Lähes puoli miljoona suomalaista muutti Ruotsin vuosina 1960 – 1975. Noin puolet palasi.
Maritta Lintusen Savonia-palkintovoittajaromaanissa Sata auringonkiertoa (WSOY, 2023; 325 sivua) Sotikoffin yläkarjalainen pientilallisperhe – äiti, isä, tytär ja poika – muuttaa vuonna 1975 Göteborgiin, jossa isää odottaa työ autotehtaassa. Rajakarjalaislähtöiset evakkoisovanhemmat jäävät Loukkuvaaralle.
Vanhemmat sopeutuvat miten kuten ruotsinsuomalaisyhteisöön, eivät niinkään ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Teini-ikäinen Leena solahtaa innoissaan suurkaupunkilaisuuteen, vaikka kodin vaatimattomuutta häpeääkin. Seppo-poika sen sijaan jää, juuri täysi-ikäistyttyään, ensimmäisellä kesälomareissulla pysyvästi juurilleen.
-Enohan ei suinkaan ole tyhmä, Monika toteaa ja nyppäisee liinalle pudonneen raesokerimurun suuhunsa. -Se olisi voinut pärjätä täällä loistavasti.
Vilkaisen vaistomaisesti kirjahyllyäni, jonka kirjat ovat kaikki lahjoja veljeltäni. Seppo on lukenut varmasti enemmän kuin me muut yhteensä.
Romaanin näkökulmahenkilöitä ovat Leena, Seppo ja Leenan tytär Monika, joka on toimittaja. Hänellä on tekeillä laaja artikkeli ruotsinsuomalaisista, ja se saa hänet vihdoin tutustumaan perheensä taustoihin, myös salaisuuksiin.
Romaanissa esiintyy myös oikea henkilö, esikoisromaaniaan työstävä Matti Pulkkinen, jonka ajatukset käyvät yksiin Sepon kanssa. Syrjäseuduilta, kehitysalueiksi nimitetyiltä, ei muutettu vain naapurin kansankotiin, vaan suurin joukoin myös kaupunkeihin. Elintaso nousi ja bruttokansantuote kasvoi, mutta niin kasvoi myös kuilu kaupunkien ja maaseudun välille.
Teemoiltaan tämä lähihistoriallinen teos on myös ajankohtainen. Kuka saa lähteä paremman elämän toivossa toiseen maahan? Kenellä on mahdollisuus halutessaan palata kotimaahan?
Lintusen kieli on kaunista, ja jo sen vuoksi Sadan auringonkierron lukeminen suuri ilo. Henkilöt hän kirjoittaa ihmisiksi, paikat todellisiksi, ajatukset ja tunteet koskettaviksi. Yksi vuoden 2023 parhaimmista kotimaisista lukukokemuksista.