Shakespearelainen tragedia

Eleanor Cattonin Birnamin metsää (Siltala, 2024; Birnam Wood, 2023; suomentanut Tero Valkonen; 463 sivua) markkinoinaan trillerinä. Toki romaanissa jännitysromaanin elementtejäkin on, mutta perustaltaan se on kiihtyvällä vauhdilla etenevä tragedia Shakespearen tapaan. Macbethiinhan nimikin viittaa.

Romaanissa Birnamin metsä on ympäristöaktivistien kollektiivi Uudessa-Seelannissa. Porukka viljelee lupia kyselemättä yksityisiä joutomaita, tienpenkereitä ja syrjäisiä puistoja. Kun maanvyörymä tukkii Korowain kansallispuiston (keksitty; turha etsiä kartalta!) läpikulun, saa kollektiivin perustaja Mira tarjouksen, josta on vaikea kertoa muille.

He äänestivät. Pian sen jälkeen Tony lähti kahvilasta, ja seuraavana päivänä Mira ja Shelley pakkasivat tavaransa, siivosivat kämpän, jättivät ilmoituksen alivuokralaispaikasta, antoivat avaimet ystävälle ja pakkasivat jälleen pakettiauton, ja samalla kun he peruuttivat pois talon edestä, valitsivat soittolistan ja vaihtoivat kaupunkimaisemat pitkään tiehen, niin samaan viidensadan kilometrin päässä, kuningatar Elisabet II:n suuren ja hymyttömän valokuvan alla, herra Darvish polvistui ja Sir Owen nousi pystyyn.

Kapitalismia kritisoivalle ja yksityisomistuksen reunoilla toimivalle porukalle ei ole helppoa kaupata amerikkalaismiljönääri Robert Lemoinen ehdotusta, eikä kriittisin jäsen free lance -toimittajuutta aloitteleva Tony usko Lemoinen tarkoitusperien puhtauteen, vaan alkaa tehdä tutkivaa journalismia tämän alueelta hankkiman maatilan mailla. Rakentaako mies tosiaan maailmanlopunbunkkeria vai mistä syrjäisellä tilalla oikeasti on kyse? Miksi Tony törmää aitoihin ja kohtaa aseistettuja vartijoita? Miksi vastikään aateloitu uusiseelantilaisyrittäjäpariskunta on halukas myymään tilansa? Ja onko kaupat edes tehty?

[Lemoine] toimi usein impulsiivisesti vain siksi, että voisi sitten kuluttaa vapaat tuntinsa toiminnan syiden pohdiskelemiseen; hän nautti itseanalyysista, vaikkakaan ei ollut eläessään käynyt minkään lajin terapiassa eikä myöskään kävisi. Häntä innoitti nimenomaan tuntu, että hän yksin kykeni ymmärtämään itseään.

Miran lähin kollektiivikumppani ja sen työmyyrä Shelley on tapahtumien alkaessa juuri aikeissa irrottua kollektiivista – ja Miran otteesta – mutta ajautuu, ei niinkään tahtomattaan kuin tietämättä mitä tahtoo, mukaan draamaan huikeisiin pyörteisiin.

Tony kosketti taskun filmirullaa kuin taikakalua. Hän laski vaimeasti kolmeen, tarrasi reppuun ja työnsi kuskinpuoleisen oven auki. Hän ei katsonut taakseen. Hän pomppasi aidan yli ja sinkosi itsensä rinnettä alas kohti vettä.

Tapahtumat etenevät monella rintamalla ja jännite kasvaa sivu sivulta, luku luvulta. Pyhittääkö tarkoitus keinot? Saako paha palkkansa? Onko ihminen aina ihmiselle susi? Alkupuoli on rauhallista, paikoin lähes pitkästyttävää kollektiivin palopuheineen, mutta loppuosa vyörytys todella hurjaa luettavaa. Kokonaisuudesta muodostuu hienosti kirjoitettu (ja suomennettu) mieleenpainuva nykyromaani.

Vuonna 1985 syntynyt uusiseelantilainen Eleanor Catton sai vuonna 2013 Booker-palkinnon kaikkien aikojen nuorimpana kirjailijana tiiliskiviromaanista Valontuojat (2014). Myös esikoinen Harjoitukset (2010) on suomennettu.

Dekkariviikot 2023 – Helsinki

Sirkusnaisen arvoitus (Otava, 2023; 368 sivua) jatkaa Laura Anderssonin Lili Loimola ratkaisee -sarjaa, jonka ensimmäinen osa on Kuolema Kulosaaressa. Sarja sijoittuu vuoden 1947 Helsinkiin, jonka kodeissa juodaan kitkerää kahvinkorviketta ja kaupoissa myydään eioota. Taloudelliseen eriarvoisuuteen sodanjälkeisessä säännöstelytodellisuudessa viitataan ohimennen, sillä tämä on viihdettä, ei yhteiskunnallinen dekkari.

Yksityisetsivä Lili Loimola ja hänen avustajansa & puolisonsa Riku ystävineen ihastelevat amerikkalaisten voimanaisten esitystä, joka on saatu Euroopan kiertueellaan esiintymään myös kaukaiseen, kylmään ja köyhään Suomeen. Esityksen jälkeen yksi esiintyjistä, Joy Johnson, löydetään murhattuna peräti kahdella erilaisella aseella.

Etsiväpari Loimola päätyy auttamaan jokseenkin vastahakoista poliisia murhan tutkimuksissa, vaikkei tästä tapauksesta olekaan luvassa voita kuivan korpun päälle tai kastiketta perunoille. Poliisin ”ulkomaalaisia, erilaisia, ei kuulu meille” -asenne vaikuttaa uskottavalta. Siitäkin huolimatta, että myös toinen seurueen jäsen surmataan.

Loimoloiden ystävä komisario Elias Huhta sen sijaan on kiinnostunut tästäkin monimutkaisesta tapauksesta, jonka ratkaiseminen vaatiikin ammatti- ja harrastelijaetsivien yhteistyötä. Apua saadaan myös Loimoloiden hiljaiselta naapurilta Annilta, jonka tuore avioliitto ei taida olla niitä onnellisimpia.

Rikoksen selvittelyn ohessa paneudutaan Lilin ja Rikun ihmissuhteisiin, joita kummallakin on tahollaan; avioituminen kun oli heidän tapauksessaan vain kätevä muodollisuus ja samalla savuverho.

Enimmäkseen Andersson kirjoittaa oikein sujuvasti, mutta joitakin outouksia tekstiin on jäänyt. Esimerkiksi: ”Kenen asiakas te olette, rouva Loimola? Waldén kysyi maireasti hymyillen. – Minun tietojeni mukaan yksityisetsivät toimivat sillä tavoin. Kuollut nainenko teidät on palkannut?” Poliisipäällikkö Waldénin oli ilmeisesti tarkoitus kysyä ”Kuka on asiakkaanne, rouva Loimola?”

Edellä teititellään, mutta paikoin sinutellaan yhdistettynä rouvitteluun ja herroitteluun. Maantiedekin yllättää: Turku tuskin on 200 kilometriä pohjoisempana kuin Helsinki eikä välimatkakaan taida olla niin paljon. Olen myös melko varma, ettei edes Tukholmassa ambulanssien henkilökuntaan kuulunut sairaanhoitajia vuonna 1947, vaan vain sairaankuljettajia, ja hoitoon pääsi sitten sairaalassa; toisin kuin nyt ensihoitajien ja liikkuvien ensiapuklinikoiden aikana.

Pieniä asioita, mutta ajankuvan rakentamisen kannalta oleellisia. Ymmärrän kyllä sen ratkaisun, ettei nyt ilmestyvässä romaanissa käytetä Joy Johnsonista n-sanaa, jota jokainen olisi käyttänyt vuonna 1947.

Hieman tiivistettynä olisin pitänyt tästä dekkarista enemmän. Nyt havaitsin lievää tyhjäkäyntiä ja paikoin liiallista ihmissuhdejankkausta, joka uhkasi pitkästyttää viemättä tarinaa eteenpäin tai mihinkään suuntaan. Kokonaisuutena Sirkusnaisen arvoitus on kuitenkin varsin viihdyttävä.

Logo: Niina Tolonen

Dekkariviikko 2022 – Frieda Klein pahassa pulassa

Perjantai mielessä (BlueMoon, 2022; Friday on my mind, 2015; suomentanut Raimo Salokangas, 303 sivua) on Nicci Frenchin (= Nicci Gerrard & Sean French) kahdeksanosaisen viikonpäiväsarjan viides osa.

Thamesissa kelluneella miehen ruumiilla on sairaalaranneke, jossa lukee ”Tohtori F. Klein”. Kyseessä on murha. Rannekkeen ansiosta poliisi etsii psykoterapeutti Frieda Kleinin, joka tunnistaa ruumiin ja huomaa järkytyksekseen tunteneensa uhrin läheisesti.

Pian Frieda on poliisin pääepäilty. Hän päättää paeta ja selvittää itse, kuka murhaaja on. Ystävät luottavat itse- ja omapäiseen Fridaan ja haluavat auttaa, erityisesti aina uskollinen ukrainalainen rakennusmies Josef.

Pakoilu Lontoon turvattomilla alueilla ja muiden poliisin huomiota välttelevien joukossa ei ole turvallista. Ja voiko myös Josefin työkaveriin luottaa?

Entä pystyykö ylikomisario Karlsson auttamaan ystäväänsä?

Sarjassa parasta on edelleen herkkävaistoinen, kiehtova, omalaatuinen ja voimakastahtoinen Frieda, jonka kautta myös monissa eri merkityksissä maanalainen Lontoo herää kirjan sivuilla eloon.