Papin poika Lapin pauloissa

Vaikka maailma muuttui ahkun elinvuosina kaikkialla, en voi olla arvuuttelematta, milloinkohan Euroopassa minkään heimon ihmiset lukuun ottamatta saamelaisia ovat viimeksi asuneet turvekammissa, nii kuin ahku elämänsä ensimmäisen puoliskon kesät asui. Kammiin syntyi myös hänen poikavainaansa, Valkko-Nigá, Ellen isä.

Halla Helle (Gummerus, 2021; 455 sivua) on aiemmin runoilija ansioituneen Niillas Holmbergin esikoisromaani. Päähenkilö on eteläsuomalainen Samu Kaivas, joka muuttaa Saamenmaalle ja saa, epäpätevänä, työpaikan kirjastosta.

”Sanotaanko niin, että mulla on tavallista parempi muisti. Mulla ei siis oo työkokemusta tiedonhausta ja -käsittelystä, mutta oon luonteeltani utelias, luen paljon, siis todella paljon, ja muistan lukemani paremmin ku hyvin. Uskon että osaisin auttaa tiedonjanoisia ihmisiä.”

Romaanin nimi on myös kuvataiteilija Elle Hallalan taiteilijanimi ja Ellen perässähän Samu pohjoiseen muuttaa, vaikka taustalla vaikuttaakin myös pappi-isältä peritty viehtymys pohjoisen pappien tuottamaan kirjallisuuteen.

Samu saa asunnon Ellen äidin luota, Ellen huoneen, sillä taiteilija on vetäytynyt tunturin elämäänsä esi-isiensä ja -äitiensä tavoin ja tekemään taiteen sijaan perinnekäsitöitä ja kalastamaan. Hänen ratkaisunsa on henkilökohtainen panos saamelaisaktivistien ajamaan dekolonisaatioon, jossa on kysymys saamelaisten oikeuksista perinteisiin elinkeinoihinsa, maihinsa ja vesistöihinsä sekä omaan kulttuuriinsa. Samun ulkopuolisuuden kautta päästään kysymään niitä kysymyksiä, joihin romaani haluaa antaa vastauksia.

”Olishan se huumorihommaa”, Erke sanoo ja sytyttää piipun maireasti hymyillen, ”kysellä nyt ventovierailta norjalaisilta luppaa elämiseen.”
”Mistä sitä lupaa sitten kysytään?” kysyn.
”Saarta käyttäneiltä suvuilta”, Rune vastaa.
”Ja vähän muualtakin”, Erke vastaa, muttei selvästikään aio täsmentää, mistä.

Laaja romaani on paikoin hyvinkin vetävä, mutta osittain myös lähes puisevan luennoiva. Yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ristiriitojen yhteen punominen onnistuu pääosin hyvin, mutta paikoitellen henkilöt kyllä esitelmöivät ja teoretisoivat aivan liikaa, vaikka sanailu myös suurista teemoista on toisin paikoin vallan luontevaa.

”Muistakko koloniaalisen mielenhäiriön?” Erke kysyy minulta ja minä nyökkään. Hän jatkaa: ”Mitä arvelet, ymmärtäskö suomalainen psykologi mistä on kysymys? Kuinka kertoa kahteen suuntaan kiskottuna olemisen tunteesta, jos kuulija käsittää vain sen toisen kiskojan?”
Rune intoutuu kertomaan, kuinka saamelaisasiaa ajavat lakimiehet kohtaavat saman ongelman.”

Teos on myös rakkaustarina, johon kietoutuu unien tulkinta. Samu saa Elleltä runomuotoisia unikuvauksia, joita tulkitsee freudilaisittain ja jungilaisittain. Pitkät syvyyspsykologiset jaaritukset olivat minulle Halla Hellen puisevinta aineistoa. Vähemmän olisi ollut enemmän vaikka aihe kirjailijaa kuinka kiehtoisi.

Holmbergin romaani on tärkeä ja opin siitä paljon, mutta mielestäni olisi ollut eduksi, jos teoksen lajiksi valitusta kaunokirjallisuudesta olisi pidetty tiukemmin kiinni, vähennetty esitelmöintiä. Lämmin lukusuositus siitä huolimatta.

Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Elämää Iranissa vuosina 1953-1981

Nazanine Hozar on Kanadassa asuva teheranilaissyntyinen kirjailija, jonka esikoisteos Aria (Otava, 2020; Aria, 2019; suomentanut Hilkka Pekkanen; 431 sivua) on huikea kertomus selviytymisestä.

”Annan sinulle nimeksi Aria, koska nimesi sisältää koko maailman tuskan ja rakkauden”, hän sanoi.

Aria on Iranissa pojan nimi ja tarkoittaa iranilaista eli arjalaista, mutta vastasyntynyt lapsi, jonka isä uhkaa tappaa ja äiti Mehri, väkivaltaiseen avioliittoon päätynyt kerjäläistyttö, hylkää, saa nimensä aarioiden mukaan.

Lopulta Mehri nousu ja kääntyi poispäin. Hän asteli matkoihinsa – niin kauas, ettei edes kuutamo voinut enää auttaa häntä näkemään tytärtään.

Hän syntyy vuonna 1953, jolloin pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta länsimaisten tiedustelupalveluiden avustuksella – öljyn vuoksi, minkä muunkaan. Itsevaltaisen shaahimonarkian vastustajia oli kansasta kohonnut poliittisesta äärilaidasta toiseen, mutta voittajaksi nousi vuonna 1979 islamismi ja sen myötä valtaan maanpaosta vallankumousta johtanut Khomeini, uskonnollinen johtaja eli ajatollah, vaikka uskonnon ja valtion aluksi uskoteltiinkin pysyvän erillään. Näinä vuosina Aria kasvaa aikuiseksi valtavien tulo- ja varallisuuserojen sekä moninaisten poliittisten ja uskonnollisten ristiriitojen repimässä maassa.

Arian lapsuudesta lukiessa ei voi olla miettimättä, olisiko ollut onnellisempaa, ettei nuori shaahin armeijan autokuski Behruz olisikaan löytänyt vauvaa, sillä tämän vaimo Zahra on julma äidin korvike. Sinisilmäinen, punatukkainen Aria on oppimattomien ja taikauskoisten köyhien mielestä kirottu, ja ilmeisesti häntä voi siksi kohdella kuinka huonosti vain. Ei muilla lapsilla silti välttämättä juuri väkivallattomampi kohtalo ole, ja onneksi lempeä Behruz kotilomillaan sentään tuo tytön elämään vähän iloa ja rakkautta, samoin naapurin huulihalkioinen poika Kamran salaa.

Kamran käveli kotiin hitaasti eikä pysähtynyt ennen kuin vastaan tuli banderolleja kantava väkijoukko. Kaikki huusivat: ”Kuolema šhaahille! Kauan eläköön Khomeini!” Toisen Kamran tunsi, toisesta hän ei ollut ikinä kuullutkaan. Hän jatkoi matkaa.

Aria on sokeutumassa likaisuudesta ja muusta hoidon puutteesta johtuvan silmätulehduksen vuoksi, kun hänen onnensa kääntyy. Uutena äidin vastineena varakas ja oppinut Ferešte Ferdows on suorastaan pahan Zahran – joka tosin ei muustakaan tiedä – täydellinen vastakohta. Uudesta kodistaan Aria pääsee kouluun ja saa siellä kaksi hyvää ystävää, Hamletin ja Mitran. Hän tutustuu myös köyhään Širazin perheeseen, jonka tyttärien lukemaan opettamisen uusi kasvatusäiti verhoaa yleisen lähimmäisenrakkauden osoitukseksi, vaikka taustalla on jotain paljon yksityisempää.

Arian vaihtelevan elämäntarinan kautta Hozar voi kuvata Teheranin eri yhteiskuntaluokkia ja moninaista uskontojen kirjoa. Ystävä Hamletin varakas perhe on kristitty, hyvin toimeentuleva Ferdowsin suku alkujaan zarathustralaisia, köyhät Širazit juutalaisia, ja joku kauppias kuiskaa olevansa bahai, mutta suurin osa ihmisistä on jonkin suuntauksen muslimi, ainakin nimellisesti – ja sitä enemmän, mitä pidemmälle yhteiskunnallinen muutos etenee.

Kaikki ihmissuhteet kietoutuvat toisiinsa hämmentävillä ja lumoavilla tavoilla. Hozarin kirjoitustyyli ei korosta väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, vaan toteaa sen, ja rauhallisesti, eleettömästi tämä tarina onkin kerrottava, jotta sen edes pystyy lukemaan. Tapahtumapaikkaa, Teheranin monimuotoisuutta, Hozar kuitenkin kuvaa elävästi. Se huutaa ja kuiskaa, tuoksuu ja haisee basaareineen, kapeine kujineen, avoviemäreineen, elokuvateattereineen, kulkueineen, huumekauppiaineen, puutarhoineen ja kaoottisine liikenteineen.

Kun sekavaa poliittista ilmapiiriä, pidätyksiä ja vankeutta kuvataan lasten ja nuorten näkökulmasta, näyttäytyy kaikki kenties vieläkin sekavampana kuin todellisuus, mutta toimii, ja voidaan tavallaan vain todeta sellaisia asioita kuin joutuminen shaahin salaisen poliisin kynsiin tai uskonnollisten puheiden kätkeminen c-kaseteille länsimaisen musiikin joukkoon. Näin kudotaan tiiviisti yhteen henkilökohtainen ja poliittinen, sillä kaiken keskellä nuori ihminen, myös Arian kaltainen sitkeä selviytyjä, on ihmeissään niin yksityisistä kuin yleisistäkin syistä.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: