Dekkariviikko 2022 – tulevaisuuden valot ja varjot

Niin sanottuun totuusmediaan kohdistuu aina vain enemmän hyökkäyksiä. Totuusmedia on ivalliseksi tarkoitettu ilmaisu niille, jotka haluavat vielä pysytellä faktoissa ja todellisuuspohjaisissa analyyseissa ja vastustavat valtiomediaa. Vain totuusmedia käyttää termiä valtiomedia.

Zoë Beckin dystopiasävytteinen dekkari Minun silmäni näkevät (Huippu, 2022; Paradise City, 2020; suomentanut Anne Kilpi; 300 sivua) on tulevaisuuteen sijoittuva trilleri.

Kukaan ei lähde ulos ilman älyruutua. Älyruutu toimii maksuvälineenä ja henkilötodistuksena, siihen on tallennettu kaikki käyttö- ja pääsyoikeudet – samoin kuin suljetut kohteet -, ja sen avualla voi hakea hätätilanteessa kaikki terveystiedot, kaiken.

Eletään yhteiskunnassa, jota voisi sanoa ylihyvinvointi- tai holhousyhteiskunnaksi tai terveystotalitarismiksi tai huolenpitodiktatuuriksi. Ei kaikki tietenkään ole hyvin.

Meri on vallannut rannikkoalueet ja luonto valloittaa asumattomia seutuja takaisin itselleen, kun ihmiset pakkautuvat yhä suurempiin kaupunkeihin toimivan joukkoliikenteen ja muiden palveluiden äärelle. Heitä hallitaan teknologian ja lääketieteen keinoin. Niiden rooli on korostunut lukuisten tappavien pandemioiden vuoksi. Ilmastonmuutos ja pandemiathan kulkevat käsi kädessä.

Jos jokin on rikki, se vaihdetaan. Jos psyyke ei toimi, se korjataan. Hus pois sairaat ja heikot. Pois häiritsevät sikiöt. Vanhuuteen asti hyväkuntoiset ihmiset säästävät terveydenhoitokustannuksia.

Osittain suomalaistaustainen päähenkilö Liina Järvinen asuu Frankfurtissa ja työskentelee Galluksessa parinkymmenen muun ihmisen kanssa, joiden perheet ja muu lähipiiri uskovat tekevän jotakin aivan muuta. Heidän voi sanoa etsivän totuutta.

On helppoa saada tietoa muista ihmisistä. Netistä löytyy jotain ihan jokaisesta. Missä henkilö kävi koulua, mistä valmistui, mitä tekee työkseen, mistä on kiinnostunut.
…
Liina tietää, mitä tarvitaan näiden tietojen manipuloimiseksi, niiden hallitsemiseksi. Hän tietää, miten keksitään henkilöitä, joita ei ole koskaan ollut olemassakaan, ja kudotaan heille värikäs elämä.

Liinan pomo joutuu onnettomuuteen ja toinen totuusmedian toimittaja kuolee. Liina saa selville, että heillä oli työn alla huipputulenarka juttu. Liina joutuu itsekin vaaraan ja samalla uhkaa paljastua hänen oma, yksityinen salaisuutensa. Sen kannalta oleellista on romaanin menneisyydessä Tampereella tapahtuva jakso.

Teoksessa on painostava, Kiinan nykytodellisuuden mieleen tuova, tunnelma. Juonelliset jännityselementit kärsivät jonkin verran siitä, että Beck vaihtaa välillä saarnavaihteelle.

…he ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, koska heillä on kaikkea, mitä tyytyväisyyteen tarvitaan: terveyttä, turvallisuutta, koti, tekemistä. Heillä on puhdasta ilmaa, jota hengittää, puhdasta juomavettä, laadukkaita elintarvikkeita, paras mahdollinen terveydenhuolto. Heiltä ei puutu mitään, koska he uskovat, ettei heiltä puutu mitään, ja koska vapaus on aivan liian abstrakti asia, minkä lisäksi jokainen, jolla ei ole mitään salattavaa, saa liikkua vapaasti. Hallituksen valeuutiset ovat heidän uskontonsa, ja valeuutisista löytyy aina vastaus kaikkeen, mikä siis muka on ongelma?

Kirjan suomenkielinen nimi tulee hieman yllättäen yhdestä pienestä kohtauksesta, jossa Liina näkee miehen ja kahden lapsen leikkivän leikkiä, jonka nimi saattaa olla Minun silmäni näkevät.

Ihminen uskoo aina vain sen, minkä hän haluaa uskoa.

Romaani sai Saksassa vuoden 2020 parhaan jännityskirjan palkinnon sekä vuonna 2021 parhaan poliittisen jännitysromaanin palkinnon ja Berliner Krimifuchs -palkinnon. Perinteisestä dekkarista ollaan kuitenkin kaukana. Kyseessä on dystooppinen tieteistrilleri.