Kähkösen kieli lumoaa

Sinä joulukuisena aamuna tapahtuivat ne pienet siirtymät, joiden seurauksena useiden ihmisten elämä muuttui. Mutta tapahtuessaan ne olivat vain arkea, hankauksia, ristiriitoja, puhetta ja sitä mikä sanomatta jää.

Irene Rauhanviita

Vihreä sali (Otava, 2021; 315 sivua) jatkaa Sirpa Kähkösen hienoa Kuopio-sarjaa. Ajallisesti palataan Muistoruohon kesästä 1972 taaksepäin, vuoden 1964 joulukuuhun. Päähenkilöinä on kolme nuorta: kukkakaupan lähetti Irene, parturinapulainen Jaakko ja juuri armeijasta päässyt Leo. Heitä yhdistävät ystävyys ja hankalat, Irenen kohdalla suorastaan pelottavat, kotiolot.

Minä syön surua, niin kuin kengät syövät asfalttia, niin kuin sormet syövät likaisia kolikoita, niin kuin tuuli syö kalliot hiekaksi. Syön surua tyhjään mahaan ja tulen siitä kevytpäiseksi; silti vain rakastan enkä lakkaa toivomasta, että kyllästymys katoaisi, syöpymys lakkaisi, että tulisivat helpommat hyvät päivät.

Irene Rauhanviita

Kun 17-vuotias Irene loukkaantuu pomonsa, kukkakauppias Linnean, sanoista, lähtee hän kesken kiivaan joulukukkakauden karkumatkalle. Mutta minne voi mennä rahatta?

Tiesin että vahtiminen oli tärkeä työ, eikä sitä kukaan muukaan tehnyt; kaikki muut olivat jo Leon suhteen luovuttaneet. Mutta se vei ilon kaikesta muusta.

Jaakko Vihma

Irenen katoaminen aiheuttaa ketjureaktion tarinan nuorten kesken. Näkökulmatekniikka toimii. Aikakauden – sotasukupolven aikuisten – tylyys nuorten kohtaamia ongelmia kohtaan näyttäytyy suorastaan julmuutena. Niinpä ystävyyden merkitys korostuu.

Ja samaan aikaan toisaalla: sieltä kumpujen kätköistä mullasta maan isät katsovat toisiaan. Pyörittävät silmiään ja ovat sillä mielellä, että eihän noista pullansyöjistä ja äitiensä silmäteristä ole vastusta edes pikkutytöille.
Minulla oli oma Helsinki. Kesti kuutisen päivää. Läksin lappamaan. Ilmeisesti senkö takia isä kuoli. Se oli hänen viimeinen kesä. En tiennyt sitä silloin kun karkasin.

Leo Tiili

Romaaniin sisältyy myös kuvaus neljännen päähenkilön matkasta Leningradiin, joka on melkein kuin oma pienoisromaaninsa romaanin sisällä. Linnean puoliso Santeri Juurinen matkustaa Leningradiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun joutui lähtemään Pietarista vallankumouksen aikaan. Santerille on kova paikka kokea konkreettisesti, miten kaikki on muuttunut eikä menneisyyden kasvihuoneisiin voi matkustaa kuin muistoissaan. Matkakumppanina on hieman yllättäen, koomisinkin virityksin, Kuopio-sarjan vakiohahmo, vanha kommunisti Lassi Tuomi.

Ja 1960-luvun rinnalla elää, muistoissa, 1910-luvun Terijoki. Sinne Santeri pakeni Pietarista ja siellä kohtasi Linneansa. Myös konkreettisesti osa siitä siirtyi Kuopioon.

Tietä riitti. Mutta me jäimme Terijoelle siihen saakka, kunnes suuri lama pyyhki yli maailman ja nuori herra Eider menetti sen vähänkin, minkä oli saanut koottua, ja muutti Lyypekkiin veljensä luo. Silloin myös Terry I kuoli ja haudattiin puronotkoon. Me ostimme Villa Inèsin mummoni rahoilla ja siirsimme sen Kuopion tontille, jonka mummoni testamenttasi minulle.

Linnea Juurinen

Kähkösen kieli on nyt runollisimmillaan. Kaikkein kauneimmillaan se lähes salpaa hengen. Paljon se samalla kätkee rivien väleihin, sanojen taakse, tunnelmiin. Paikoin tunnelma on liiankin pakahduttava, mutta kaiken kaikkiaan: Miten lumoava teos!

