Dekkariviikko 2018: 6 — Teinitytön häpeä

Hämärän tyttö (Otava, 2018; Skymningsflickan, 2015: suomentanut Anja Meripirtti; 460 sivua) on Katarina Wennstamin neljäs romaani, jonka pääosissa ovat poliisi Charlotta Lugn ja asianajaja Shirin Sundin. Tukholmaan sijoittuva sarja pureutuu yhteiskunnan kipupisteisiin jännityskirjallisuuden keinoin.

Charlotta on sairauslomalla ja kuulee joka yö asuintalonsa naapuriasunnosta epätoivoista huutoa. Sattumalta hän pääsee juttelemaan epätoivoaan julkihuutavan teinitytön kanssa ja kiinnostuu tämän tarinasta, jossa paras ystävä Miranda kuoli, mutta Molly jäi henkiin viiltelemään itseään. Kouluun Molly ei mene; häpeä on niin suuri.

Wennstam paljastaa ”tasa-arvon mallimaasta” paitsi nuorten pahoinvointia myös silkkaa sukupuoleen perustuvaa syjintää ja vanhanaikaista asenteellisuutta. Kirjailija ja hänen päähenkilönsä asettuvat voimakkaasti heikompien puolelle rakenteellista väkivaltaa vastaan.

Mistään saarnasta ei silti ole kyse, sillä rankoista aiheistaan huolimatta romaani on ihmeen helppolukuinen ja erittäin mukaansatempaava.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Mainokset

Lannistumaton

Hilja Pärssisestä (o.s. Lindgren, myöhemmin Liinamaa) tuli 23.5.1907 yksi maailman 19 ensimmäisestä naiskansanedustajasta. Vaikka Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olisi lain mukaan voinut olla naisia parlamentissa Suomea aiemmin, ei heitä sinne äänestetty. Toisin oli Suomessa.

Raili Mikkasen elämäkertaromaani Hilja, yksi maailman ensimmäisistä – välähdyksiä Hilja Pärssisen, opettajan, runoilijan, kansanedustajan, pakolaisen, vangin sekä työväen, naisten ja lasten puolestapuhujan elämästä (Robustos, 2017; 320 sivua) kertoo Hiljan elämäntarinan hänen muistellessaan sitä sairaalassa hieman ennen kuolemaansa.

Maassa ja maailmassa, johon Hilja oli vuonna 1876 syntynyt, ei naisilla ollut valtaa edes omaan palkkaansa tai omaisuutensa, sillä avioliitossa naisen omaisuuden hallinta oli miehen käsissä. Eipä tasa-arvoa ollut yhteiskunnassa muutenkaan, kun noin 8 %:lla oli äänioikeus säätyvaltiopäivillä.

Ahkera ja tarmokas Hilja opiskeli opettajaksi Sortavalan seminaarissa, jossa hän myös tutustui tulevaan aviopuolisoonsa Jaakkoon, joka oli lukija- ja tutkijaluonne vastakohtana tulisieluisesti maailmanparantamiselle omistautuvalle vaimolleen. Opettajan työssään Hilja ei voinut olla huomaamatta lasten ja perheiden köyhyyttä ja sen kautta yhteiskunnallista epätasa-arvoa, jonka poistamiselle hän lopulta omisti lähes kaiken aikansa.

Lisäksi Hilja opiskeli kieliä, käänsi ja laati lehtijuttuja ja pamfletteja sekä kirjoitti runoja, joita myös esitti eri tilaisuuksissa. Niitä kertyikin melkoiset määrät aluksi kulttuuri- ja yhdistystoiminnassa ja sitten puoluepolitiikassa. Sisällisodan jälkeisessä poliittisessa kaaoksessa Pärssiset harhailivat kaksi vuotta Neuvosto-Venäjällä nähden nälkää ja käsittämätöntä kurjuutta. Suomeen paluu tarkoitti vankeustuomiota, jonka kärsittyään Hilja palasi jatkamaan eduskuntatyötä.

Mikkasen tyyli on varsin yksinkertaista ja todella helppolukuista, vaikka harvalukuiset dialogit, erityisesti Hiljan ja Jaakon väliset, ovatkin kovin jäykän kuuloisia. Hilja Liinamaa-Pärssinen oli lannistumaton tahtonainen, joka joutui kokemaan monta pettymystä ja vastoinkäymistä, mutta sai kokea myös suuria onnistumisia ja menestyksen hetkiä. Yksi maailman ensimmäisistä naiskansanedustajsta on taatusti oman kirjansa ansainnut. Mikkanen muistuttaa samalla, ettei suomalainen hyvinvointiyhteiskunta syntynyt itsestään.

Kirjallinen piiloleikki

Kerstin Ekmanin Huijareiden paraati (Tammi, 2014; Grand final i skojarbranschen, 2011; suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen; 474 sivua) on satiiri kirjallisesta huijauksesta.

Edustava Lillemor Troj on Ruotsin kirjallisuuden huippunimi, dekkareilla aloittava mutta Akatemiaan saakka päätyvä lehdistön suosikkityttö. Barbro ”Babba” Andresson on ulkonäöstään piittaamaton ylipainoinen nainen hänen kirjojensa takana. Novellikilpailuun osallistumisesta alkanut huiputus hiertää kaksikon välejä vuosikymmenten mittaan moneen kertaan, mutta miten sopimuksesta voisi irtautuakaan?

Ja olisiko Lillemor Trojn romaaneja olemassa ilman jompaa kumpaa naisista, vaikka ulkonäöllä ei olisikaan merkitystä? Babba kirjoittaa käsin vihkoihin ja Lillemor editoi koneella, ensin kirjoitus-, sitten tieto-. Millaista tekstiä Babbalta syntyisi ilman Lillemoria tai toisin päin? Ura jatkuu 1950-luvulta meidän aikaamme, vaikka välirikko seuraa toistaan, sillä loppujen lopuksi he ovat pääsemättömissä toisistaan.

Näin siis romaanissa. Todellisuudessa Babba ja Lillemor ovat saman kirjailijan kaksi puolta, sillä pitkän uran ruotsalaisessa kirjallisuudessa kutakuinkin tässä romaanissa kerrotuin vaihein tehnyt Ekman on kyllä itse vahvasti mukana tässä huijariparaatissa. Näin noin kahdeksankymppinen kirjailija — ex-akateemikko, joka on toiselta nimeltään Lillemor — tutkailee ja availee lähes kolmenkymmenen teoksen uraansa.

Mainiota luettavaa kirjallisuuden synnystä, kirjoittamisesta, kirjailijana elämisestä, kirjallisista piireistä ja kirjailijan minuudesta kiinnostuneille. Erinomaisen hienosti kirjoitettua ja suomennoksena kauttaaltaan nautittavaa kieltä, mutta luulen, että tämän tarinan olisi voinut kertoa noin sata sivua lyhyemminkin. Tiivistämisen jalo taito ei ehkä kuulu sen enempää Babban kuin Lillemorinkaan vahvuuksiin.

Viihdyttävä mutta myös viiltävä.