Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.
Anu Lahtisen populääri tietoteos Pohjolan prinsessat – viikinkineidoista renesanssiruhtinattariin (Atena, 2009; 223 sivua) kertoo kymmenien pohjoismaisten prinsessojen, ja joidenkin muiden ylimysnaisten, elämästä saagojen ajalta eli 600-luvulta 1600-alkuun. Sadun ”todellisesta prinsessasta”, joka tunsi pienen herneen höyhenpatjakerroksen alta, ollaan kaukana. Nämä prinsessat joutuivat kestämään jopa kurjuutta ja selviytyivät monenlaisista hankaluuksista.
Viikinkiprinsessoista ei kovin paljon tiedetä, mutta mukana ovat muiden muassa merirosvoprinsessa Alfhild ja Harald Kaunotukan kosiskelema Gyda. Keskiaikaisten kronikoiden perusteella tiedetään jo enemmän vaikkapa Ingeborgista, josta tuli heti häiden jälkeen hylätty kuningatar, ja Jutasta ja Angesista, nunnaprinsessasiskoksista.
Luonnollisesti mukaan on päässyt myös 1300-luvun Tanskan Margareta, josta tuli ”täysivaltainen rouva ja oikea isäntä”, vaikka hän syntyi kuusilapsisen kuningasperheen nuorimpana. Toisesta tanskalaisesta Margareta-prinsessasta tuli 1400-luvulla Skotlannin kuningatar ja siten jatkettiin vuosisataisia yhteyksiä Pohjoismaiden ja Britteinsaarten välillä, mutta
…Margaretan mukana luvattiin merkittävät myötäjäissummat, joita hänen isänsä ei … pystynyt maksamaan. Skotlantilaiset ottivat tällöin korvaukseksi haltuunsa … Orkneyn ja Shetlannin saaret, jotka siihen saakka olivat olleet Norjan hallussa.
Kuninkaalliset avioliitothan olivat pitkään nimenomaan valtiosopimuksia ja kaupankäyntiä, eivät suinkaan romanttisia prinsessasatuja, vaikka prinssi saattoikin saada puolison lisäksi puoli valtakultaa.
Kustaa Vaasan viisi tytärtä ovat saaneet oman lukunsa ja 1500-luvun prinsessojen historia onkin juuri heidän historiaansa.
Kustaan tytärten tuleviin avioliittoihin ja niiden poliittisen hyötyyn kohdistui paljon odotuksia.
He myös elivät ”prinsessaelämää”:
Vuonna 1562 Cecilialla, Annalla, Sofialla ja Elisabetilla oli hoviväkeä yhteensä lähes 120 henkeä. Lisäksi heillä oli palveluksessaan muun muassa viisi muusikkoa ja apteekkari, jonka eräänä tärkeänä tehtävänä oli valmistaa makeisia.
Prinsessoilla oli värikäs elämä. Cecilia harjoitti muun muassa kaapparilaivatoimintaa; koulutetuksi ja kauniiksi mainittu Elisabet sai kosiokirjeitä Toscanaa myöten; Anna jäi miehensä kuoltua yksin valtavien velkasummien kanssa eikä tilannetta parantanut se, että kreivipuoliso oli päättänyt jakaa jo ennestään pienen valtakuntansa kaikkien seitsemän poikansa kesken.
Näistä ja lukuisista muista mielenkiintoisista prinsessakohtaloista valtataisteluiden pyörteissä ja sotien melskeissä Lahtinen kirjoittaa faktapohjaisesti ja selkeästi. Teosta on helppo lukea ja tekstiä tukee kiinnostava kuvitus.
Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!