Kähkönen palkittiin Vihreästä salista Savonia-kirjallisuuspalkinnolla. Ensimmäisen Savoniansa hän sai Kuopio-sarjan avauksesta Mustat morsiamet.

Toukkainvaasio Kuopiossa

Emma Luoma sijoittaa toisen romaaninsa Perhosten aika (Myllylahti, 2021; 389 sivua) Kuopioon, jossa hän opiskeli lääkäriksi.

Kaikki alkoi toukista. Parin viikon aikana niitä oli löydetty yliopistolta, keskustan hotelleista ja niin monesta asunnosta, etten enää pysynyt laskuissa. Mutta siinähän löytyi, oli tuholaisia ollut ennenkin. Luteita, turkiskuoriaisia, vaatekoita ja mitä niitä nyt oli. En aikonut antaa muutaman ötökän pilata hyvää kesää. En ainakaan toukkien.

Mutta niin vain tekevät, pilaavat kesän – ja kaiken. Toukat osoittautuvat yöperhosen toukiksi; eivätkä ihan tavallisen sellaisen, vaan ihmiselle vaarallisen.

Kirjan päähenkilön Viimalle tilanne on vaikeampi kuin muille, sillä hän kärsii – muun ohella – perhoskammosta, joka johtaa paniikkikohtauksiin. Tatuointistudiossa työskentelevä, lävistyskoruja kilisevä nuori mies liikkuu mieluiten skeittilaudalla ja asuu tyttöystävänsä Tuikun kanssa – kunnes on pakko lähteä toukkaevakkoon.

Toinen Viimalle tärkeä ihminen on paras ystävä Oula, joka on valmis mihin tahansa ystävänsä vuoksi. Poikien menneisyydessä on tapahtunut jotakin kauheaa, sellaista mikä näyttää etäännyttäneen heidät sisaruksistaan. Nyt heitä on kuitenkin majapaikan toivossa lähestyttävä. Vanhemmat loistavat tässä teoksessa poissaolollaan.

Viiman näkökulman rinnalla tarina etenee Gotsu just nyt -nimisen nettifoorumin keskustelujen ja (aluksi nimettömän, mutta sittemmin tutuksi tulevan) Toukkatutkijan päiväkirjan avulla. Siten saadaan yleisempää informaatiota toukkainvaasion etenemisestä ja sen aiheuttamista viranomaistoimenpiteistä sekä tutkimustiedon karttumisesta.

Jos Luoman esikoinen Vain huonoja vaihtoehtoja (2019) oli mielenkiintoinen yhdistelmä jännitystä ja sairaalasarjaa, on toinen romaani paitsi katastrofikuvaus nuorista aikuisista, joilla olisi tarpeeksi ongelmia ilman luonnonvitsaustakin, myös ja etenkin romaani ystävyydestä ja rakkaudesta.

Jos kärsit voimakkaasta ötökkäkammosta tai pandemia-aika jo valmiiksi ahdistaa, kannattaa tämän kauhun liepeitäkin hipovan kirjan lukemista siirtää tuonnemmaksi.

Minna Canthin päivänä 19.3.2021

Minna Canth syntyi vuonna 1944 Tampereella, muutti 9-vuotiaana Kuopioon, asui Jyväskylässä vuosina 1863-79 ja lopun elämänsä vuoteen 1897 Kuopiossa.

Kuopion vuosina Canth loi uransa kirjailijana, journalistina ja yhteiskunnallisena keskustelijana samalla, kun toimi kauppiaana ja oli suurperheen äiti. Kauppa- ja kotitalossaan Kanttilassa hän piti niin sanottua salonkia eli hänen luokseen kokoonnuttiin keskustelemaan kirjallisuudesta ja ajankohtaisista asioista.

Miten Canth Kanttilassa eli ja etenkin työskenteli? Siitä kertoo lyhyesti Timo Niirasen kirjanen Miten Minna Canth asui Kuopiossa? (Snellman-instituutti, 1986; 44 sivua; English summary by Dora Kujanen).

Kirjasen perusteella huone oli runsaasti sisustettu. Canth kirjoitti ja keskusteli useimmiten keinutuolissa. Pyöreän pöydän paksun pöytäliinan alle kirjailija piilotti keskeneräiset käsikirjoituksensa, kun huoneeseen tuli vieras. Pienehkössä huoneessa oli myös kirjakaappi, suuria viherkasveja, maalauksia ja valokuvia, koristenauhoja, seppele ja muita koriste-esineitä. Silti sinne mahtui suurikin vierasjoukko.

Työhuone on valokuvien ja tyttären, tyttärentytärten sekä muiden muassa Juhani Ahon kertoman mukaisesti rekonstruoitu Kuopion korttelimuseoon Minna Canthin salongiksi. Museoimisajatus virisi jo vuonna 1937, kun Kuopion Isänmaallinen Seura sai Elli-tyttäreltä työhuoneen kaluston, mutta useiden väliaikaisvarastointien jälkeen avajaiset kulttuurihistoriallisen museon entisessä vahtimestarihuoneessa pidettiin vasta vuonna 1952. Kortteli- eli silloiseen ulkomuseoon huone sisustettiin hieman täydennettynä vuonna 1982.

Niirasen mukaan työhuone kertoo, että kirjailijan asumistaso oli tyydyttävä, vaikka perhe asuikin melko ahtaasti. Oliko asunto ahdas aikansa mittapuulla vai tuoreemmin mittarein, ei käy ilmi, mutta kirjoittaja toteaa kaupungin menestyneimpien kauppiaiden eläneen Canthin perhettä komeammin.

Julkaisussa pohditaan sittemmin ikuisuuskysymyksiksi osoittautuneita asioita:

Millä tavalla nykykuopiolaiset ovat valmiit vaalimaan Minna Canthin muistoa? Seminaarit, symposiumit ja julkaisut ovat eräs tapa, museohuoneet toinen keino. Eräässä suhteessa mahdollisuuksia ei ole käytetty täysimittaisesti hyväksi. Kanttila on edelleen olemassa, … Kuopion kaupunginvaltuusto sisällytti rakennuksen vuonna 1980 hyväksyttyyn säilytysohjelmaansa, mutta myöhemmin säilytysvaihtoehto ei enää ole ollut itsestään selvä. …
Kulttuuriarvojen tunnustaminen näyttää usein ottavan oman aikansa, mutta Kanttilankin osalta kannattanee tulevaisuuteen suhtautua luottavaisesti ja toivoa, että seuraava Juhani Ahon arvio talon merkityksestä Kuopion kulttuurihistorian symbolina saa yhä useamman kaupunkilaisen hyväksynnän:
”Niin usein kuin Kuopio johtuu mieleeni, esiintyy siitä ensiksi Tuomiokirkko ja sitten Minna Canthin talo. Se on se, joka edustaa Kuopiota ajatuksissani ja antaa sille leimansa.”

Haluammeko me edelleen vain rekonstruoidun työhuoneen vai koko Kanttilan säilyvän Kuopiossa? Voisiko Kanttilassa elää ja toimia Minnan hengessä kulttuurikeskus, salonki, kotimuseo, residenssi, akatemia? Minna Canthin talo ry:n missio on kunnostaa Canthin entinen kotitalo kulttuurin käyttöön ja luoda Minna Canth -akatemian toimintaohjelma. Voit vaikuttaa asiaan.

Lue myös muut Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen osallistuvat blogipostaukset ja muut sometukset.

Kenties myös muut Canth-aiheiset juttuni kiinnostavat:

Muutamia muita Snellman-instituutin Canth-aiheisia julkaisuja:

  • Liisi Huhtala, Monisärmäinen Minna Canth. 1998.
  • Tellervo Krogerus, Realismista symbolismiin : Kuopio suomalaisen kulttuurin polttopisteenä 1890-luvun taitteessa. 1994.
  • Raija Pohjolainen, Minna Canthin palveluksessa. 1992.
  • K. Börje Vähämäki, Minna Canthin kielet. 1991.

P. S. Snellmania lainkaan väheksymättä, vain vertailun vuoksi: Hän asui Kuopiossa vain kuusi vuotta. Hänellä on Kuopiossa kotimuseo. Snellmanin asuintalon (rak. 1827) restaurointityöt museoksi aloitettiin vuonna 1980 ja museo avattiin yleisölle kesällä 1981. En tiedä, mistä kaupunki sai rahoituksen.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: