Papin poika Lapin pauloissa

Vaikka maailma muuttui ahkun elinvuosina kaikkialla, en voi olla arvuuttelematta, milloinkohan Euroopassa minkään heimon ihmiset lukuun ottamatta saamelaisia ovat viimeksi asuneet turvekammissa, nii kuin ahku elämänsä ensimmäisen puoliskon kesät asui. Kammiin syntyi myös hänen poikavainaansa, Valkko-Nigá, Ellen isä.

Halla Helle (Gummerus, 2021; 455 sivua) on aiemmin runoilija ansioituneen Niillas Holmbergin esikoisromaani. Päähenkilö on eteläsuomalainen Samu Kaivas, joka muuttaa Saamenmaalle ja saa, epäpätevänä, työpaikan kirjastosta.

”Sanotaanko niin, että mulla on tavallista parempi muisti. Mulla ei siis oo työkokemusta tiedonhausta ja -käsittelystä, mutta oon luonteeltani utelias, luen paljon, siis todella paljon, ja muistan lukemani paremmin ku hyvin. Uskon että osaisin auttaa tiedonjanoisia ihmisiä.”

Romaanin nimi on myös kuvataiteilija Elle Hallalan taiteilijanimi ja Ellen perässähän Samu pohjoiseen muuttaa, vaikka taustalla vaikuttaakin myös pappi-isältä peritty viehtymys pohjoisen pappien tuottamaan kirjallisuuteen.

Samu saa asunnon Ellen äidin luota, Ellen huoneen, sillä taiteilija on vetäytynyt tunturin elämäänsä esi-isiensä ja -äitiensä tavoin ja tekemään taiteen sijaan perinnekäsitöitä ja kalastamaan. Hänen ratkaisunsa on henkilökohtainen panos saamelaisaktivistien ajamaan dekolonisaatioon, jossa on kysymys saamelaisten oikeuksista perinteisiin elinkeinoihinsa, maihinsa ja vesistöihinsä sekä omaan kulttuuriinsa. Samun ulkopuolisuuden kautta päästään kysymään niitä kysymyksiä, joihin romaani haluaa antaa vastauksia.

”Olishan se huumorihommaa”, Erke sanoo ja sytyttää piipun maireasti hymyillen, ”kysellä nyt ventovierailta norjalaisilta luppaa elämiseen.”
”Mistä sitä lupaa sitten kysytään?” kysyn.
”Saarta käyttäneiltä suvuilta”, Rune vastaa.
”Ja vähän muualtakin”, Erke vastaa, muttei selvästikään aio täsmentää, mistä.

Laaja romaani on paikoin hyvinkin vetävä, mutta osittain myös lähes puisevan luennoiva. Yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ristiriitojen yhteen punominen onnistuu pääosin hyvin, mutta paikoitellen henkilöt kyllä esitelmöivät ja teoretisoivat aivan liikaa, vaikka sanailu myös suurista teemoista on toisin paikoin vallan luontevaa.

”Muistakko koloniaalisen mielenhäiriön?” Erke kysyy minulta ja minä nyökkään. Hän jatkaa: ”Mitä arvelet, ymmärtäskö suomalainen psykologi mistä on kysymys? Kuinka kertoa kahteen suuntaan kiskottuna olemisen tunteesta, jos kuulija käsittää vain sen toisen kiskojan?”
Rune intoutuu kertomaan, kuinka saamelaisasiaa ajavat lakimiehet kohtaavat saman ongelman.”

Teos on myös rakkaustarina, johon kietoutuu unien tulkinta. Samu saa Elleltä runomuotoisia unikuvauksia, joita tulkitsee freudilaisittain ja jungilaisittain. Pitkät syvyyspsykologiset jaaritukset olivat minulle Halla Hellen puisevinta aineistoa. Vähemmän olisi ollut enemmän vaikka aihe kirjailijaa kuinka kiehtoisi.

Holmbergin romaani on tärkeä ja opin siitä paljon, mutta mielestäni olisi ollut eduksi, jos teoksen lajiksi valitusta kaunokirjallisuudesta olisi pidetty tiukemmin kiinni, vähennetty esitelmöintiä. Lämmin lukusuositus siitä huolimatta.

Naistenviikko 2021: Ellen

Ellen Thesleff (1869–1954) oli suomalainen kuvataiteilija, joka omisti elämänsä työlleen. Hänen asuinpaikkojaan olivat Kuopio (lapsuudessa), Helsinki ja Pariisi, mutta ennen kaikkea Firenze ja Ruoveden Murole. Lapsuudenperhe oli hänelle tärkeä läpi elämän. Perhe oli varakas, kulttuurimyönteinen ja koulutusta arvostava, eikä isä Thesleff tehnyt eroa poikien ja tyttöjen välillä, vaan kannusti Ellenin taideopintojen pariin.

Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreckin kirjoittamana Minä maalaan kuin jumala : Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos, 2017; 399 sivua ja 32 kuvasivua) on alaotsikkonsa mukaisesti sekä taiteilijan elämäkerta että hänen taiteensa kuvaus. Teos on paneutunut ja yksityiskohtainen, kiehtova ja analyyttinen. Taiteilija tulee lähelle paitsi maalaustensa, grafiikkansa ja luonnostensa kautta myös lukuisissa lainauksissa tavattoman runsaasta kirjeenvaihdostaan sekä valokuvissaan.

Ellen Thesleff oli yksi Suomen ensimmäisistä symbolisteista ja ekspressionisteista, kansainvälisesti merkittävä taidemaalari, omapäinen ja rohkea edelläkävijä aikana, jolloin naisten oli hyvin vaikeaa saada tunnustusta ammattimaisina taiteilijoina. Hän oli lahjakas ja taipumaton taiteen tekijä, omapäinen ja sitkeä nainen, joka kulki miesten vaatteissa ja hiukset lyhyiksi leikattuina maalaustarvikkeet selässään niin Toscanan kukkuloilla kuin Muroleen metsissä ja saarissa, mutta osasi tarvittaessa olla myös tyylikäs kosmopoliittinen verkostoituja.

Firenzessä oli mahdollisuus tutustua sekä uusimpiin taidevirtauksiin että ammentaa taiteen historian mestareiden työstä. Siellä eli ja vieraili paljon eri taiteenalojen ihmisiä kaikkialta maailmasta, ainakin toiseen maailmansotaan asti. Tuntuu oudolta, etteivät Ellen Thesleff ja vain hieman häntä vanhempi Elin Danielson-Gambogi, joka asettui pysyvästi Italiaan, tunnu olleen juurikaan tekemisissä keskenään; onhan heidän täytynyt osua samaan aikaan Pariisiinkin, saati Firenzeen. Toisaalta he tekivät täysin vastakkaiset valinnat uransa ja ihmissuhteidensa kanssa. Ellenin ihastuksen kohde oli teatterin uudistaja ja naistenmies Edward Gordon Craig, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa elämänsä loppuun saakka, mutta he eivät olleet millään tavoin taiteilijapari kuten Gambogit.

Schreckin teos on kattava, asiantunteva ja perehtynyt, muttei lainkaan kuiva tai teoreettinen vaan erittäin mukaansa tempaava ja lämpimästi suositeltava.

Naistenviikko 2021: Elin

Elin Kleopatra Danielson-Gambogi (1861-1919) oli suomalainen taidemaalari, joka syntyi Noormarkussa ja kuoli Italian Antignanossa (Livorno). Salla Leponiemen kirjoittama elämäkerta Niin kauan kuin tunnen eläväni : Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi (Gummerus, 2021; 284 sivua) alkaa vuodesta 1876, jolloin Elin Danielson aloitti taideopinnot Helsingissä ja päättyy hänen kuolemaansa, tai oikestaan sen jälkeen, kun kerrotaan, miten hänen puolisolleen Raffaellolle kävi tuen ja turvan puutteessa.

Väliin mahtuu opintoja, ahkeraa maalaamista, paljon matkoja, menestystä ja palkintoja sekä hauskoja hetkiä kollegoiden ja ystävien kanssa niin Ahvenanmaalla Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa kuin Bretagen rannikolla ja Pariisin ateljeissakin, mutta myös käänteentekevä aviokriisi, paljon sairastelua ja ikuinen rahapula.

Elin Danielson tunnettiin boheemina taiteilijana, joka ei liiemmin piitannut säännöistä, mutta hän oli myös velvollisuudentuntoinen ja erittäin ahkera. Hän menestyi loistavasti, mutta joutui lopulta lähes unohduksiin, koska uhrasi loppu-uransa parisuhteelle ja katosi taidepiireistä. Gambogit elivät vaatimatonta elämää pienellä italialaispaikkakunnalla (ja välillä Firenzessä), mutta Elin kävi usein Suomessa lähes tehtailemassa tilaustöitä elättääkseen itsensä ja 13 vuotta nuoremman mutta sairaalloisen miehensä.

Firenzessä asuva taidehistorioitsija Lepomäki kuvaa kiihkeän taidemaalarin uraa ja yksityiselämää laajaan kirjeenvaihtoon perustuen ja Elinin upeita teoksia asiantuntijan tarkoin silmin, valaisevasti ja niiden pariin innostaen. Onneksi Elin Danielson-Gambogin teoksia voi katsella Kansallisgalleriassa, sillä kirjan kuvasivulla ne, kuten kiinnostavat valokuvatkin, ovat harmillisen pienikokoisia.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: