Skottikylän kirjakauppias

Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana (Kirjapaja, 2019; The Diary of A Bookseller, 2017; suomentanut Jaana Kapari-Jatta; 340 sivua) on ihanaa luettavaa: sujuva, hauska, kiinnostava ja sopivasti epäkorrekti.

Tein vanhasta tarjottimesta taustan, johon kiinnitin ammutun Kindlen, ja ripustin koko komeuden kaupan seinälle.

The Book Shop sijaitsee alle tuhannen asukkaan Wigtownissa etelälounaisen Skotlannin syrjäisessä ja vähän tunnetussa Dumfries and Gallowayssa. Se on Skotlannin virallisen kirjakaupungin* suurin kirjakauppa, johon mahtuu noin 100 000 kirjaa.

Guardian listasi ”Maailman omituiset ja ihanat kirjakaupat”; me olemme taas numero 3. En tiedä, kulkevatko tällaiset asiat aalloittain vai ovatko kirjakaupat tulossa takaisin muotiin. Ehkä tähän vaikuttavat hipsterit ja heidän trendinsä tulla nähdyksi pikemmin vinyylien ja oikeiden kirjojen kuin iPodien ja Kindlejen kera.

Kirjakauppias Bythell kertoo vuoden ajan käytettyjen kirjojen kaupan jokapäiväisestä arjesta, persoonallisista asiakkaista ja vielä persoonallisemmasta henkilökunnasta, kamppailusta Amazon.comin puristuksessa ja reissuistaan penkomaan myytäviä kirjakokoelmia, yleensä jäämistöjä, sekä kirjakaupungin kirjallisesta elämästä kuten kirjafestivaaleista. Joka päivältä kirjakauppias listaa myös online-tilaukset, kassan summan ja asiakkaiden määrän.

Epäilen, ettei tilanne voi enää kauan jatkua tällaisena. Asiakkaat käyttävät kauppaa lisääntyvässä määrin pelkästään katselemiseen ennen kuin ostavat netistä. Tämä pitää erityisesti paikkansa uusien kirjojen kohdalla, joita Amazon mitä todennäköisimmin myy alle ohjehinnan, mutta ei niinkään käytettyjen kirjojen, jotka puolestaan voivat hyvinkin olla kalliimpia verkkokaupassa.

Kirjakauppias pyörittää myös Random Book Clubia, joka on — harmi kyllä — täynnä. Muutkin kirjan lukeneet lienevät viehättyneet sen ideasta lähettää jäsenille säännönmukaisesti satunnainen kirja.

Kirjakauppatalo on suuri, vanha (alunperin kangaskauppa vuodelta 1899), sokkeloinen ja vetoinen. Kauppias asuu sen yläkerrassa ja muuntaa olohuoneensa usein kulttuuri-ihmisten kokoontumispaikaksi ja festivaalin aikaan kirjailijoiden viralliseksi ruokailutilaksi pitopalveluineen.

…kaikki se tehdään, mikä on tehtävä, jottei laiva uppoa. Elämä näin on äärettömästi parempaa kuin jonkun toisen palveluksessa.

Kirjakauppiaan elämään kuuluu myös naisystävä, muita ystäviä, patikointia, kalastusta, puutarhanhoitoa, videoiden kuvaamista ja editointia sekä tietysti kirjojen lukemista. Elämäni kirjakauppiaana on todellinen kirjanystävän kirja — jopa minun, joka lainaan lähes kaiken lukemani kirjastosta, en pidä vanhojen kirjojen hajusta ja tunnustan paitsi käyväni kirjakaupoissa usein vain katselemassa myös olevani Bythellin kammoamaa ammattikuntaa:

Nainen vietti kymmenisen minuuttia katsellen ympärilleen kaupassa ja kertoi sitten olevansa eläkkeelle jäänyt kirjastonhoitaja. Hän kai ajatteli, että se olisi jonkinlainen side välillämme. Ei ole. Kirjakauppiaat eivät yleensä pidä kirjastonhoitajista. Jotta kirjasta saa hyvän hinnan, sen on oltava säällisessä kunnossa, ja kirjastonhoitajien mielestä mukavinta maailmassa on ottaa täydellisen hyväkuntoinen kirja ja päällystää se leimoilla ja tarroilla ja päälle päätteeksi — täysin vailla ironiaa — liimata kansipaperin päälle muovikuori suojaamaan sitä kansalta. Viimeisen nöyryytyksen kirja, joka on ollut yleisen kirjaston kyseenalaisessa huomassa, saa kun sen tyhjä etulehti repäistään irti ja nimiösivulle pamautetaan ”POISTO”-leima…

Ei ole mukavinta maailmassa minusta tuollainen homma. Bythell varmaan tykkäisi Kuopion kaupunginkirjaston muovittamattomuuskokeilusta. Kirjastoammattilaisia onneksi ryöpytetään vain kerran, verkkokauppajätti Amazonia toistuvasti.

Toisinaan kaupassani käy yhä toinen kauppias, joka etsii satunnaista löytöä… Alan sisäisen kaupan kuolema on pannut viralta myös ”kerääjän”: henkilön, joka tuntee alan ja suuren määrän kauppiaita ja penkoo maan kirjakuppoja, lastaa pakettiautonsa täyteen eri kaupoista ostettuja kirjoja, jotka tietää pystyvänsä myymään pienellä voitolla toisille kauppialle. … Nykyisinä Amazonin aikoina ei ole mitään merkitystä, missä päin maailmaa mikäkin kirja sijaitsee. Mitä alan inhimillisyyteen tulee — inhimillinen se todellakin oli, mutta Amazon on muuttanut sen armottomaksi ja barbaariseksi.

Kirjakauppiaan täytyy myös hallita erilaisia tietojärjestelmiä sekä tietysti hyllyttää, pakata, postittaa ja somettaa. Tältä osin kuulostaa ihan samalta kuin osa kirjastotyötä — sori vain, Shaun.

Kirja on viihdyttävyyden lisäksi myös varsin informatiivinen. Opin muun muassa, että kirjojen alv on Britanniassa 0 % — siis nolla! Ja että (ainakin) kansanäänestyksessä voi äänestää valtakirjalla — siis toisen puolesta!

 

*Kirjakaupunki on Richard Boothin ajatus 1970-luvulta, jolloin Walesin pikkuruiseen Hay-on-Wyehin alettiin perustaa kymmeniä kirjakauppoja. Wigtownista alettiin tehdä kirjakaupunkia vuonna 1998. Samoihin aikoihin yksi tuttu kirjakauppias yritti toteuttaa ideaa myös yhdessä suomalaisessa pikkukaupungissa — paljon näitä minipikkukaupunkeja suuremmassa tosin, kenties liian isossa.

 

Pieni chick lit -testi

Tivasin taannoin bloggaajakollegoilta vinkkejä uudesta lukukelpoisesta kotimaisesta naistenviihteestä, joka nykyisin tunnetaan nimellä chick lit. Suositusten perusteella päädyin lukemaan Piia Leinon tosi-tv-maailmaan sijoittuvan romaanin Ruma kassa (Johnny Kniga, 2016; 223 sivua) ja Veera Vaahtera introvertistä lukutoukasta kertovan tarinan Kevyesti kipsissä (Tammi, 2917; 243 sivua).

Lajityypin ideana on käsitellä (nuorten ja naimattomien) nykynaisten elämää hauskasti ja kepeästi. Liikutaan siis jossain määrin samoissa asetelmissa kuin elokuvan puolella monissa romanttisissa komedioissa. Genre on suosittu, mutta minä olen etenkinkin kotimaisen chick litin eli mimmikirjallisuuden suhteen lähes ummikko ja käännettynäkin lukukokemukseni rajoittuu lähinnä lajin kantaäitiin eli Helen Fieldingn kirjoittamiin Bridget Jonesin päiväkirjoihin.

Leinon romaanin päähenkilö on tiedotusopin opinnot kesken jättänyt ilmeisen tavallisen näköinen kaupan kassa nimeltä Sarianna. Puolivahingossa hän päätyy Kaunottaret ja hirviöt -tosi-tv-sarjan kilpailijaksi Thaimaahan. En oikein löytänyt tarttumapintaa tarinasta, joka rönsyilee tv-formaattiparodian, median naiskuvan kritisoinnin, romanttisen hömpän, erilaisten stereotypioiden luomisen ja ruotimisen, tuotantoyhtiön taloussotkujen ja päähenkilön itsetuntonsa löytämisen väleissä asettumatta oikein minnekään. Loppuratkaisu oli aika pliisu, joskin romanttisessa mielessä mukavan moderni. Luin sujuvasti kirjoitetun kirjan nopeasti ja ihan mielelläni, mutta ei minua naurattanut kertaakaan. (Se tosin kertonee enemmän oman huumorintajuni oudosta laadusta kuin kirjasta. Tai sitten ihan vain siitä, että Viidakon tähtöset ovat jääneet katsomatta ja Seiskat lukematta?)

Vaahteran (oik. Pauliina Vanhatalon) päähenkilö Lotta elää monen kirjafriikin unelmaelämää eikä juuri muuta tee kuin lukee — myös työpaikallaan kirjaston vahtimestarina aina, kun onnistuu lusmuilemaan(!?). Lotan ihmissuhteet rajoittuvat työpaikan pakollisiin sekä läheiseen siskoon ja tämän puolisoon, joista jälkimmäinen haluaa kovasti Lotallekin parisuhteen. Nopealukuinen ja sujuva tarina alkaa tapahtumasarjasta, jonka seurauksena Lotalla on jalka kipsissä ja asunto remontissa. Se jatkuu kohtaamisilla, joiden seurauksena Lotta kokeilee parisuhdetta kahdenkin eri miehen kanssa — eri aikaan toki. Jiri on lukuhullu hänkin, joten pari voi viettää aikaansa toistensa seurassa vain lukien, ehkä välillä lukukokemuksia vaihtaen. Olle sen sijaan on yltiösosiaalinen poikaystäväkandidaatti, joka vie Lotan jatkuvasti pois kirjojen maailman mukavuusalueelta. Kumman Lotta valitsee vai jääkö sinkuksi, on jutun juoni. Tässä tarinassa oli minulle Rumaa kassaa enemmän tarttumapintaa: On mahtavaa lukea kirjoja vaikka aamusta iltaan! Ja Lotan edesottamuksista lukiessani nauroin ainakin kerran ääneen.

Nämä kaksi kirjaa ovat niin erilaisia, ettei niitä oikein kannata vertailla. Ihan mukavia lukukokemuksia, joista ei jääne pysyviä muistijälkiä. Odotin enemmän huumoria. Enkä taida olla aivan kohderyhmää.

Testin tulos: Voin minä joskus muulloinkin mimmikirjallisuutta lukea, mutta mieluummin valitsen todellisuuspakooni dekkarin silloin (usein), kun en niin sanottua korkeakirjallisuutta jaksa.

Ruumis kirjastossa

Kai Ekholmin esikoisdekkari Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena, 2013) herätti odotuksia kirjallisesta, ehkä vähän vanhanaikaisesta, jotenkin sivistyneestä dekkarista. Osittain se nämä odotukset täyttääkin, mutta mukana on myös julman väkivallan ja sadismin kuvauksia sekä pyrkimyksiä humoristisuuteen. Tyylilaji on hieman sekava enkä aina tiennyt, oliko jokin silmiinpistävyys tahallista vai tahatonta.

Huomiota kiinnittävät lyhyet, verbittömät virkkeet sekä esimerkiksi runsas kuin-rinnastusten käyttö peräkkäisissä, lyhyissä virkkeissä: ”Joku porasi talon ulkonurkkaa kuin risaa hammasta. Huone parkui kuin lapsi.” päättyy luku. Ja seuraava alkaa: ”Palttoonharmaa sadepäivä. Kalju raahusti töihin kuin ryöväri Golgatalle.

Tarina alkaa ihan napakasti, kun keskeltä Helsinkiä, Kansalliskirjaston salista löytyy kirjaspiraalin ympäröimä tytön ruumis. Poliisilla ei riitä asiantuntemusta kirja-arvoituksen ratkomiseen, joten asiantuntija-apuun rientää etsivätoimisto Kalju & Kihara.

Pian kirjastosta ja kirjallisesta maailmasta päädytään kuitenkin muun muassa antiikkikauppoihin, sotarintamille ja kulttuuriperintöjen ryöstöihin. Aiheet ovat isoja ja vakavia, mutta niihin suhtaudutaan leikkimielisesti, välillä jopa pakonomaisesti jonkinlaisia kevennyksiä viritellen. Tulee tunne, ettei kirjoittaja oikein arvosta valitsemaansa lajia.

Jos jaksaa kestää Ekholmin tyyliä – ja voihan siitä joku toinen pitääkin; tämä on vain minun lukukokemukseni – huomaa, että teos käsittele isoja ja tärkeitä asioita kuten menneisyyden taakkaa, moraalisia valintoja, rahan ja vallan suhdetta, vahvemman oikeutta, sotaa tekosyynä julmuuksille, koston oikeutusta.

P.S. Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajalta voinee odottaa myös muuta kuin kirjallista yleissivistystä, mutta silmiin pistää vaikkapa sivun 285 virke ”Kalvas kuin gluteiiniton pulla.” Gluteiinia ei ole olemassa. Sana on gluteeni eikä se rimmaa kofeiinin kanssa.