Tärppejä Tampereen kirjafestareille

Ensi viikolla on taas kirjamessut! Tai kirjafestarit. Onkohan tapahtuma vai vain nimi erilainen? Se selvinnee pian, sillä olen menossa ensimmäistä kertaa Tampereen kirjafestareille, jotka järjestetään 3.-4.12.

Tiedossa on ohjelmaa ja messuosastoja. Ohjelmaa voi tarkastella, joko listana/taulukkona, jota voi lajitella eri tavoin, taikka lukujärjestystyyppisenä päiväkohtaisesti: lauantai & sunnuntai.

En tiedä, miten helppoa Tamperetalossa on siirtyä salista tai muusta tilasta toiseen, joten sen mukaan en ole osannut suunnitelmia tehdä. Olen vain kerännyt joitakin minua kiinnostavia, enimmäkseen vielä lukemattomiin kirjoihin liittyviä, poimintoja ohjelmasta:

• Lauantain voisin aloittaa katsauksella pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen. Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari lukevat uutuusteoksiaan. Siihen, että kirjailijat lukevat teoksiaan, törmää Suomessa harmittavan usein. Maailmalla sellaista tehdään paljonkin.
• Seuraavaksi saattaa olla vuorossa vaikkapa runoja. Kaksoissisäinen on kuvataiteilija ja runoilija Kirsi-Marja Mobergin esikoisrunoteos.
• Puoliltapäivin on tarjolla Finlandia-ehdokas Marja Kyllösen Vainajaiset.
• Samaan aikaan tosin jaetaan Tulenkantaja-palkinto, jonka ehdokkaat ovat: Merja Mäki, Ennen lintuja; Aino Louhi, Tähtienvälinen avaruus; Riku Siivonen, Kaikki isäni tavarat; Noora Vallinkoski, Koneen pelko; Satu Rämö, Hildur. Kilpailun päätuomarina toimii tänä vuonna Emmi Itäranta.
• Iltapäivää on mahdollista jatkaa vaikkapa teemalla Köyhyys, rikkaus ja kirjallisuus, josta puhuvat Katja Raunio, Hanna Kuusela ja Juho Saari.
• Ja/tai (taitaa mennä edellisen kanssa limittäin) poiketa englanninkielisen ohjelman pariin: Writing in Finland – Though Not In Finnish: Yaseen Ghaleb, Nataliya Teramae ja Hope Nwosu.
• En aio jättää väliin saksalaiskirjailija Zoë Beckiä, jonka romaanin Minun silmäni näkevät suomalaistaustaisen päähenkilön Liina Järvisen kautta myös Tampere kuuluu kirjan tapahtumapaikkoihin, vaikka teos onkin jo tuttu.
• Helsingin messuilla onnistuin lopulta ohittamaan suunnittelemani käännöskeskustelut, joten yritän Tampereella uudelleen. Haastateltavina ovat ensin Keltaisen kirjaston kääntäjät Einari Aaltonen ja Helene Bützow omista suomennoksistaan (mm. Abdulrazak Gurnah, Kazuo Ishiguro, Don DeLillo) ja sitten suomentajat Kristiina Drews ja Heikki Karjalainen puhuvat Vladimir Nabokovin kääntämisestä.
• Lauantain lopuksi on tarjolla Nyrok Dollsin livekeikka (Kjell Westö, Mauri Kunnas, Pasi Heikura, Silja Sillanpää).

• Sunnuntain saatan hyvinkin aloittaa aikamme kohujen parissa. Tampereen yliopiston opiskelijat esittelevät ja puivat viimeaikaisia kritiikkikohuja.
• Ellen sitten valitse Johanna Annolaa ja kirjaa Säädyttömät, joka kertoo kahden perheen tarinan 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun.
• Puoliltapäivin ohjemassani voisi olla Tietokirjaraati, joka ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat mukana Pasi Heikura, Olli Löytty ja Anne Mäntynen ja sen juontaa Riitta Suominen.
• Seuraavaksi seurannen spekulatiivisen fiktion asiantuntijoiden – Saara Henriksson, Emmi Itäranta, J. S. Meresmaa ja M. G. Soikkeli – keskustelua spefin nykytilanteesta.
• Sen jälkeen valinnen historiaa, mutten tiedä, fiktiotako eli Jukka M. Heikkilän, jonka romaani Puumiekka kertoo naisgladiaattoreista keisari Domitianuksen aikana, vaiko faktaa eli Henna Karppinen-Kummunmäen, jonka tietokirja on nimeltään Tyttöjen vuosisadat: lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle.
• Jalkapallokirjallisuuttakin voisin harrastaa. Tarjolla sekä Riistopallon [ohjelmassa virheellisesti Riistapallon*] MM-kisat Qatarissa, jonka on kirjoittanut Sami Kolamo, tai Johanna Ruohosen kirjoittama Naisten laji.
• Tamperelaistapahtuman ohjelmaan kuuluvat tietenkin paikalliset kirjailijat, joilla tämä tärppilistani myös alkoi. Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -sarjan avaustilaisuudessa Kari Aronpuro, Päivi Alasalmi ja Johanna Sinisalo keskustelevat aiheesta Muuttuva Tampere kirjailijoiden silmin sekä kertovat omasta suhteestaan kaupunkiin ja sen mittavaan kirjalliseen historiaan.
• Sunnuntain lopuksi lavalle saadaan Alex Schulman, jonka uusin romaani on nimeltään Malman asema. Ruotsalaiskirjailijaa haastattelee peräti kaksi (kilpailevien) kirjamessujen ohjelmapäällikköä: Vilja-Tuulia Huotarinen (Turku) ja Ville Blåfield (Helsinki).

Ehkäpä tapaamme Tampereella?

*Sittemmin korjattu.

Dekkariviikko 2022 – tulevaisuuden valot ja varjot

Niin sanottuun totuusmediaan kohdistuu aina vain enemmän hyökkäyksiä. Totuusmedia on ivalliseksi tarkoitettu ilmaisu niille, jotka haluavat vielä pysytellä faktoissa ja todellisuuspohjaisissa analyyseissa ja vastustavat valtiomediaa. Vain totuusmedia käyttää termiä valtiomedia.

Zoë Beckin dystopiasävytteinen dekkari Minun silmäni näkevät (Huippu, 2022; Paradise City, 2020; suomentanut Anne Kilpi; 300 sivua) on tulevaisuuteen sijoittuva trilleri.

Kukaan ei lähde ulos ilman älyruutua. Älyruutu toimii maksuvälineenä ja henkilötodistuksena, siihen on tallennettu kaikki käyttö- ja pääsyoikeudet – samoin kuin suljetut kohteet -, ja sen avualla voi hakea hätätilanteessa kaikki terveystiedot, kaiken.

Eletään yhteiskunnassa, jota voisi sanoa ylihyvinvointi- tai holhousyhteiskunnaksi tai terveystotalitarismiksi tai huolenpitodiktatuuriksi. Ei kaikki tietenkään ole hyvin.

Meri on vallannut rannikkoalueet ja luonto valloittaa asumattomia seutuja takaisin itselleen, kun ihmiset pakkautuvat yhä suurempiin kaupunkeihin toimivan joukkoliikenteen ja muiden palveluiden äärelle. Heitä hallitaan teknologian ja lääketieteen keinoin. Niiden rooli on korostunut lukuisten tappavien pandemioiden vuoksi. Ilmastonmuutos ja pandemiathan kulkevat käsi kädessä.

Jos jokin on rikki, se vaihdetaan. Jos psyyke ei toimi, se korjataan. Hus pois sairaat ja heikot. Pois häiritsevät sikiöt. Vanhuuteen asti hyväkuntoiset ihmiset säästävät terveydenhoitokustannuksia.

Osittain suomalaistaustainen päähenkilö Liina Järvinen asuu Frankfurtissa ja työskentelee Galluksessa parinkymmenen muun ihmisen kanssa, joiden perheet ja muu lähipiiri uskovat tekevän jotakin aivan muuta. Heidän voi sanoa etsivän totuutta.

On helppoa saada tietoa muista ihmisistä. Netistä löytyy jotain ihan jokaisesta. Missä henkilö kävi koulua, mistä valmistui, mitä tekee työkseen, mistä on kiinnostunut.
…
Liina tietää, mitä tarvitaan näiden tietojen manipuloimiseksi, niiden hallitsemiseksi. Hän tietää, miten keksitään henkilöitä, joita ei ole koskaan ollut olemassakaan, ja kudotaan heille värikäs elämä.

Liinan pomo joutuu onnettomuuteen ja toinen totuusmedian toimittaja kuolee. Liina saa selville, että heillä oli työn alla huipputulenarka juttu. Liina joutuu itsekin vaaraan ja samalla uhkaa paljastua hänen oma, yksityinen salaisuutensa. Sen kannalta oleellista on romaanin menneisyydessä Tampereella tapahtuva jakso.

Teoksessa on painostava, Kiinan nykytodellisuuden mieleen tuova, tunnelma. Juonelliset jännityselementit kärsivät jonkin verran siitä, että Beck vaihtaa välillä saarnavaihteelle.

…he ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, koska heillä on kaikkea, mitä tyytyväisyyteen tarvitaan: terveyttä, turvallisuutta, koti, tekemistä. Heillä on puhdasta ilmaa, jota hengittää, puhdasta juomavettä, laadukkaita elintarvikkeita, paras mahdollinen terveydenhuolto. Heiltä ei puutu mitään, koska he uskovat, ettei heiltä puutu mitään, ja koska vapaus on aivan liian abstrakti asia, minkä lisäksi jokainen, jolla ei ole mitään salattavaa, saa liikkua vapaasti. Hallituksen valeuutiset ovat heidän uskontonsa, ja valeuutisista löytyy aina vastaus kaikkeen, mikä siis muka on ongelma?

Kirjan suomenkielinen nimi tulee hieman yllättäen yhdestä pienestä kohtauksesta, jossa Liina näkee miehen ja kahden lapsen leikkivän leikkiä, jonka nimi saattaa olla Minun silmäni näkevät.

Ihminen uskoo aina vain sen, minkä hän haluaa uskoa.

Romaani sai Saksassa vuoden 2020 parhaan jännityskirjan palkinnon sekä vuonna 2021 parhaan poliittisen jännitysromaanin palkinnon ja Berliner Krimifuchs -palkinnon. Perinteisestä dekkarista ollaan kuitenkin kaukana. Kyseessä on dystooppinen tieteistrilleri.

Säätä säätämässä

Ukkoshuilu (Otava, 2021; 440 sivua) on Johanna Sinisalon romaaniksi varsin realistinen, vähemmän suomikummaa kuin moni muu.

Teos alkaa Joonan tarinalla, joka sijoittuu muinaiseen Assyriaan. Kauppias Joona joutuu huimiin tilanteisiin onton lasiesineen vuoksi. Tämä osa kattaa kuutisenkymmentä ensimmäistä sivua. Sen jälkeen siirrytään Leenan tarinan myötä nyky-Suomeen ja vuoteen 2018.

Vintiuksen irtisanomispaketin rahat loppuivat alle kolmessa kuukaudessa. En ollut koskaan tullut liittyneeksi mihinkään ammattiliittoon, joten sain vain peruspäiväraha.

Leena Lind on meteorologi. Potkut saatuaan ja avioliittonsa kariuduttua siihen, että seksisuhde kollega Raikan kanssa paljastuu, hän muuttaa tyttärensä Leian kanssa Helsingistä Tampereelle. Lappiin muuttaneilla vanhemmilla on tarjota asunto kaupungin keskustasta ja myös heidän kesämökkinsä on käytettävissä.

Kesämökille sijoittuvatkin tarinan ensimmäiset mielikuvitukselliset tapahtumat, kun Leia leikkii Fuerteventuran dyyneiltä löytyneellä huilumaisella fulguriitilla ja heti sen jälkeen nousee yllättävä ukonilma

Pian Leena joutuu työkokeiluun oman alansa firmaan, mutta saa siellä tehdä lähes näennäistyötä, tylsää rutiinia, johon ei meteorologia tarvittaisi. Asiantuntijana Leenalla ei kestä kauan huomata, etteivät uuden työnantajan kaikki hankkeet kestä päivänvaloa.

Olen verorahoilla korkeasti koulutettu ihminen, jota kansainvälinen, osittain epätieteelliseen, osittain moraalittomaan toimintaan erikoistunut investointifirma käyttää ilmaistyövoimana …

Käyttörahat ovat tiukemmalla kuin aiemmin, mutta Leenalla ja Leialla on silti kaikki hyvin, kun velkaa ei ole. Leena ajattelee kauhulla aikaa, jolloin tytär ehkä haluaa harrastaa jotakin kallista kuten ratsastusta tai taitoluistelua; onhan hänen ostettava ruoan lisäksi jokapäiväinen viinipullonsa ja perjantaisin kaksi. Viiniä jakamassa piipahtelee Raikka, satunnaisesti ja sitoutumatta, vaikka Leena mielessään toivoo enemmän.

Ihmissuhteet sekoittuvat yhteen työelämän yhä kummallisempien käänteiden kanssa. Voiko ukonvaajaan puhaltava pikkutyttö säädellä säätä? Entä ökyrikkaiden rahoittama hämäräperäinen sääpalveluyritys? Jos voi, kuka määrää, tilataanko sadetta vai poutaa? Voittaako kesäfestari vai perunanviljelijä säänsäätelijän tarjouskilpailun viikonlopun sateen ja poudan välillä? Saavatko rikkaat tehdä tällä pallolla mitä mieleen juolahtaa – vaikka säätää säät, piittaamatta siitä, mitä kuivuus tai rankkasade muille aiheuttaa?

Sekä Joona että Leena kertovat tarinaansa minämuodossa, minkä lisäksi romaani koostuu Leenan Säätyttö-blogin merkinnöistä. Niistä yhdessä hän kirjoittaa hämmentävästi karhun hiestyneestä turkista. Harvat eläimet hikoilevat ihmisen tavoin; karhut viilentävät itseään koirien tapaan läähättämällä. On myös mielenkiintoista, ettei Säätyttö huomauta Jaakosta ja kylmästä kivestä blogatessaan Jaakon päivän siirtymisestä 11 päivällä vuonna 1753.

Ukkoshuilu yhdistää mielenkiintoisesti yksinhuoltaja-arkea, työttömyystoimien absurdia todellisuutta, ihmissuhteiden monimutkaisuutta, meteorologiaa ja mytologiaa. Mielestäni romaani ei kuulu Sinisalon parhaimpiin, vaikka onkin ajatuksia herättävä ja viihdyttävä.